sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Mikä lapselle nimeksi?


Sukututkimuksen liittyvien keskustelupalstojen ikuisuuskysymyksiä on nimien suomentaminen - onko Erich Erkki ja Sigfrid Sihveri? Ongelma on tuttu jokaiselle sukututkijalle, koska oikeaa kutsumanimeä ei kirkonkirjojen perusteella voi aina päätellä. Esimerkiksi 1890-luvulla syntynyt isoisäni äiti oli kirkonkirjoissa Kaisa Eveliina mutta perheraamatun etusivulla Katri Elina. Aikalaiset eivät kuitenkaan kutsuneet häntä kummallakaan nimellä, vaan hänet tunnettiin Liinuna.

Koko nimivalikoima 1700- ja 1800-luvulla tuntuu usein varsin suppealta, sillä perintönimet olivat voimissaan. Siksi myös omassa suvussani on joka toisessa sukupolvessa Tuomas Samulinpoika, joka toisessa Samuli Tuomaanpoika. Välillä onneksi tulee vastaan myös mielikuvituksellisia nimivalintoja.

Palstojen ikisuosikkeja ovat Ilmari Kiannon lapset, mutta oma perinteinen esimerkkini on Oulaisten erikoisuus, yhdentoista etunimen amiraali Ernst Gustav Julius Caesar Fredrik Wilhelm Atos Porthos Aramis Romulus Remus Thitz. Kasteessa amiraali sai vain kaksi ensimmäistä nimeä, mutta pienestä pilasta alkanut nimenmuutos jäi elämään, joten myös Oulaisten seurakunnan pappi sai kärsivällisesti merkitä rippikirjaan kaikki yksitoista etunimeä. Kuolleiden luettelossa koko litania typistyi nimiin Julius Caesar.

Ernst Gustav Julius Caesar Fredrik Wilhelm
Atos Porthos Aramis Romulus Remus Thitz.
Kuva: Wikimedia Commons


Erikoisuuksia löytyy myös esivanhempieni talonpoikaissuvuista. Paavolassa syntyi 27.9.1878 isoäitini isän ensimmäinen vaimo Brita Lisa, jonka isä oli Sanherib Abram. Vaikka raamatullinen Sanherib-nimi vaikuttaa harvinaiselta, se oli kaiketi oman aikana muotinimi, sillä samalta rippikirjan sivulta löytyy kaksi Sanheribia, molemmat vieläpä Ukonahon tilan torppareita. Muutama vuosikymmenen myöhemmin Brita Lisa synnytti tyttären, joka puolestaan sai viehättävän nimen Impi Ihanelma.

Sanherib Ukonaho
Kuva: SSHY

Sanheribin kanssa samaan raamatullisten nimien sarjaan kuului isoisäni isoisän veli Enok. Enok-nimeen ei sukututkimuksessa voi olla törmäämättä, sen verran yleinen se on aikanaan ollut. Vanhaa testamenttia on epäilemättä luettu myös Vihannissa, missä torppari Matts Mattsson Kuusiratin perheessä olivat 1860-luvulla veljekset Jafet, Eleasar ja Nimrod. Haapavedellä puolestaan syntyi 26.3.1840 poika nimeltä Malchus.

Pyhä Kunigunda
Kuva: Wikimedia Commons
Erikoisuuksien joukkoon kuuluu myös Haapavedellä 12.11.1806 syntynyt Margeta Nilsdotter Karvosen tytär Cunigunda. Pyhimyksen mukaan nimetty Cunigunda muutti Haapavedeltä vuonna 1829 Pidisjärvelle eli Nivalaan ja vuonna 1846 Nivalasta edelleen muualle. Hiskin hakutoiminto löytää Haapaveden Cunigunda Karvoselle vain viisi kaimaa koko Suomesta ja yhden Tukholman suomalaisesta seurakunnasta. Kunigundia löytyy jo huomattavasti enemmän.

Myös 1900-luvun nimet voivat aiheuttaa päänvaivaa sukututkijalle ja historianharrastajalle. Vain jokunen viikko sitten selvitin tämänhetkiseen työprojektiini liittyvää arvoitusta - oliko Tammisaaren punavankileirillä vuonna 1918 kuollut Riitto Laine mies vai nainen? Täyttä varmuutta en kirkonkirjoista saanut, mutta arvaukseni on, että Riitto oli todellisuudessa Fritiof.

Kaikista vastaan tulleista nimistä suloisin on kuitenkin Pulkkilassa 1870-luvulla asuneen höyrylaivakapteeni Starckin tytär Aina Suloinen.

Aina Suloinen Starck
Kuva: SSHY

Lähteitä ja lisää lukemista:

Turunen, Harri: Yhdentoista etunimen amiraali: totta ja tarua Oulaisista ja oulaislaisista. Oulaisten kotiseutuyhdistys, Oulainen 1991.

Paavolan seurakunta, syntyneet 1873-1879, SSHY:n kuva 47
Paavolan seurakunta, rippikirja 1875-1882, SSHY:n kuva 344
Vihannin seurakunta, rippikirja 1865-1874, Alpuan kylä, Kuusirati nro 8,
SSHY:n kuva 37
Haapaveden seurakunta, syntyneiden ja kastettujen luettelo 1828-1850 (IC:5)
Haapaveden seurakunta, syntyneet ja kastettujen luettelo 1781-1810 (IC:3)
Pulkkilan seurakunta, rippikirja 1867-1880, Pulkkilan kylä, Laukka nro 2,
SSHY:n kuva 40

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Maanraivaaja Haapavedeltä


Tämä teksti löytyi Haapaveden opiston kotiseutuesitelmien joukosta. Teksti oli tarkoitettu julkaistavaksi kirjassa Kansalaiselämäkertoja I Maanraivaajia, mutta syystä tai toisesta se ei kirjaan asti päätynyt. Kovin monta muutakaan maanraivaajaa ei kirjaan Pohjois-Suomesta  päätynyt - vain Olli Holappa Muhokselta ja Fredrik Isokangas Haapajärveltä. Kirja ei myöskään koskaan saanut jatkoa, vaikka tarkoitus oli jatkaa sarjaa ja paneutua muun muassa koulumestareihin.

Maanraivaajista on kirjoittanut myös Kaisa Kyläkoski blogissaan Sukututkijan loppuvuosi, josta löytyy myös kirjassa esiteltyjen maanraivaajien valokuvia.

Tuntematon maanraivaaja omasta sukualbumista


Ojan kaivaja torppari Matti Koivu täyttää maalisk 3p 1916 58 vuotta Haapaveden Eskolanniemen kylässä. Eräänä talvi-iltana menin hänelle ilmoittamaan, että Suomen Nuorison Liitto haluaisi saada tietoonsa maanraivaajain elämäkertoja. Hän ensin alkoi ihmetellä, että tahdotaan muitaa niin suuressa määrässä, että nimi ja työ siirretään paperille ja vielä valokuvataan. Selitin hänelle, että se päivä on nousemassa, jolloin kaikki hyödyllinen työ saa täyden tunnustuksen ja työn tekijä korotetaan ihmisarvoon.

Hän kuunteli tarkkaavaisena ja lausui: "Jos asia todella niin on, niin mielelläni kerron elämäni vaiheista." Hän alkoi: "Olen syntynyt tällä paikalla. Tämä paikka on minulle rakas, en vaihtaisi tätä rahaan. Lapsuuteni aika oli täynnä kurjuutta ja köyhyyttä. Isäni oli metsästäjä ja kalastaja, tulot olivat kovin niukat, leipään lisättiin petäjän kuoria. Olin yhdentoista vuoden, kun minun piti lähteä nälkämeijeriin, joita nälkävuosina oli useampia meidänkin kunnalla. Siskoni olivat minua vanhempia, heitä oli kolme ja he saivat palveluspaikat taloissa." Näitä kertoellessa kyynel vierähti hänen poskelleen. Hän jatkoi: "En toki kuollut nälkämeijeriin, kun lähellä asuvan tätini luona sain käydä kerran päivässä syömässä." Hän kertoi edelleen: "Minä olen yhdeksän lapsen isä. Ja isävaarin hoidin kotona kuolemaan asti."

Kuinka voitte yksin hankkia toimeentulon niin monilukuiselle perheelle? Hän katsahti rahilla istuvaan vielä hyvissä ruumiin voimissa olevaan naiseen ja lausui: "Me vaimoni kanssa yhdessä hoidimme minkä voimme. Ei meitä ole kunnan kassasta autettu, aina olemme maksaneet kaikki kunnallismaksut, henkirahat ja papin saatavat. Nykyisin eivät kyllä viitsi vaatia veroa varallisuusäyriltä. Emme ole valittaneet, vaikka ei se elämä väljää ollut.

Minä kaivoin 35 kesää ojaa urakalla ja vaimoni kiskoi parkkia, isoimmat lapset hoitivat pienempiä pärekopassa siellä pajupensaitten vierellä. Niittypirtillä asuimme, kun koti oli työmaalta kaukana: näin meni kevät ja syyskesä ja heinä ja leikkuuaika taloissa. Eihän sitä tahtonut joutaa omille lehmille heinän tekoon. Useinkin yöllä niitin oman niityn. Lehmiä meillä oli kaksi.

Kysyin, muistatteko suunnilleen, kuinka monta syltä aina kesässä kaivoitte ojaa. Hän kertoi: "Alimmassa laskussa 2500 syltä kuulla ja samanlevyistä syltä sain 10 penniä. Aina väliin tein kuokkatöitä. Talvet täytyi ryömiä tukkitöissä, kun niitä alkoi paikkakunnalla ilmetä. Vaimoni Mari kutoi kankaita ja kotitoimia hoiti."

Kysyin tuolta yhdeksän lapsen äidiltä, kuinka monta kyynärää talvessa kudoitte kangasta. Hän sanoi muistavansa noin 350 kyynärää, kutomapalkka vaihteli 10 ja 12 penniä kyynärältä. "Nuorena jouduin naimisiin, vanhemmat lapseni likentelee neljääkymmentä." Hän edelleen kertoi: "Yhdessä mieheni kanssa meillä on ollut aina hyvät välit naapureiden kanssa. Meille tulee sunnuntaisin aamuvarhaan naapurinmiehiä ja istuu iltamyöhään jutellen ojan kaivuusta, kuokkimisesta ja saven luonnista.

Sain sen käsityksen ojankaivaja Matin ja hänen vaimonsa luonteista, että he omaavat tyynen, rauhallisen luonteen. Harkitsemiskyky heillä on ihmeteltävän tarkka nykyajan ulkonaisiin ja uskonnollisiin kysymyksiin nähden. Heillä on tunnuslause: Luottaa itseensä, luottaa Jumalaan on voima, joka kestää kovimmassakin elämän kohtaloissa ja ajan myrskyissä. He sanoivat: "Sen tahdomme jättää lapsillemme perinnöksi." He vaipuivat hetkeksi syviin ajatuksiin, josta huomasin, että kovan elämän taistelu kaikkine vaiheineen palautui heidän mieliinsä. Kysyin, kuinka te toivotte kestävänne vanhuuden päivät. Wastaus kuului: "Samalla lujalla luottamuksella luotamme Jumalaan ja omaan itseemme. Perinnöksi jätämme lapsillemme oman tunnussanamme: Rakasta synnyinmaatasi ja kotiasi. Ja uhraa nuoruuden, miehuuden voimasi, uhraa kaikki synnyinmaasi hyväksi. Mutta ennen kaikkea. Tunne ja turvaa Jumalaasi . Tätä olemme puhuneet lapsillemme. Ja tämän jätämme heille perinnöksi.

Omien kertomustensa mukaan kirjoittanut Heikki Koivu Haapavedellä



Lähteitä ja lisää lukemista:

Kansalaiselämäkertoja I: Maanraivaajia, toimittanut Jaakko Nikkinen. Edistysseurojen kustannus. 1920.
Haapaveden kansanopiston arkisto, oppilaiden keräämä kansantieteellinen arkisto (1915-1915)