Oulaisten hautausmaalla, osa 3

T. k. 1 päiwänä kuoli Oulaisissa kauppias M L Widnäs 37 wuoden iässä. Wainaja alkoi liikealansa kauppa-apulaisena Kokkolassa ja perusti sittemmin oman kauppapuodin Haapawedellä. Tämä kumminkaan ei kannattanut, jonka tähden W läksi merelle. Waan ei täälläkään onni ollut hänelle suosiollinen, sillä laiva joutui haaksirikkoon. Widnäsin palattua kotiin, hoiti hän useampaa kauppaliikettä. Wainaja, jota lähinnä suree puoliso ja yksi lapsi, oli tunnettu hywäsydämmiseksi ja ystäwälliseksi mieheksi.

Oulun Ilmoituslehti 13.3.1895

Matti Leander Widnäs (s. 27.2.1858 Kaarlela) kuului Oulaisten muualta tulleeseen kauppiaskuntaan. Häntä suremaan jäivät puoliso Ida Maria Zefaniaantytär os. Laukka (s. 2.1.1868 Haapavesi) sekä tytär Jenny Maria. Puolisen vuotta myöhemmin leski synnytti vielä pojan, Matti Williamin.

Vainaja oli syntynyt Kaarlelassa eli Kokkolan maaseurakunnassa 27.2.1858 Närvilän kylässä. Widnäs nro 5, joka aikoinaan oli täyttä maaseutua kaupungin kupeessa, on nykyään yhtenäistä kaupunkialuetta. Perheen seitsemästä lapsesta viisi kuoli lapsena. Myös perheen isä Jacob Ericsson kuoli Matti Leanderin ollessa vain neljän kuukauden ikäinen, jolloin äiti jäi kahden pienen pojan huoltajaksi.

Isän kuolema ei pojan elämää juuri muuttanut. Vaikka äiti avioitui uudelleen ja muutti naapuritilalle, Matts Leander jäi veljensä kanssa asumaan kotitilalle vanhemman velipuolensa Anders Widnäsin perheeseen. Tämä epäilemättä antoi hyvät lähtökohdat tulevaisuudelle. Sen lisäksi että nahkurimestarina ja maakauppiaana toiminut velipuoli Anders oli varakas, Närvilän kylän suurin veronmaksaja, perheessä arvostettiin koulutusta. Velipuolen omista lapsista kaikki pojat saivat mahdollisuuden opiskella. Heistä Bernhard Otto Widnäs kohosi sittemmin kenraalimajuriksi ja toimi Vaasan läänin kuvernöörinä. Rippikirjojen mukaan myös Matti Leander kävi koulua.

Velipuoli Anders Widnäs oli nahkurimestari ja kauppias
Norra Posten no 77, 26.9.1888

Velipuolen esimerkin mukaan oli epäilemättä helppoa hakeutua kauppiasuralle, ja suhteet varmasti auttoivat alkuun. Matts Leander pääsikin kauppa-apulaiseksi kokkolalaisen A. Damströmin kauppaliikkeeseen.

Vuonna 1880 Matts Leander Widnäs muutti Kokkolasta Haapavedelle. Hän osti kirkonkylän keskeltä komean Onnelan talon irtaimistoineen ja tiluksineen 20 000 markan hintaan. Onnelan sivurakennukseen hän perusti kaupan, jota paikkakuntalaiset kutsuivat Viinästen tai Viineksen kaupaksi.

Kaupan pito Haapavedellä ei ollut kannattavaa, ja neljän toimintavuoden jälkeen Viineksen kauppa suljettiin. Meriltä palattuaan Widnäs aloitti Pyhäjoella kauppa-apulaisena kokkolalaisen Axel Haglundin liikkeessä. Kauppapuoti luultavasti oli Widnäsille ennestään tuttu, sillä liike oli hänen velipuolensa Andersin ja Axel Haglundin perustama. Sittemmin velipuoli oli luopunut omasta osuudestaan, ja liike oli jäänyt kokonaan Haglundille. Kahden vuoden jälkeen Widnäs siirtyi Oulaisiin Väinölään kauppias Branderin kaupanhoitajaksi.

Oulaisista lähetettiin rautateitse tervaa, myyntiin tuotiin muun muassa heinänsiementä.
Matts Leanderin tilikirja vuodelta 1890 Oulaisten kotiseutuarkistossa. 

Oulaisten pestin jälkeen Widnäs toimi kauppamatkustajana. Hänen kohtalokseen koituivat Oulun markkinat, joiden jäljiltä hän sairastui ja joutui vuodepotilaaksi. Omaisilleen hän jätti perinnöksi tukholmalaisesta henkivakuutusyhtiö Victoriasta otetun 10 000 markan vakuutuskorvauksen.


Lähteitä ja lisää lukemista:

Kaarlelan seurakunta
Syntyneiden ja kastettujen luettelo 1842-1859
Rippikirja 1852-1859
Rippikirja 1859-1866
Rippikirja 1866-1872 (vain SSHY:n jäsenmaksun maksaneille)
Rippikirja 1873-1882 (vain SSHY:n jäsenmaksun maksaneille)

Pyhäjoen seurakunta
Rippikirja 1885-1891 (vain SSHY:n jäsenmaksun maksaneille)

Oulaisten seurakunta
Rippikirja 1892-1895 (vain SSHY:n jäsenmaksun maksaneille)
Rippikirja 1891-1900 (vain SSHY:n jäsenmaksun maksaneille)
Kuolleet 1891-1909 (vain SSHY:n jäsenmaksun maksaneille)

Wähä-Tuisku, Juhani (toim.) 2015: Rytkyn sukua Haapavedeltä 1700-luvulta alkaen. Rytkyn sukuseura.

Oulun ilmoituslehti no 29, s. 2, 13.3.1895
Österbottningen no 100, 29.12.1899
Österbottningen no 16, 23.2.1923
Gamlakarleby Tidning no 18, 5.3.1895
Norra Posten no 23, 20.3.1895

KirjastoVirma, Onnela vaihtaa omistajaa (23.11.2018)
SKS, Biografiakeskus, Kenraalit ja amiraalit, Widnäs, Bernhard Otto (23.11.2018)

Kotiseutuarkiston aarteet

Syyslomalla pääsin käymään Oulaisten kotiseutuarkistossa. Vaikka vierailun varsinainen tarkoitus oli tutkia seuraavaan kirjoitukseen liittyvää tilikirjaa, arkistosta löytyi kaksi todellista aarretta.

Kaatopaikkakuormasta arkistoon oli pelastettu kaksi valokuva-albumia. Toinen albumeista sisälsi oulaistelaisen kauppiaan Nikolai Ojajärven kuvia Amerikasta - sekä omista perheenjäsenistä että muista suomalaissiirtolaisista. Toisessa albumissa puolestaan oli useita visiittikorttikuvia Oulaisten ylimpään yhteiskuntaluokkaan kuuluneista henkilöistä. Koska visiittikorttikuvat olivat oman aikansa käyntikortteja, mukaan mahtui paikkakuntalaisten lisäksi myös muita henkilöitä, jotka albumin tuntematon omistaja oli kaiketi joskus tavannut.

Useimmat albumin kuvista olivat nimeämättömiä, mutta joukossa oli myös nimettyjä kuvia. Erityisen mukava yllätys oli albumin löytynyt kuvapari, aiemman kirjoitukseni isä ja poika Björklund.

Kauppaneuvos Björklund
Kuva: Oulaisten kotiseutuarkisto

Eugen Björklund
Kuva: Oulaisten kotiseutuarkisto

Nähtäväksi jää, säilyykö Eugen Björklundin hautakivi Oulaisten hautausmaalla ensi kesän jälkeen. Seurakunta on merkinnyt hoitamattomat haudat, ja ellei niitä kunnosteta, hautaoikeus menetetään (ks. kirkkoneuvoston pöytäkirja 20.9.2018).

Lisää:

Kuvassa ry

Kuvassa ry:n henkilökuvasto

Oulaisten hautausmaalla, osa 2

Bergströmin kiinteistö on olennainen osa Oulaisten kaupunkikuvaa. Tosin nykyisellä Bergströmin kiinteistöllä ei ole alkuperäisen kanssa mitään muuta yhteistä kuin paikka, sillä samalla paikalla sijaitsi vuosisadan alussa leipomo, jonka omisti - yllätys, yllätys - Bergström-niminen leipuri.

Vaikka Elin Bergströmillä on Oulaisten hautausmaalla kaksi hautamuistomerkkiä, häntä ei löydy Oulaisten kirkonkirjoista. Muu perhe kylläkin. Ehkä pikkuinen Elin kuoli muuttomatkalla, sillä juuri Elinin kuolinvuonna perhe muutti Oulusta Oulaisiin.

Elinin vanhemmat olivat leipuri Juho Bergström ja Anna Sofia Tuohino. Anna Sofia syntyi vuonna 12.2.1844 Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa. Hänen vanhempansa olivat Muhokselta Ouluun muuttanut työmies Henrik Tuohino ja Raahessa syntynyt, Siikajoen kautta Ouluun päätynyt merimiehen tytär Anna Greta Holmelin. Merimiehen ammatti oli selvä valinta myös Anna Sofian perheessä, sillä hänen neljä vanhinta veljeään lähtivät merille heti tilaisuuden tullen. Vuonna 1867 Anna Sofia vihittiin Oulussa avioliittoon paakarinkisälli Johan Bergströmin kanssa.

Johan eli Juho Bergström syntyi 27.1.1837 Oulussa Margareta Bergströmin aviottomana lapsena. Margareta itse oli kotoisin Torniosta, ja hänen vanhempansa olivat merimies Carl Mickkelsson Bergström ja Greta Lisa Packalin. Pienen pojan äiti vietti liikkuvaista elämää - Johan oli viiden vuoden ikäinen, kun äiti ja poika muuttivat Oulusta Helsinkiin. Tosin jo seuraavassa rippikirjassa Johan oli jälleen Oulussa, mutta yksin ilman äitiään. Heti rippikoulun jälkeen vuonna 1852 myös Johan jätti Oulun ja muutti Helsinkiin.

Margret s. 1803 (todennäköisesti Margareta Bergström s. 31.5.1812 Torniossa)
Johanna Elisabeth s. 22.9.1870 k. 1935
Elin Maria s. 16.5.1878 k. 1889

Elämänuraa ei ilmeisesti tarvinnut kauan etsiä, sillä joulukuussa 1853 Helsingin leipurien ammattikunta otti Oulussa syntyneen kauppiaanpojan (!) Johan Bergströmin kolmen vuoden oppiin leipurimestari Holmille. Oppipoika oli arvoasteikon alimpana ja sai tehtäväkseen ikävimmät ja raskaimmat työt. Työ leipuri Holmin suojissa Hallituskadulla, Senaatintorin nurkilla, tuotti kuitenkin tulosta, ja vuonna 1856 Johan Bergström sai muuttotodistuksen Pietariin.

Johan Bergström pääsi kolmeksi vuodeksi leipurimestari Holmin oppiin.
Kuva: Digitaaliarkisto

Pietari houkutteli 1800-luvulla runsain määrin suomalaisia. Erityisesti se oli käsityöläisten suosiossa, ja kaupungissa kävivät opissa niin Fredrik Ekberg kuin Karl Fazer. Niin myös Johan Bergström. Pietarin-vuosista ei arkistoista löydy tietoa, mutta leipomoita Pietarissa riitti. Leipomoala oli Pietarissa hyvin ankara, sillä suomalaisten rinnalla kilpailivat niin saksalaiset, venäläiset kuin ylivoimaisina pidetyt ranskalaiset. Viipurinrinkeleiden leipojina suomalaiset olivat kuitenkin voittamattomia. Ja yhtä lailla suomalainen leipurinkisälli saattoi pestautua vaikkapa ranskalaisen mestarin oppiin.

Ehkä alan ankara kilpailu vaikutti siihen, että Bergström palasi Suomeen ja Ouluun. Epäilemättä hän oli kerännyt kokemusta ja vaurastunutkin, sillä pian hän kohosi kisällistä leipurimestariksi ja avasi oman puodin Ouluun Pakkahuoneentorin laidalle Petrellin eli Uuden Seurahuoneen taloon. Vuosien ajan hän toimitti oululaisille asiakkailleen perinteistä nisua sekä vapun aikaan struuvia ja mesijuomaa eli tippaleipää ja simaa. Välillä ilmeisesti myös olutta, sillä kaikkitietäviltä papeilta ei laiton oluenmyynti jäänyt kirjaamatta rippikirjoihin.

28.4.1886 Kaiku nro 34

Lähtikö Johan Bergström viettämään "eläkepäiviä" Oulaisiin? Oliko hänellä siteitä paikkakunnalle? Ehkä, vastausta ei kirkonkirjoista löydy. Ainakin vuonna 1886, jo kolme vuotta ennen virallista muuttoa, Oulaisten uusi kirkkoherra Joel Lindholm kastoi perheen pojan Birger Bernhardin.

Joka tapauksessa leipuri Bergström toi mukanaan Oulaisiin aivan uudenlaisen herkun, näkkileivän, vaivasi raskaimmat taikinat käsien sijasta jaloillaan, ja jätti jälkeensä kiinteistön, jonka nimen alkuperää harva enää muistaa.

10.5.1917 Kaleva nro 104

Lähteitä ja lisää lukemista:

Engman, Max 2004: Pietarinsuomalaiset. WSOY, Juva.

Pyhäjokiseutu 12.11. ja 24.12.1969 sekä 31.1. ja 4.2.1970 "Vanhaa Oulaista" (Bruno Manner)

Oulun seurakunnan arkisto:

Syntyneiden luettelo 1832-1838

Syntyneiden luettelo 1828-1848

Helsingin leipurien ammattikunnan arkisto, 

ammattikuntaan kuuluvien luettelo 1839-1867

Oulaisten seurakunnan arkisto:

Rippikirjat 1882-1891 (SSHY) ja 1891-1900 (SSHY)

Lastenkirjat 1882-1891 (SSHY) ja 1891-1900 (SSHY)

Oulaisten hautausmaalla

Jo vuosi sitten syksyllä kiersin Oulaisten hautausmaalla kuvaamassa vanhimpia hautamuistomerkkejä. Kuvia on paljon, ja tässä vasta kaksi ensimmäistä.

Kuvauskohteet on valittu täysin sattumanvaraisesti. Joukossa on vanhimpia löytämiäni hautakiviä, kiviä joiden tiedot ovat kuluneet mutta joita olen silti yrittänyt selvittää, nimiä jotka eivät vaikuta paikallisilta, titteleitä ja ammattinimikkeitä jotka ovat jotakin muuta kuin paikkakunnan perinteisiä talonisäntiä ja -emäntiä, kivenveistäjien ja seppien taidonnäytteitä sekä muistomerkkejä jotka muuten olen katsonut kuvaamisen arvoisiksi.

Abram (Abraham) Pekuri, k. 11.9.1916

Maaliskuussa 1872 Oulaisten seurakunta sai uuden lukkarin. Abraham eli Abram Pekuri oli 23-vuotias, mutta hänellä oli jo pitkä kokemus lukkarin tehtävistä. Hän oli aloittanut jo kuudentoista vuoden iässä avustamalla isäänsä, silloista Kempeleen lukkaria Isaac Pekuria. Lisäksi hän oli ehtinyt toimia lukkarina myös Saloisten seurakunnassa.

Oulaisiin Pekuri saapui vasta vuosi lukkarinvaalien jälkeen, maaliskuussa 1873. Tätä ennen lukkarin puuställiä Kukkalaa oli remontoitu perusteellisesti. Pekurin toiveesta porstuasta oli tehty ovi tupakammariin, joka oli muutettu köökiksi. Toinen vanha talli oli muutettu navetaksi, toisesta tallista oli tehty lato. Sauna ja kaivo oli korjattu, ja talliin oli laitettu katto ja välikatto.

Pekurin tulo Oulaisiin oli todellinen onnenpotku. Kirjoitustaitoinen ja valistunut mies ehti mukaan moniin tehtäviin. Hän oli mukana lainakirjaston ja kunnan ensimmäisen kansakoulun perustamisessa, toimi kirjurina Piipsjärven kuivatushankkeessa, kunnan rahastonhoitajana ja kunnallislautakunnan varaesimiehenä.

Pekurilla oli "suloinen ja nouseva ääni", jonka hän vanhoilla päivillään kuitenkin menetti.

14.9.1916 Kaleva nro 211

Eugen Björklund, k. 22.1.1908

Johan Gottfrid Eugen Björklund oli 20-vuotias, kun keuhkotauti vei hänet Oulaisten hautausmaalle.

Eugen Björklund syntyi vuonna 1887 Kalmarissa, Ruotsissa. Hänen vanhempansa olivat mylläri Frans Johan Theodor Björklund (s. 13.7.1860 Tukholma) ja Maria Kristina Johansson (s. 25.11.1863 Åby).

Myllärin työ oli ilmeisesti hyvin vaihtelevaa, sillä Eugenin lapsuudessa perhe vaihtoi asuinpaikkaa useita kertoja Kalmarin kaupungin sisällä, asui välillä Oskarshamnissa ja muutti lopulta Västervikiin. Vuonna 1890 perheen isä muutti Suomeen. Muutaman vuoden kuluttua muu perhe seurasi perässä mutta palasi ilmeisesti takaisin Ruotsiin. Vuonna 1895 perheen isä Theodor Björklund osti Oulaisten parhaan, myös ulkopaikkakuntailaisille viljaa jauhaneen Väinölän myllyn, joka nykyisin tunnetaan Maunulan myllynä. Oulaisiin perhe muutti Ruotsista vuonna 1897, jolloin perheenjäsenet saivat Suomen kansalaisuuden.

Eugen Björklund aloitti vuonna 1900 opinnot Oulun lyseossa, missä hänen luokkatoverinaan oli kirjallisuuden suomentajaksi päätynyt Väinö Jaakkola. Björklund ei kuitenkaan suorittanut ylioppilastutkintoa. Vaikka hänet on kuolleiden luettelossa merkitty lyseolaiseksi, hän oli päättänyt opintonsa jo vuonna 1905 ja siirtynyt rautatievirkamieheksi.

Isä Theodor Björklund kuului myllärin toimensa ohella Oulaisten varhaiseen kauppiaskuntaan sekä tarjosi kestikievari- ja kyydityspalvelua. Vastoinkäymisiltä ei säästytty, sillä vuonna 1905 kevään suurtulva vei mukanaan koko myllyn. Björklund ei jäänyt miettimään vaan rakensi uuden, entistä ehomman myllyn. Uuden myllyn varustukseen kuului dynamokone, josta vedettiin toista kilometriä pitkä sähköjohtoverkosto. Verkostoon ilmoittivat liittyvänsä Oulaisten apteekki, postikonttori, rautatieasema, Hemmilän majatalo ja useat yksityistaloudet. Sähkövalon tuloa kuitenkin vieroksuttiin, sillä sen pelättiin houkuttelevan nuorisoa kokoontumaan ja aiheuttamaan harmia lähitaloille.

1910-luvun alkuvuosina Björklund jatkoi matkaansa ja muutti Oulaisista Pispalan kylään, Tampereen naapuriin. Myllärin huvila sijaitsi kauniilla paikalla Pyynikin rinteessä, ja siinä oli kymmenen tulisijalla varustettua huonetta. Vuonna 1912 Pispalan mylly teki konkurssin, ja mylläri Björklund  sai syytteen konkurssirikoksesta, jota käsiteltiin useaan otteeseen eri paikallislehdissä.

Björklundin mylly tunnetaan nykyään Maunulan myllynä.
Kuva: Oulaisten kotiseutuarkisto

Lähteitä ja lisää lukemista:
Turunen, Harri 2007: Risti ja ikuisuus punoutuvat toisiinsa. Oulaisten seurakunnan 325-vuotishistoria. Oulaisten seurakunta, Oulainen.
Turunen, Harri 1986: Oulaisten historia 1860-luvulta 1980-luvulle. Oulaisten kaupunki ja seurakunta, Oulainen.

Oulaisten seurakunnan arkisto, pitäjänkokousten pöytäkirjat 1854-1895 (11.8.1872)
Kaleva nro 210, 13.9.1916
Kaleva nro 211, 14.9.1916

Oulaisten seurakunnan arkistot:
Kuolleet ja haudatut, 1891-1909 (SSHY)
Rippikirja 1891-1900, Oulainen B (SSHY)
Lastenkirja 1891-1909, Oulainen B (SSHY)

Louhi nro 34, 23.3.1900
Kaiku nro 76B, 31.3.1912
Suomen Wirallinen lehti nro 225, 30.9.1913
Aamulehti nro 153, 8.7.1913




 

Oulaisten kirkkoa rakentamassa

Oulaisten nykyinen kirkko valmistui vuonna 1753. Kuinka kauan sen rakentaminen kesti? Mikä oli kirkon hinta? Ja vielä knoppikysymyksenä - montako naulaa kirkon rakentamiseen tarvittiin? Kaikkiin näihin kysymyksiin löytyy vastaus Oulaisten seurakunnan tileistä vuodelta 1753. Kirkon rakentaminen kesti noin 69 työpäivää.  Hinta oli pyöristettynä 1405 kuparitaalaria. Nauloja tarvittiin 36 500.

Oulaisten kirkko 1970-luvulla.

10. joulukuuta 1750 pidettiin Pyhäjoen emäseurakunnan ja Oulaisten kappeliseurakunnan pitäjänkokous, jossa todettiin, että Oulaisten silloinen kirkko oli käynyt ahtaaksi. Pohjoinen pilari oli mädäntynyt, samoin alin kerros koko kirkon alla. Lisäksi kirkkomaa olisi kaivannut kunnon kerroksen täytemaata, jotta petoeläimet eivät pääsisi kaivamaan ja raahaamaan kuolleiden lahoamattomia ruumiita. Oulaisten seurakuntaa edusti kokouksessa 17 miestä, paikkakunnan vanhojen sukujen kantaisiä, omista esivanhemmistani ainakin Tuomas Tuomaanpoika Tirinen, Yrjö Luukkaanpoika Kalapudas eli Kastari ja Juuso Juusonpoika Häkkinen.

Uusi kirkko katsottiin tarpeelliseksi, ja työhön päätettiin ryhtyä heti, kun saataisiin tieto Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa kaikkein armollisimmin myöntämästä kolehdista. Ilman sitä seurakunnan köyhät jäsenet eivät suoriutuisi kalliista rakennushankkeesta. Kolehti myönnettiin, ja varainkeruu uuteen kirkkoon alkoi.

Päätös kolehdista saatiin, ja rakennusmestariksi valittiin Kokkolan Vitsarista Matti Juhonpoika Honka (Matts Johansson Hånga tai Matts Johansson Lillhånga). Joulukuussa 1752 hänelle maksettiin 65 kuparitaalarin korvaus osallistumisesta uuden kirkon rakennuspuiden kaatamiseen ja perustusten laskemiseen. Työ oli tosin tehty jo lokakuussa.

Tammikuussa 1753 kirkon tileihin kirjattiin ensimmäiset varsinaisesti kirkon rakentamiseen liittyvät kustannukset. Tuolloin Uudenkaarlepyyn raatimies Lars Wessler toimitti rakennustyömaalle yhteensä 32 000 kappaletta neljän tuuman nauloja, 300 kappaletta kuuden tuuman nauloja ja 200 kappaletta kahdeksan tuuman nauloja. Lisäksi hänen kauttaan saatiin puoli kippuntaa eli vajaat sata kiloa rautalevyä. Lars Wessler oli toinen Orisbergin ruukin omistajista, joten on mahdollista, että kirkon naulat kuljetettiin Oulaisiin muutaman sadan kilometrin päästä Vaasan seudulta. Kaupat toivat Wesslerille noin 664 kuparitaalarin tulot.

Erittely Lars Wesslerille maksetusta laskusta.
Kuva: Digitaaliarkisto

Wesslerin toimittamat naulat eivät vielä riittäneet. Kokkolalainen raatimies Petter Stenhagen hankki puolestaan 4000 kappaletta kolmen tuuman nauloja. Ikkunalaseja tarvittiin 16, ja ne toimitti raahelainen kauppias ja raatimies Johan Sovelius. Lasien nouto satamasta laivalta annettiin tehtäväksi unilukkari Matti Erkinpojalle (Matts Erichsson) ja suutari Juho Antinpojalle (Johan Andersson). Kaiken kaikkiaan hankinnat olivat hyvin vähäisiä - väkipyörä, tahko, kalkkitynnyreitä ja liitua.

Kolme vuotta rakentamispäätöksen ja viisi kuukautta ensimmäisten hankintojen jälkeen,

Pyhän Kolminaisuuden päivänä 17. kesäkuuta 1753

Juni 17 Hel. trefaldighets söndagen.
Kuva: Digitaaliarkisto

työ katsottiin valmiiksi, ja Oulaisten kirkko vihittiin käyttöön. Vain Heikki Ollinpoika Kilpuan (Henrich Olofsson Kilpua) ja Matti Huttusen tehtäväksi saama kirkontornin tervaus oli vielä hoitamatta.

Juhlapäivänä kirkolle sateli lahjoituksia. Kirkkoherra, herra maisteri Petrus Nicolaus Mathesius, hänen puolisonsa Brita Kiemmer sekä maanmittari herra Jacob Wikar lahjoittivat uudelle kirkolle yhteensä 66 kuparitaalaria, jotka oli kohdistettu edellä mainittujen ikkunoiden hankintaan.

Juhlallisuuksiin oletettavasti osallistui koko joukko arvovaltaista väkeä lähiseudulta. Ainakin he tekivät runsaskätiset lahjoitukset, joista kirkon kassaan kertyi yli 216 kuparitaalaria. Lahjoittajiin kuuluivat muun muassa maanmittari Ernst Gutzén ja hänen Turun seudulla toiminut kollegansa Carl Manneberg, Raahen raatimies Johan Sovelius äitinsä Christina Waldingin kanssa sekä raahelaiset kauppiaat Baltzar Freitag ja Olof Schytte.

Epäilemättä kaikkein arvokkain lisä kassaan oli 354 kuparitaalarin vapaaehtoinen lahjoitus, jonka oltermannit olivat keränneet seurakunnan jäsenten keskuudesta. Vielä juhlapäivänä rahvas antoi kirkolle vähästään, heidän joukossaan esimerkiksi piikatyttö Kaisa Ollintytär Mattila (Carin Olofsdotter Mattila).

Entä rakennusmestari Matti Honka? Oliko kirkon rakentaminen hänelle taloudellinen onnenpotku? Kyllä ja ei. Kirkon tilien mukaan Matti Hongan palkkio työ- ja matkapäivistä sekä kyydeistä oli 288 kuparitaalaria. Eikä rakennusurakkaan kulunut kuin käsittämättömän vähäiset 69 kokonaista työpäivää ja viisi matkapäivää. Siihen nähden, että nauloista maksettiin yli kaksi kertaa enemmän, palkkio vaikuttaa pieneltä. Toki kirkkoväärtin 6 kuparitaalarin vuosipalkkaan verrattuna palkkio oli melkoinen.

Matti Hongan palkkio.
Kuva: Digitaaliarkisto

Kun kirkon tilit selvitettiin vuoden 1753 lopussa, voitiin todeta, että kuluneen vuoden menot olivat 1405 kuparitaalaria. Suurista kuluista huolimatta vuodelle 1754 jäi säästöön vielä 141 kuparitaalaria. Mittavan hankkeen jälkeen seurakunta vietti seuraavat vuodet hiljaiseloa, eikä uusia investointeja muutamaan vuoteen juuri tehty.



Lähteitä ja lisää lukemista:
Turunen, Harri 2007: Risti ja ikuisuus punoutuvat toisiinsa. Oulaisten seurakunnan 325-vuotishistoria. Oulaisten seurakunta, Oulainen.
Peura, Einari 1953: Oulaisten kirkko 200-vuotias. Kirjola Oy, Oulu.

Digitaaliarkisto
Oulaisten seurakunnan arkisto, kirkon tilikirja 1747-1776 (vuosi 1753)

Neljän nobelistin suomentaja Oulaisista

Muutaman vuoden takaisella kesälomamatkalla Oulaisissa minulta kysyttiin, olenko perehtynyt neljän nobelistin suomentajan Väinö Jaakkolan uraan. Häpeäkseni jouduin myöntämään, etten ollut koskaan kuullutkaan oman ammattini uranuurtajasta.

Asiasta oli otettava selvää. Kansallisarkistosta löytyi nippu Jaakkolan ja WSOY:n kirjeitä, jotka kertoivat kirjallisuuden suomentajan työstä sata vuotta sitten. Jaakkolan kotitalosta Oulaisista löytyi toinen nippu kirjeitä, perheenjäsenille lähetettyjä viestejä, jotka toivat esiin Jaakkolan ajatuksia työstään, Oulaisten asioista ja kasvavasta Helsingistä. Todellisia aarteita olivat vanhat valokuva-albumit, sillä Jaakkola harrasti valokuvausta ja tallensi kuviin arkielämän ohella myös kustantamon ja sen kirjapainon työtä.

Kirjeiden ja kuvien pohjalta syntyi kirjoitus suomentajan työstä sata vuotta sitten. Kirjoitus on julkaistu Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton Kääntäjä+-verkkolehdessä, ja se on luettavissa täällä.

WSOY:n kirjapaino Porvoossa.
Kuvat: Väinö Jaakkolan arkisto

Lue myös: Wikipedia, KirjastoVirman esittely Väinö Jaakkolasta

Äitien päivä

Naistenpäivän kunniaksi asiaa kaikista äideistäni.

Kirkon mukana palaneet Haapaveden seurakunnan paperit jättävät sukututkimukseen välillä melkoisia aukkoja. Niin myös äitilinjani tutkimisessa, sillä en ole esimerkiksi saanut selville isoäitini syntymäpaikkaa. Vielä vuosi ennen isoäitini syntymää isoisoäitini Maria Manni, s. 10.1.1892, asui miehensä, anoppinsa ja 2-vuotiaan tyttärensä kanssa huonekuntalaisena Haapavedellä, Ainalin kylässä, Junnon tilalla nro 6 (kartalla nro 1). Vuonna 1918 ympäri maailman levisi espanjantauti, joka tiettävästi vei mukanaan myös Marian ja hänen kolmesta lapsestaan vanhimman. Aviomiehelle jäi hoidettavakseen kaksi nuorempaa lasta, joista toinen oli vain parin viikon ikäinen.

Myös Marian  ja hänen äitinsä Agneta eli Neeta Henricsdotter Mannin, s. 16.1.1871, syntymäpaikat jäävät ilman lopullista varmuutta. Ennen Marian syntymää Neeta oli piikana Mieluskosken kylässä, Yrtin tilalla nro 40, mutta Marian syntymän jälkeen vuoden 1893 henkikirjasta häntä ei enää löydy Yrtistä. Neeta puolestaan on todennäköisesti syntynyt Haapajärven kylässä, Takkusen tilaan kuuluvassa Pennalan torpassa (kartalla nro 2).

Neetasta taaksepäin voidaan kaikki esiäitini merkitä karttaan yhdellä ainoalla pisteellä (kartalla nrot 3-6), sillä niin pitkälle kuin kirkonkirjoja riittää, kaikki äitini ovat Mieluskosken kylästä joko Laukan tilalta tai siitä halotuilta naapuritiloilta.

Isoäitini viiden sukupolven takaa, Neeta Mannin äiti Anna Nilsdotter Laukka, s. 18.6.1837, oli syntyisin Mieluskosken kylältä Laukka-Kupiaisen tilalta. Kyseessä oli oman aikansa uusperhe, jossa yhteisten lasten lisäksi molemmilla vanhemmilla oli myös omia lapsia.

Annan äiti Kaisa Greta Pehrsdotter, isoäiti Carin Johansdotter ja isoisoäiti Valborg Olofsdotter olivat kaikki aivan samoilta nurkilta - kuka varsinaiselta Laukan tilalta, kuka naapurista Ala-Laukkalasta. Varhaisin esiäitini, jonka tarkka syntymäaika ja -paikka on tiedossa, on Valborg Mattsdotter Laukka, s. 13.1.1732.

Myös Valborg Mattsdotterin eli Valpuri Matintyttären äiti on tiedossa: Valborg Larsdotter eli Valpuri Laurintytär, syntynyt syyskuussa 1700. Kuka hän oli? Mistä hän tuli? Entä mitä hänestä ylipäänsä tiedetään?

Valpuri Laurintytär vihittiin avioon Matti Matinpoika Laukan kanssa 22.5.1726, ja heidän ensimmäinen yhteinen lapsensa syntyi vuonna 1727. Avioliitto oli Valpurin toinen, sillä hänen ensimmäinen aviomiehensä Matti Ruhala oli kuollut vuotta aiemmin 1725. Ensimmäisen aviomiehen Ruhala-sukunimi viittaa Kärsämäen suuntaan, mutta Valpuria ei löydy Haapavedeltä eikä Kärsämäeltä.

Riippumatta siitä mistä Valpuri tuli, täysin rutiköyhä hän ei ollut. Perukirjan mukaan hänellä oli kuollessaan neljä kappaletta erilaisia hopeisia juoma-astioita. Rahaa oli ainakin 15 enckla caroliner, 11 dubbla caroliner, 7 riikintaaleria ja 3 plootua. Lehmiä jäi perillisille kuusi, hiehoja kaksi, yksi härkä, muutama hevonen ja viisitoista lammasta.

Tähän päättyvät kirjalliset lähteet Valpurin elämästä. Dna-tutkimus sen sijaan osaa kertoa, että Valpurin äidiltä tyttärelle periytyvä haploryhmä H on Suomen yleisin. Läheisiä äitilinjan sukulaisia ei FTDNA:n testin tehneiden joukosta löydy, vaikka Valpurin tyttäriä on itseni lisäksi lukuisia muitakin. Läheisimmät dna-osumat Suomessa sijoittuvat Urjalaan, Anjalaan, Kuhmoisiin, Hausjärvelle ja Rantasalmelle. Kaikki nämä ovat kuitenkin niin kaukaisia, että yhteistä esiäitiä on mahdotonta selvittää. Vieläkin läheisimpiä osumia löytyy yllättäen Saksasta Münchenin lähistöltä ja Yhdysvalloista Georgian osavaltiosta.

Äitilinjan osumat Suomessa

Mitä tästä voidaan päätellä? Ehkä ainakin se, että vaikka huomattava osa Haapaveden varhaisista asukkaista saapui Savo-Karjalan suunnasta, uudisasutusta levisi Haapavedelle myös Hämeestä. Ehkä äitilinja selittää myös sen, miksi äitini dna-testituloksissa näkyy pieni häivähdys sukujuuria Keski-Euroopassa Saksan ja Sveitsin rajaseuduilla.

Äitilinjan osumat Euroopassa

Lähteitä ja lisää lukemista:
Pirttivaara, Marja 2017: Juuresi näkyvät - geneettisen sukututkimuksen ABC. Siltala, Helsinki.

Ei kurjuutta kummempaa

Toisinaan tuntuu, että sukututkimus on yhtä surua, kurjuutta, murhetta ja kuolemaa. Toki on myös tarinoita, jotka herättävät hilpeyttä vielä satojen vuosien jälkeenkin. Niistä toisella kerralla, aloitetaan ensin synkistä kohtaloista.

Vaikka monet esivanhempani ovat kuolleet hivutustautiin, joskus kuolema tuli ihan kirjaimellisesti kuin salama kirkkaalta taivaalta. 28. kesäkuuta 1786 oli todennäköisesti lämmin kesäpäivä. Elisabeth Erichsdotter eli Liisa Erkintytär Koistila oli kolme vuotta aiemmin muuttanut Oulaisista Haapavedelle piikomaan. Kesäpäivä jäi Liisan viimeiseksi päiväksi, sillä hän kuoli salamaniskuun.

Elisabeth Mattsdotter eli Liisa Matintytär Humaloja oli vajaan kahden kuukauden ikäinen, kun 4. huhtikuuta 1762 pappi kirjasi lapsen kuolinsyyksi förqvävd af modern. Vaikka tapaus voi nykylukijasta kuulostaa hurjalta, lapsen kuoliaaksi makaaminen oli varsin yleistä. Haapaveden kirkonkirjoissa förqvävd af modern on kautta aikojen merkitty kuolinsyyksi reilusti yli kymmenen kertaa. Sydäntalvi oli kylmää aikaa, mökit ahtaita ja hataria eivätkä juuri lämpöä pitäneet, joten vastasyntynyt nukkui "perhepedissä".

Sarjassamme merkillisiä diagnooseja on moderpassion, johon kuolivat vanhin tunnettu esiäitini Valborg Larsdotter Ylilaukkala, k. 1.2.1766 Haapavedellä, ja toinen esiäitini Valborg Andersdotter Asunmaa, k. 29.10.1756 Vihannissa. Sairautta on pohdittu lukuisia kertoja eri internet-palstoilla niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Sen on arveltu tarkoittaneen muun muassa lapsivuodekuolemaa tai vaihdevuosien aiheuttamia mielenterveydellisiä ongelmia, mutta yhtä kaikki kuolinsyy on yhdistetty naissukupuoleen. Nordisk Familjebokin mukaan moderpassion on vanha ruotsinkielinen nimitys hysterialle. Ja hysteria vuorostaan tulee kreikan kielen kohtua tarkoittavasta sanasta. Kohtu ei kuitenkaan ollut este hysteriaan sairastumiselle, sillä Hiskin mukaan moderpassion on merkitty kuolinsyyksi useallekin miehelle.

Hysteriaa yleisempi kuolinsyy miehillä oli jo 1700-luvulla viina. Oma esi-isäni kuittasi juopottelunsa sakkorangaistuksella, mutta kaikki eivät selvinneet yhtä vähällä. Lokakuussa 1755 Anders Andersson Rudicka eli Antti Antinpoika Rutikka joi itsensä hengiltä Haapavedellä Kärsämäen kylässä. Vaikka viina epäilemättä oli osa arkistakin elämää, ei moinen kuolema ollut yhteisön silmissä kunniallinen. Niinpä Antti haudattiin hiljaisuudessa Haapaveden kirkon pohjoispuolelle.

Erityisen koskettava on Lisa Hansdotter Pahojan eli Liisa Hannuntytär Pahojan kohtalo. Liisa asui perheineen Haapavedellä Ainalin kylässä Pahojan tilalla, joka nykyään tunnetaan Hannulana. Liisa oli vain 6-vuotias, kun hän elokuussa 1780 katosi. Kirkonkirjoista ei ilmene, minne ja miten Liisa katosi. Oliko hänet lähetetty karjamajalle paimeneen? Olihan esimerkiksi Kopiston karjamaja samalla suunnalla. Vai oliko Liisa joko yksin tai muiden mukana marjastamassa? Vielä tänäkin päivänä on alueella hyviä mustikkamaita ja hillasoita. Elokuussa tuskin uhkasi välitön paleltumis- tai nälkäkuolema, mutta silti Liisa oli ja pysyi kadoksissa ja pappi kirjasi hänet kuolleeksi. Toukokuussa 1781 lumien sulettua löytyivät metsään eksyneen Liisan luut.

Kuolleiden luetteloissa riittää pohdittavaa niin sukututkijoille, varhaisesta lääketieteestä kiinnostuneille kuin vanhan käsialan tuntijoillekin. Mikä esimerkiksi voisi olla 24. marraskuuta 1760 kuolleen Pehr Larsson eli Pekka Laurinpoika Sulkalan kuolinsyy, joka Hiskissä on tulkittu muotoon canbroso habitu?



Lähteitä ja lisää lukemista:

Genos 4/2014: Kuolemansyyn selvittäminen

Digitaaliarkisto:
Haapaveden seurakunta, Syntyneiden ja kastettujen luettelo 1691-1757 (IC:1)
Haapaveden seurakunta, Syntyneiden ja kastettujen luettelo 1758-1780 (IC:2)
Haapaveden seurakunta, Syntyneiden ja kastettujen luettelo 1781-1810 (IC:3)
Vihannin seurakunta, Syntyneiden luettelo 1751-1785 (IC:2)