Historiallinen kuvaus Kajaanin läänistä

Kuninkaallisessa Turun akatemiassa (Kongliga Akademien i Åbo) ilmestyi vuosina 1642–1828 noin 4433 väitöskirjaa tai opinnäytettä. Yksi näistä on Erik Casténin vuonna 1754 kirjoittama maisterintutkielma Historisk och oeconomisk beskrifning öfwer Cajanaborgs län (Historiallinen ja taloudellinen kuvaus Kajaanin läänistä).

Erik Castrén syntyi vuonna 1732 Paltamossa, valmistui ylioppilaaksi Turussa vuonna 1748 ja suoritti filosofian maisterin tutkinnon vuonna 1754. Pappisvihkimyksen jälkeen hän palasi vuonna 1755 syntymäkuntaansa kirkkoherran apulaiseksi ja jatkoi urallaan Pohjois-Suomessa.

Kun jokin aika sitten löysin Kansalliskirjaston digitaalisen aineiston joukosta paikallishistorioita käsittelevät opinnäytteet, päätin silkasta ammatillisesta uteliaisuudesta ryhtyä työhön ja kokeilla, onko 1750-luvun tieteellinen teksti ymmärrettävissä nykyruotsin pohjalta. Tuloksena syntyi tämä katkelma Erik Castrénin työstä. Suomennos alkaa tutkielman sivulta 8 eli luvusta 4 ja sisältää vain luvut 4, 5 ja 6. Tarkoitus on kuitenkin jatkaa suomennosta, kun aikataulut sen sallivat, sillä tutkielma sisältää myös mielenkiintoisen jättiläistarinan Kainuusta, tietoja Kajaanin linnan vaiheista sekä kuvauksen seudun asukkaiden ulkonäöstä ja luonteenlaadusta.

En ole pyrkinyt suomennoksessa kovin vakavasti tyylilliseen vastaavuuteen, sillä uskon, että nykylukija arvostaa enemmän viestin välittymistä kuin vanhahtavaa kieltä ja lauserakennetta.

Tutkielma alkaa juhlallisesti sanoilla Jeesuksen nimessä.
Kuva: Kansalliskirjaston digitoitu aineisto

Ei käy kieltäminen, että samoin kuin koko Pohjanmaata ovat ammoisina aikoina asuttaneet lappalaiset, myös tämän seudun varhaisimmat asukkaat ovat epäilemättä olleet lappalaisia. Sen voi varmuudella päätellä heidän jälkeensä jättämistä kylän- ja järvennimistä, kuten Katterma, Mikittä, Luajärvi (Luajerfwi) ja Lappajärvi (Lappajerfwi). Tätä väitettä tukee myös se, että asukkaat vieläkin saavat elantonsa esimerkiksi metsästyksestä ja eläinten pyynnistä, paljolti samoilla keinoilla kuin lappalaiset. Kuusamon Lappiin rajoittuvassa kyläkunnassa on ikimuistoisista ajoista hoidettu kesyjä peuroja, joita asukkaat lappalaisten tavoin käyttävät juhtana halutessaan helpommalla taittaa taivalta. Mutta milloin ja miksi lappalaiset ovat tämän seudun jättäneet ja oletetusti siirtyneet Kuusamoon, siitä ei ole luotettavaa tietoa.

Sittemmin tänne juurtunut kansa polveutuu Savosta ja Karjalasta, mikä voidaan osoittaa asukkaiden mukanaan tuomien suku- ja lisänimien, heidän murteensa ja pukeutumisensa avulla sekä karjalaisten runojen avulla. Lisäksi muistiinmerkintämme osoittavat kuningas Kustaa Vaasan mitä kunniakkaimman määräyksen tuoda seudulle uudisasukkaita Karjalasta ja Savosta sekä rannikolta. Määräyksen uudisti vuorostaan kuningas Kaarle IX, ja niin seutu sai entisestään lisää asukkaita Karjalasta ja Savosta.

Tavallinen kansa näillä main kertoo vanhaa tarinaa niin kutsutusta Metelinväestä eli rosvojoukosta, joka aikoinaan on näissä metsissä ja erämaissa elellyt. Monin paikoin kuuluu täällä olevan maassa suuria kuoppia eli luolia, joissa nämä ryövärit ovat asustaneet ja piileskelleet ja joista käsin ovat käyneet ryöstämässä ja murhaamassa kenet milloinkin ovat sattuneet kiinni saamaan. Seudun asukkailla ei kuitenkaan ole pienintäkään tietoa siitä, minkä sortin väkeä rosvot ovat olleet tai milloin ja miten kauan he ovat tekojaan tehneet ja tällä tavoin piileskelleet. Lappalaisten jälkeläisiä he eivät kuitenkaan ole olleet eivätkä myöskään venäläisiä, vaan kuten itse nimestä Metelinväki voi kenties päätellä, ovat he olleet kapinanlietsojia, jotka Suomessa nousivat kuningas Kaarle IX:ttä vastaan, kun tämä syrjäytti kuningas Sigismundin. Minulle on myös kerrottu, että Muhoksen kirkosta etelään, Oulun ja Limingan pitäjien rajalla, on vieläkin jäänteitä harmaakivestä muuratusta, linnoituksen kaltaisesta muurista, jonka sisällä tämä Metelinväki on tarinan mukaan pitänyt majaa. Mäkeä eli kukkulaa, jolla linnoitus on sijainnut, kutsuvat paikalliset Metelinvaaraksi. Sotkamon pitäjässä puolestaan on mäki, jota kutsutaan Metelinmäeksi ja jolla nämä ryövärit ovat vuosikausia piileskelleet. Loppujen lopuksi asukkaat olivat kuitenkin yhdistäneet voimansa, etsineet ryöväreitten luolat ja pesät sekä hävittäneet nämä yhdettömiin.

***

Kajaanin lääni sijaitsee Pohjanmaan pohjoisosassa ja käsittää Kajaanin kaupungin sekä Paltamon ja Sotkamon pitäjät. Näihin kuuluu varsin laajoja erämaita, jotka suurelta osin ovat asumattomia ja tuottamattomia. Aluetta rajoittaa idässä, etelässä ja lounaassa maanselkä, joka erottaa alueen idässä Venäjästä, etelälounaassa Karjalasta sekä etelässä ja lounaassa Savosta eli Kuopion ja Iisalmen pitäjistä. Tältä maanselältä saavat alkunsa lukuisat purot ja virrat, joista osa virtaa ensin Kajaanin lääniin, sitten Oulujärveen ja sieltä eteenpäin Pohjanlahteen, osa itään Venäjälle kohti Venäjän Kemiä ja Vienanmerta, osa etelään ja kaakkoon Pielisjärveen sekä osa etelään ja lounaaseen Iisalmen järveen (Idensalmi träsket). Myös rajankäynti tämän läänin ja edellä mainittujen naapureiden kanssa perustuu pääasiassa vesireitteihin, ja aivan erityisesti Venäjän kanssa, sillä venäläiset ovat uutterasti poistaneet ja raivanneet melkeinpä kaikki vanhat rajamerkit ja samalla tunkeutuneet vuoroin yhdelle, vuoroin toiselle metsäseudulle.

Tässä läänissä on useita korkeahkoja ja varsin pitkänomaisia mutta myös matalahkoja vuoria ja mäkiä, hiekkaharjuja, kukkuloita ja kumpareita. Enimmäkseen seutu on kuitenkin litteää ja tasaista, ja korkeimmiltakin kukkuloilta löytyy sellaista maata, jonka voi raivata ja muokata pelloksi. Myös siellä täällä esiintyvät kiviset mäet ja kiviröykkiöt voisi raivata viljelymaaksi. Monin paikoin esiintyy kuivia hiekkanummia (joilla toki on runsaasti tukkipuuta), alavaa maata ja laajoja, paikoin varsin hetteisiä soita, jotka tuottaisivat suurta hyötyä, jos ne asiaan kuuluvasti raivattaisiin. Likipitäen puolet seudun alasta vievät lukuisat järvet, jotka purkavat vetensä Oulujokeen, sekä lukemattomat lammet, joilla ei ole minkäänlaisia laskuojia.

***

Seudun ilmanala on raitis ja terveellinen. Tämän osoittaa erityisesti se, että seudulta löytyy lukuisia vanhuksia iältään seitsemästäkymmenestä kahdeksaankymmeneen. Paltamon pitäjässä on kaksi talonpoikaa, joista toinen kuuluu saavuttaneen 113 vuoden ja toinen 99 vuoden iän. Molemmat ovat vielä varsin terveitä ja reippaita. Jälkimmäisellä on elossa yhdeksänkymmentä lasta ja lastenlasta, ja kertoman mukaan hänen vaimonsa kuoli vain kahdeksan vuotta sitten kahdeksankymmenen ja muutaman vuoden iässä. Heidän ravintonsa ei juuri eroa muiden ravinnosta muutoin kuin että he ovat aina eläneet joltisesti vauraudessa ja ovat myös katovuosina saaneet satoa hengenpitimikseen joutumatta näin ollen elämään pelkällä parkkileivällä. Kuten lähes kaikki näillä seuduilla, he myös pitävät kovin maidosta, josta kesäisin säästetään suuri osa talveksi niin, että säästäväiset taloudet harvoin jäävät ilman hapatettua maitoa.

Vilutautia ei näillä seuduin tiettävästi esiinny, mutta sen sijaan kuumetauti sekä pistos ovat hyvin yleisiä ja kaatavat aika ajoin paljon väkeä.

Selvä todiste seudun terveellisestä ilmanalasta on asukkaiden sievoinen lisääntyminen, jota ei käy kiistäminen, jos verrataan vanhoja aikoja uuteen aikaan. Sanoinkuvaamattoman ankarina katovuosina 1695, 1696 ja 1697 kärsi tämä seutu nälänhätää, josta Pohjanmaan tälle osalle jäi kipeät tuntemukset ja joka karsi suuren osan väestöä. Sittemmin varsinkin vuosina 1716 ja 1717 ryssä murhasi ja vei mukanaan niin paljon väkeä, että vuonna 1725 oli näissä pitäjissä henkikirjojen mukaan ainoastaan 1243 henkeä. Sen jälkeen on väkimäärä 28 siunatun vuoden aikana kasvanut 2833 henkeen, kuten viimeinen, vuoden 1753 henkikirja osoittaa. Tämä siitäkin huolimatta, että varsinkin edellisten katovuosien 1731, 1737, 1739, 1740, 1741 ja 1742 täältä lähti paljon väkeä rannikolle. Myöskään vanhoja ja nuoria ei ole merkitty henkikirjaan.

Ote vuoden 1725 henkikirjoista.
Kuva: Kansalliskirjaston digitoidut aineistot

Ote vuoden 1753 henkikirjoista.
Kuva: Kansalliskirjaston digitoidut aineistot

Seuraavat syntyneiden ja kuolleiden luvut osoittavat väestön kasvavan vuodesta toiseen, sillä syntyneiden määrä ylittää kuolleiden määrän.

Syntyneet ja kuolleet Paltamon ja Sotkamon pitäjissä.
Kuva: Kansalliskirjaston digitoidut aineistot

Vaikka väestönkasvu on lyhyessä ajassa ollut huomattavaa, on hyötyisää väkeä vielä valitettavan vähän. Ainakin kaksi kertaa nykyistä enemmän mahtuisi väkeä tälle laajalle seudulle. Aluksi työtä riittäisi maan raivaamisessa, minkä jälkeen voitaisiin ryhtyä muokkaamaan kaikkialla levittäytyviä soita sekä muuten parantamaan ketoja, sillä vain harvassa paikassa peltoa voidaan muuten ottaa viljelykseen. Näin elantonsa saisi täällä paljon nykyistä suurempi väkimäärä.

Lähteet:

Kansalliskirjaston digitoidut aineistot, Historisk och oeconomisk beskrifning öfver Cajanaborgs-län (http://urn.fi/urn:nbn:fi:fv-12708)

Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli1640-1852: Erik Castrén. Verkkojulkaisu 2005 <http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=7435>. Luettu 15.5.2016.