Ville Kulju lähti Suomesta köyhänä tyhjätaskuna, mutta palasi kotiin Haapavedelle koottuaan kultakentillä omaisuuden. Hän oli aikansa siirtolaisista kuuluisimpia, ja hänen kokemuksistaan kerrotiin vuonna 1897 lukuisissa lehdissä, muun muassa Siirtolaisessa, Salmettaressa, Kotkan Uutisissa ja Karjalattaressa.
Matka Klondikeen oli pitkä ja vaivalloinen, kolmen kuukauden taival. Yhdessä kahden suomalaisen matkakumppaninsa kanssa Ville matkusti Etelä-Dakotasta junalla Seattleen ja jatkoi muutaman päivän odotuksen jälkeen laivalla Alaskaan, Juneauhun. Seuraava laiva vei kumppanukset Dyeaan, mistä he taivalsivat omin neuvoin halki vuoristojen ja erämaan ruoka- ja varustekuormaa kelkalla kiskoen Dawson Cityyn.
 |
| Ville Kulju matkusti junalla Etelä-Dakotasta Seattleen, yhdellä laivalla Juneauhun, toisella Dyeaan ja sieltä jalkaisin Dawson Cityyn ja Fortymileen. |
Syksyllä 1896 kumppanukset saapuivat Yukonjoen sivuhaaran Fortymilen maisemiin, kultakentistä kuuluisimmalle. Väkeä oli paljon, mutta sattumalta suomalaiset löysivät vielä valtaamattomat maapalat. Tilanne vaikutti toivottomalta. Ensimmäisissä huuhdontayrityksissä kultaa löytyi vain reilun dollarin arvosta, ja lisäksi Kanadan viranomaiset ottivat kaikista löydöistä 10 prosentin veron. Asumuksina olivat teltat ja sammalilla vuoratut hökkelit, eikä surkea ruoka olisi kotona Etelä-Dakotassa kelvannut kerjäläisellekään. Ankaran talven jatkuessa suomalaisia alkoi uhata nälkäkuolema, ja Ville Kulju palasi kaupunkiin varastoja täydentämään. Hänen poissaollessaan kaupunkiin oli kiirinyt tieto tuoreista kultalöydöistä, joiden perusteella hän suuntasi vuorostaan Klondikeen.
Toimeentulonsa turvaamiseksi Ville Kulju teki toisenkin valtauksen, mutta koska valtaus osoittautui tuottamattomaksi, hän myi sen ja palasi lähtöpisteeseen. Työt eivät keskeytyneet talvellakaan, sillä koko talven hän kaivoi valtauksellaan maata läjiksi, joista kevään tultua kulta huuhdottaisiin talteen.
Vasta keväällä Ville Kulju löysi todellisen kultasuonen. Maata kaivettaessa poimittiin pois vain suurimmat kultahiput. Suurin niistä oli peukalonpään kokoinen, mutta muut kullankaivajat löysivät jopa kananmunan kokoisia paloja. Kolmen kevätkuukauden aikana Kulju kaivoi kultaa kaikkiaan 17000 dollarin arvosta.
Vaikka maisemat Klondikessa muistuttivat paljon Pohjois-Suomen maisemia ja seudun venäjää puhuvat intiaanit olivat rauhallisia ja hyväntahtoisia, Ville Kulju ikävöi kotiin. Talven mittaan ikävä äityi niin pahaksi, että hän päätti lähteä kultakentiltä heti tilaisuuden tullen. Hän myi valtauksensa kumppanilleen 22000 dollarilla ja palasi ensimmäisellä laivalla San Franciscoon.
 |
| Heti alkajaisiksi kullankaivajien oli taitettava jalkaisin yli 50 kilometrin pituinen Chilkoot Pass ja ylitettävä yli 1000 metriä korkea vuorenharjanne. Kuva: Wikimedia Commons |
Mainareiden paluu kultineen herätti San Franciscossa huomiota - laivasta nousi joukko ruskettuneita, ruokkoamattomia ja riutuneita miehiä mukanaan painavat kantamukset. Ville Kuljulla oli säkissään peräti viitisenkymmentä kiloa kultaa. Kun seuraava kullankaivajien laiva saapui satamaan, huhu kultasaaliista oli jo tavoittanut kaupunkilaiset, ja laivaa oli odottamassa viisituhatpäinen väkijoukko.
Osan kullasta Ville Kulju muutti rahaksi ja lähetti Suomeen, osasta hän teetti rahapajassa 20 dollarin kolikoita ja kiinnitti yhden palan koristeeksi kellonperiin. Niin kuin kiehtoville tarinoille usein käy, myös Ville Kuljun tarina jäi elämään ja sai lisää väriä. K-G. Olinin Alaska-kirjassa Villen löytämä kananmunan kokoinen kultakimpale on kasvanut banaanin kokoiseksi. Kellonperien kultakoriste on puolestaan aikojen saatossa vaihtunut paikallisten puheissa kultaisiksi kellonperiksi.
Klondikessa tarjolla oli monenlaisia houkutuksia, ja moni sortui juomaan ja pelaamaan. Ville Kulju pysyi kuitenkin kaidalla tiellä ja palasi Suomeen. Kotiin päästyään hän raivasi itselleen ja perheelleen pellon ja pystytti Haapaveden Sulkakylälle talon. Maailmaa nähneenä miehenä hän oli aikaansa edellä ja rakensi ensimmäisenä paikkakunnalla taloonsa vesijohdon läheisestä lähteestä.
Moni moitti Ville Kuljua siitä, että tämä oli myynyt valtauksensa liian halvalla. "Enhän minä koko maailmaa lähtenyt noutamaan", hän kuittasi vaatimattomasti moitteet.
Lähteitä ja lisää lukemista:
K-G. Olin: Alaska, Del 2, Guldrushen. Ab Olimex Oy och K-G Olin, 1996
K-G. Olin: Alaska, Del 2, Guldrushen. Ab Olimex Oy och K-G Olin, 1996
Kylät Korkatin kainalossa - Ojakylän, Ristisenojan, Savikosken, Leppiojanperän, Korkatin ja Sulkakylän kyläkirja
Kotkan Uutiset, 2.12.1897
Kotkan Uutiset, 2.12.1897
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti