tiistai 9. elokuuta 2016

Höyryvaunu liikkeelle


8.8.1861 Helsingistä lähti kohti Pasilaa Suomen ensimmäinen höyryveturi. Porin Kaupungin Sanomia uutisoi tapauksesta seuraavasti:

Ensimmäinen höyrywaunu Suomessa lähti wiime torstaina iltapuolella ensikerran liikkeelle, kulkien Helsingin kaupungista Fredriksber'in majapaikkaan ja walmistettua rautatietä, joka taipale on noin 3 suomen wirstaa. Useampia kertoja kulettiin edestakasin, joka kerta aina paremmalla kyydillä, ja wihdoin lastiwaunuilla, joissa oli radan tasoittamiseen tarwittawaa hiekkaa ja soraa. Tämä koetus-ajo oli kaikin puolin tyydyttäwäinen. Lähestulleet katsojat kaikesta säädystä kohottiwat, innostettuna nähdessänsä tätä uutta arwollista tapausta, ilo-ääniänsä terwetuliaisiksi tälle höyryä puhaltawalle Ilmariselle. - Tästä juohtuu mieleemme, että ensimmäinen, 30 wuotta sitten Suomenmaan eli nimenomaan Saimaan wesiä poleskelewa, hra Arpin rakennuttama, höyrylaiwaki oli nimeltänsä Ilmarinen.

Kesti kuitenkin vielä yli kymmenen vuotta, ennen kuin Pohjanmaalla oli aika ryhtyä valmistaviin toimiin aiotun rautatien vuoksi. Vuonna 1873 kuntakokoukset saivat tehtäväkseen miettiä, miten kunnat osallistuisivat rautatien kustannuksiin.

Suomen ensimmäinen höyryveturi Ilmarinen.
Kuva: Suomen rautatiemuseo, O. Lehtonen.
FinnaCreative Commons.

Ylivieskan kuntalaiset lupautuivat maksutta luovuttamaan kaiken rautatielle tarvittavan viljelemättömän maan. Lisäksi kaikki työhön kykenevät 18-50-vuotiaat miehet osallistuisivat rautatien rakentamiseen kolmen päivän ajan. Tämän arvioitiin tekevän yhteensä 3000 päivätyötä.

Oulaisissa rautatielle luvattiin kaikki tarpeellinen metsämaa, mutta viljelysmaasta oulaistelaiset halusivat korvauksen valtion varoista. Päivätöihin oulaistelaiset eivät sen sijaan suostuneet, sillä katovuodet olivat rasittaneet kuntalaisia.

Koska tulevan rautatien linjaus ei ollut selvä, asiaan otettiin kantaa myös Haapavedellä. Köyhyyteensä vedoten haapavetiset kieltäytyivät antamasta hankkeelle minkäänlaista apua ja luovuttamasta muuta kuin viljelemätöntä maata. Yleinen suhtautuminen rautatiehen oli torjuva, sillä ilman rautatietä oli tultu toimeen tähänkin asti, eikä sitä näin ollen tarvittaisi jatkossakaan. Rautatie olisi kunnalle yhtä vahingollinen kuin kuntaan perustettu kansakoulu, joka opetti lapset laiskoiksi. Linjasta poikkesi vain komissionimaanmittari Claudelin, joka lupasi sata päivätyötä manttaaliosuutensa mukaan.

Parinkymmenen vuoden aikana haapavetisten mielipide ehti muuttua, sillä kun vuonna 1896 ryhdyttiin suunnittelemaan ratalinjaa Kajaanista Kestilän, Pulkkilan ja Haapaveden kautta Oulaisiin, rautatietä ei enää vastustettu lainkaan. Vaikka hanke kaatui, Haapavedellä ei luovutettu. Keski-Pohjanmaan radan linjausta suunniteltaessa oli Haapavesi innokkaasti ajamassa rautatietä kuntaan. Sanomalehti Louhen mielipidekirjoituksessa syytettiinkin haapavetisiä "rautatiekiihkosta" ja "rähinästä" sekä siitä, että he pitivät Haapavettä maailman napana. Rähinästä ei ollut apua, vaan rata rakennettiin Ylivieskasta Nivalan ja Haapajärven kautta Iisalmelle.

Kuulutus Oulun rautatien avaamisesta
Kokkolan Lehti, nro 44, 2.11.1886

Rautatie toi Oulaisiin tuulahduksen suuresta maailmasta. Juhlajuna Helsingistä lähti kohti pohjoista 29.10.1886 mukanaan joukko Suomen johtohenkilöitä aina Mechelinistä Topeliukseen. Sievistä kyytiin nousi maakauppias Haikola, Ylivieskasta entinen valtiopäivämies Päivärinta ja Oulaisista kauppias Brander. Juhlajunaa oli vetämässä kaksi veturia, ja siinä oli viisitoista vaunua, joista kaksi oli salonkivaunuja, neljä ensimmäisen luokan vaunua ja viisi toisen luokan vaunua. Kullakin matkustajalla oli oma, määrätty paikkansa junassa. Kokkolan asemalla asemahuone oli koristeltu köynnöksin ja lipuin. Kymmenen minuutin pysähdyksen aikana soittokunta ehti soittaa muun muassa Vaasan marssin. Kannuksessa juhlavieraat söivät päivällistä. Ylivieskassa juna pysähtyi sen verran, että väki ehti ihailla Kalajoen ylittävää, 110 jalan pituista siltaa. Oulaisiin saavuttaessa ilta alkoi jo hämärtää, mutta asema oli komeasti valaistu ja väkijoukko tervehti junaa riemu- ja eläköön-huudoin.

On sanottu, että radanrakentajien ansiosta Pyhäjoesta kehittyi huomattava rapujoki, mutta toivatpa rautatien paikkakunnalle kuljettamat työmiehet mukanaan myös uuden juoman, vaarin kaljan, jota Kaiku-lehdessä kuvattiin seuraavasti:

Hyi ruokotonta!
Ja vielä se tenhoksi tekeepi,
iloiseksi innostaapi,
saapi naiset naurusuulle,

miehet mielelle hyvälle.


Lähteitä ja lisää lukemista:
Turunen, Harri: Oulaisten historia 1860-luvulta 1980-luvulle. Oulainen, 1986.
Ruokonen, K. A.: Haapavesi ennen ja nyt I. Lahti, 1948.
Porin Kaupungin Sanomia, nro 33, 17.7.1861
Oulun Wiikko-Sanomia, nro 36, 6.9.1873
Oulun Wiikko-Sanomia, nro 38, 20.9.1873
Louhi, nro 75, 24.6.1896
Louhi, nro 1, 3.1.1905
Waasan Lehti, nro 88, 3.11.1886
Kokkolan Lehti, nro 44, 2.11.1886
Kaiku nro 42, 27.5.1885

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti