Rikollista touhua

Sukututkijana olen toivottoman kärsimätön ja epäjärjestelmällinen. Sen sijaan että tutkisin sukuhaaran ja henkilön kerrallaan ja kirjaisin muistiin koko elämänkaaren lähdeviitteet, siirryn sukuhaarasta ja henkilöstä toiseen. Jos ohimennen silmiin sattuu jotakin mielenkiintoista, päädyn usein tutkimaan sukuja ja tapahtumia, jotka eivät mitenkään liity omiin juuriini.

Näin kävi tälläkin kertaa. Tarkoitus oli tutkia omia juuria, mutta arkistolaitos ja digitaaliarkisto muuttivat suunnitelmat. Digitaaliarkistoon lisätään jatkuvasti valtavia määriä aineistoa, ja etusivulla on linkki uusimpiin, viikon sisällä digitoituihin asiakirjoihin. Tähän saakka tarjolla ei ole ollut mitään omiin tutkimuskohteisiini liittyvää, ei tälläkään viikolla. Sen sijaan huomasin linkin Valkealan seurakunnan rikoskirjoihin vuodesta 1828 vuoteen 1878. En voinut vastustaa 1800-luvun vastinetta nykypäivän tosi-tv:lle.

Mitään suuria paljastuksia ei tullut, sillä rikokset olivat aika lailla odotettavissa. Sitä tavanomaista juopottelua (fylleri), kuten oman esi-isäni Tuomas Pekanpoika Pyhäluodolla. Usein juopotteluun näytti yhdistyvän sapatinrikos (sabbatsbrott) tai vaikkapa kiroilu (svordom) ja tappelu (slagsmål). Joillakin juopottelu näytti vaihtuneen jo juoppoudeksi (dryckenskap). Löytyipä rangaistujen joukosta myös lukkari, joka oli hoitanut jumalanpalveluksen humalassa (fylleri i tjenst medan Gudstjensten), ja seurakunnan kuudennusmies, joka oli myynyt keittämäänsä pontikkaa. Viinanpoltosta (brännvinsbränning) ja viinan myynnistä (brännvinsförsäljning) tuomioita jaettiinkin kuin liukuhihnalta.

Sivun täydeltä tuomioita viinanpoltosta ja -myynnistä.
Kuvalähde: Digitaaliarkisto

Omaisuusrikoksia tehtiin paljon. Näpistyksiä (snatteri) löytyi useita, samoin varkauksia (stöld, tjuvnad). Toisen omaisuutta vahingoitettiin, varsinkin metsää (åverkan i skog, skogsåverkan), joskus myös karjaa (boskap). Vuonna 1852 käräjillä oli ilmeisesti samalla kertaa tuomittu peräti kymmenen miestä siitä, että he olivat kaataneet puita toisen omistamalta maalta.

Saman kylän miehet olivat kaataneet puita toisen mailta.
Kuvalähde: Digitaaliarkisto

Ilmeisesti seurakuntalaiset olivat varsin siveellistä väkeä, sillä tuomioita salavuoteudesta ei juuri ollut. Muutama merkintä löytyi huorinteosta (enkelt hor, enfalt hor). Nykypäivän näkökulmasta kuitenkin tuntuu huvittavalta vuonna 1869 langetettu tuomio, jossa mies oli vastahakoinen toteuttamaan solmittua avioliittoa (för motsträfvighet att fullborda påbörjadt äktenskap). Ehkä mies oli niin sanotusti lähtenyt lätkimään ja jättänyt naisen yksin.

Suurin osa rikoksista tuli kuitattua ripittäytymisellä joko yksin tai julkisesti (enskild kyrkoplikt, uppenbar kyrkoplikt) tai julkisella anteeksipyynnöllä (offentlig afbön). Aina anteeksipyyntö ei riittänyt, sillä esimerkiksi vuonna1856 kouvolalaismies kohteli väkivaltaisesti äitiään (burit våldsam hand å sin mor), juopotteli ja kiroili. Seurauksena oli 28 päivää vankeutta vedellä ja leivällä, julkinen ripittäytyminen ja julkinen anteeksipyyntö äidiltä. Varkaudesta rangaistiin tapauksesta riippuen sakoilla, piiskalla (ris) ja/tai raipoilla (spö). Myös kuolemantuottamuksesta näyttää selvinneen usein rahalla. Esimerkiksi vuonna 1868 kuolemantuottamuksen hinta oli kolmekymmentäkahdeksan markkaa ja neljäkymmentä penniä.

Kaikkein kovin rangaistus langetettiin vuonna 1862 Valkealan Oravalan kylästä kotoisin olleelle rengille, joka määrättiin menettämään päänsä (att halshuggas) rangaistuksena taposta (dräp). Renki sai kuitenkin pitää päänsä, sillä "af Kejserlig Gunst och Nåd benådad till tjugu åtta dagars fängelse vid vatten och bröd, uppenbar kyrkoplikt samt fyra års allmänt arbete i straffängelset i Åbo". Keisarin armosta kuolemantuomio vaihtui siis vajaan kuukauden vankeuteen vedellä ja leivällä, julkirippiin ja neljän vuoden työhön Turun rangaistusvankilassa.

Kuolemantuottamuksesta selvisi rahalla, mutta taposta saattoi menettää päänsä. 

Kuvalähde: Digitaaliarkisto