Ei kurjuutta kummempaa

Toisinaan tuntuu, että sukututkimus on yhtä surua, kurjuutta, murhetta ja kuolemaa. Toki on myös tarinoita, jotka herättävät hilpeyttä vielä satojen vuosien jälkeenkin. Niistä toisella kerralla, aloitetaan ensin synkistä kohtaloista.

Vaikka monet esivanhempani ovat kuolleet hivutustautiin, joskus kuolema tuli ihan kirjaimellisesti kuin salama kirkkaalta taivaalta. 28. kesäkuuta 1786 oli todennäköisesti lämmin kesäpäivä. Elisabeth Erichsdotter eli Liisa Erkintytär Koistila oli kolme vuotta aiemmin muuttanut Oulaisista Haapavedelle piikomaan. Kesäpäivä jäi Liisan viimeiseksi päiväksi, sillä hän kuoli salamaniskuun.

Elisabeth Mattsdotter eli Liisa Matintytär Humaloja oli vajaan kahden kuukauden ikäinen, kun 4. huhtikuuta 1762 pappi kirjasi lapsen kuolinsyyksi förqvävd af modern. Vaikka tapaus voi nykylukijasta kuulostaa hurjalta, lapsen kuoliaaksi makaaminen oli varsin yleistä. Haapaveden kirkonkirjoissa förqvävd af modern on kautta aikojen merkitty kuolinsyyksi reilusti yli kymmenen kertaa. Sydäntalvi oli kylmää aikaa, mökit ahtaita ja hataria eivätkä juuri lämpöä pitäneet, joten vastasyntynyt nukkui "perhepedissä".

Sarjassamme merkillisiä diagnooseja on moderpassion, johon kuolivat vanhin tunnettu esiäitini Valborg Larsdotter Ylilaukkala, k. 1.2.1766 Haapavedellä, ja toinen esiäitini Valborg Andersdotter Asunmaa, k. 29.10.1756 Vihannissa. Sairautta on pohdittu lukuisia kertoja eri internet-palstoilla niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Sen on arveltu tarkoittaneen muun muassa lapsivuodekuolemaa tai vaihdevuosien aiheuttamia mielenterveydellisiä ongelmia, mutta yhtä kaikki kuolinsyy on yhdistetty naissukupuoleen. Nordisk Familjebokin mukaan moderpassion on vanha ruotsinkielinen nimitys hysterialle. Ja hysteria vuorostaan tulee kreikan kielen kohtua tarkoittavasta sanasta. Kohtu ei kuitenkaan ollut este hysteriaan sairastumiselle, sillä Hiskin mukaan moderpassion on merkitty kuolinsyyksi useallekin miehelle.

Hysteriaa yleisempi kuolinsyy miehillä oli jo 1700-luvulla viina. Oma esi-isäni kuittasi juopottelunsa sakkorangaistuksella, mutta kaikki eivät selvinneet yhtä vähällä. Lokakuussa 1755 Anders Andersson Rudicka eli Antti Antinpoika Rutikka joi itsensä hengiltä Haapavedellä Kärsämäen kylässä. Vaikka viina epäilemättä oli osa arkistakin elämää, ei moinen kuolema ollut yhteisön silmissä kunniallinen. Niinpä Antti haudattiin hiljaisuudessa Haapaveden kirkon pohjoispuolelle.

Erityisen koskettava on Lisa Hansdotter Pahojan eli Liisa Hannuntytär Pahojan kohtalo. Liisa asui perheineen Haapavedellä Ainalin kylässä Pahojan tilalla, joka nykyään tunnetaan Hannulana. Liisa oli vain 6-vuotias, kun hän elokuussa 1780 katosi. Kirkonkirjoista ei ilmene, minne ja miten Liisa katosi. Oliko hänet lähetetty karjamajalle paimeneen? Olihan esimerkiksi Kopiston karjamaja samalla suunnalla. Vai oliko Liisa joko yksin tai muiden mukana marjastamassa? Vielä tänäkin päivänä on alueella hyviä mustikkamaita ja hillasoita. Elokuussa tuskin uhkasi välitön paleltumis- tai nälkäkuolema, mutta silti Liisa oli ja pysyi kadoksissa ja pappi kirjasi hänet kuolleeksi. Toukokuussa 1781 lumien sulettua löytyivät metsään eksyneen Liisan luut.

Kuolleiden luetteloissa riittää pohdittavaa niin sukututkijoille, varhaisesta lääketieteestä kiinnostuneille kuin vanhan käsialan tuntijoillekin. Mikä esimerkiksi voisi olla 24. marraskuuta 1760 kuolleen Pehr Larsson eli Pekka Laurinpoika Sulkalan kuolinsyy, joka Hiskissä on tulkittu muotoon canbroso habitu?



Lähteitä ja lisää lukemista:

Genos 4/2014: Kuolemansyyn selvittäminen

Digitaaliarkisto:
Haapaveden seurakunta, Syntyneiden ja kastettujen luettelo 1691-1757 (IC:1)
Haapaveden seurakunta, Syntyneiden ja kastettujen luettelo 1758-1780 (IC:2)
Haapaveden seurakunta, Syntyneiden ja kastettujen luettelo 1781-1810 (IC:3)
Vihannin seurakunta, Syntyneiden luettelo 1751-1785 (IC:2)