Lapin kullan kutsu

1860-luvun suuret nälkävuodet olivat kova koettelemus koko Suomelle. Kuolleisuus oli korkea, ja nälkiintyneet kerjäläislaumat vaelsivat maaseudulta kohti kaupunkeja. Toisaalta samoihin aikoihin nostivat päätään kansallistunne ja suomalaisuusliike. Ei ihme, että uutiset Lapin kultalöydöistä herättivät monissa toiveita paremmasta toimeentulosta.

Ivalon kullanhuuhtomolla vuonna 1870.
©Petter Aurén, Geologian tutkimuskeskus, 1870.

Yksityiset kullanetsinnät olivat olleet kiellettyjä, mutta vuonna 1870 astui voimaan Suomen suuriruhtinaskunnan asetus kullan etsimisestä ja huuhtomisesta Lapissa. Jokainen hyvämaineinen mies juutalaisia lukuun ottamatta sai ryhtyä kullanetsintään. Vaikka lupa olisi irronnut lähes kenelle tahansa, taloudellinen kynnys oli kuitenkin korkea. Köyhien oli turha vaivautua. Kullanetsintään tarvittiin lupa, kultasaaliista oli maksettava veroa ja lisäksi kulta oli kuljetettava Ouluun ja sieltä Helsinkiin tutkittavaksi ja sulatettavaksi. Myös työntekijät vaativat palkkansa.

Asetus kullan etsimisestä ja huuhtomisesta.
Oulun Wiikko-Sanomia 30.4.1870.
Lähde: Kansalliskirjasto

Näin ollen oli ymmärrettävää, että valtauksia hankkivat vain varallisuutta keränneet kauppiaat, tehtailijat, rahamiehet ja usean henkilön muodostamat yhtiöt. Onneksi kullanetsinnässä tarvittiin työvoimaa, jota Pyhäjokialueen maaseudullakin oli runsaasti.

Oulaisista Lapin kullan kutsuun vastasivat lukkarin pojat Matti (s. 28.7.1845) ja Juho (s. 19.3.1849) Juhonpoika Sallmén. Pojat asuivat Oulaisissa, Oulaisten kylässä, lukkarin talossa Kukkalassa
nro 36. Ehkä seikkailu Lapissa houkutteli, sillä molemmat olivat kultaryntäyksen alkaessa vuonna 1870 nuoria, naimattomia ja varmasti riuskoja työmiehiä.

Hieman toisenlaiset vaikuttimet olivat ehkä Haapavedeltä lähteneillä August Komulla (s. 10.12.1836) ja veljeksillä Tuomas (30.8.1843) ja Juho (s. 21.7.1853) Tuomaanpoika Klemettilällä. August Komu oli niin ikään lukkarin poika Haapajärven kylästä. Hänen perheeseensä kuului vaimo Henriika Juhontytär Ollanketo (s. 14.10.1833) ja tytär Matilda (s. 22.8.1860). Elämä oli koetellut Augustia, sillä vaimo Henriika oli kuollut vuonna 1861, vain vuosi tyttären syntymän jälkeen. Vuonna 1863 kuoli myös tytär Matilda. Leskimiehenä August oli vapaa lähtemään Lappiin. Klemettilän veljekset olivat puolestaan menettäneet edeltävinä vuosina molemmat vanhempansa ja useita sisaruksia. Siinä missä Tuomas ja Juho Klemettilä lähtivät Lappiin kultaa kaivamaan, heidän kaksi sisartaan lähti Kanadaan.

Klemettilän veljekset Haapaveden rippikirjassa.
Kuva: Suomen sukuhistoriallinen yhdistys

Kesän 1871 alussa Sallménin veljekset, Klemettilän veljekset ja August Komu suuntasivat kohti Ivalojokea. Eivätkä he suinkaan olleet ainoita. Kesän 1870 aikana kultaa oli kaivamassa yhteensä 335 työntekijää, ja heidän lisäkseen paikalla oli virkamiehiä, valtausten omistajia ja monenlaista irtoväkeä. Kulta-alueella oleskeli arvioiden mukaan viitisensataa henkeä. Ivalojoen Kultala olikin kaupunkien jälkeen Pohjois-Suomen suurin taajama.

Vaikka työntekijät asuivat kiireellä kokoon kyhätyissä hirsi- tai turvemökeissä, teltoissa tai laavuissa, alueella toimi oma leipomo ja saluuna. Lähimpään kauppaan oli matkaa 30 kilometriä. Viinaryyppy murkinoineen maksoi 30 penniä, ateria 1-1,50 markkaa ja kupillinen kahvia tai teetä 20 penniä. Jos rahaa mieli säästää kotiin asti, ei kapakassa sopinut kovin ahkerasti murkinoida, sillä päiväpalkka oli 3 markkaa, ja siitäkin kului puolet ruokaan. Järjestyshäiröiltäkään ei säästytty, ja kuria valvomaan oli palkattu useita järjestysmiehiä eli santarmeja. Heidän joukossaan oli Johan Adam Rutikka, entinen korpraali Kärsämäeltä, sekä Thomas Svärd eli Niiranen (s. 21.12.1834), entinen sotilas Pulkkilasta.

Töitä joutui palkan eteen paiskimaan, sillä päivä alkoi aamuviideltä ja päättyi iltakahdeksalta. Kovasta työstä huolimatta ei Lapissa päästy kultaa puukolla vuolemaan. Sallménin veljekset, jotka työskentelivät Vaskisuvanto-Iisalmenojalla, saivat kesän 1871 aikana kokoon muiden työmiesten kanssa 1100 grammaa. Klemettilän veljekset ja Augustin Komu työskentelivät Johan Piponiuksen valtauksella Luttojoella, mistä kultasaalis oli vaivaiset 300 grammaa.

Kultahippu.fi-sivustoon kerätyissä nimissä on myös useita muita Oulaisista ja Haapavedeltä kullanetsintään lähteneitä. Haapavedeltä mainitaan Juho Hytinkoski, Juho Kärki, Antti Jussila, Paavo Paskoja ja Juho Rytky. Kirkonkirjoista heistä ovat tunnistettavissa Juho Abrahaminpoika Rytky (s. 29.7.1845), Paavo Antinpoika Paskoja eli Ollila (s. 26.8.1842) ja Juho Juhonpoika Kärki eli Pirnes (s. 8.1.1833).  Oulaistelaisia mainitaan Sallménin veljesten lisäksi Heikki Heikkilä, August Kouru, Antti Olin ja Ulrik Ollila, mutta heitä ei kirkonkirjoista löydy.

Lapissa vietetyn kesän jälkeen useimmat palasivat takaisin kotimaisemiinsa. Juho Rytky perusti perheen Sofia Juhontytär Haaraniemen kanssa ja asettui asumaan Mieluskosken kylään. Sekä Paavo Paskoja eli Ollila että Juho Klemettilä avioituivat ja perustivat perheen. August Komu palasi Haapavedelle vanhempiensa luokse ja kuoli vuonna 1874. Sallménin veljeksistä Juho muutti Kärsämäelle vuonna 1874.

Kultalan Kruununasema nykyään.
Kuva: © Jari Väätäinen, Geologian tutkimuskeskus 2004

Ivalojoen Kultala on pystyssä vielä tänäkin päivänä. Se on entisöity ja aina auki retkeilijöiden tutustuttavaksi.


Lähteet ja lisää lukemista:

Herman Stigzelius: Kultakuume. Lapin kullan historia. Suomen matkailuliitto 1986.
Seppo J. Partanen: Sankareita, veijareita ja huijareita. Lapin kullankaivajien tarina. Edita 1999.
www.kultahippu.fi
Kansalliskirjaston digitoidut aineistot: Oulun Wiikko-Sanomia 30.4.1870

Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen digitoidut aineistot:
Haapaveden seurakunta, rippikirja 1862-1869, torpparit ja itselliset, sivu 352 ja sivu 354
Haapaveden seurakunta, rippikirja 1862-1869, Ainali 18, Klemettilä, sivu 45
Haapaveden seurakunta, rippikirja 1873-1879, Ainali O / Mieluskoski R /Haapajärvi K
Oulaisten seurakunta, rippikirja 1848-1854, Oulaisten kylä, nro 36, Kuckala
Oulaisten seurakunta, rippikirja, 1855-1864, Oulaisten kylä, nro 36, Kuckala
Oulaisten seurakunta, rippikirja, 1865-1874, Oulaisten kylä, nro 36, Kukkala
Pulkkilan seurakunta, rippikirja 1867-1880, sivu 348

Lapsikauppaa

Flunssa kaatoi sängynpohjalle ja sai pyörtämään päätöksen keskittyä loppuvuoden ajan pelkästään töihin.

Päättömän nettisurffailun tuloksena löytyi vihje viattomien lasten päivänä pidetyistä köyhäinhuutokaupoista. Huutolaisuus ilmiönä oli toki tuttu, mutta tähän päivämäärään en sitä osannut yhdistää.

Wikipedia kertoo:

Huutolaisuus oli Suomessa ja Ruotsissa 1800-luvun alusta 1900-luvun alkuvuosikymmenille saakka voimassa ollut järjestelmä, jossa kunta luovutti huutokauppaa muistuttavassa tilaisuudessa elatusta vailla olleen lapsen tämän ylläpidosta vähiten rahaa vaatineelle perheelle tai henkilölle. Lasten lisäksi saatettiin myydä myös vanhuksia, sairaita tai vammaisia.
Huutokauppa järjestettiin perinteisesti viattomien lasten päivänä 28. joulukuuta. Järjestelmä oli Suomessa yleinen varsinkin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkuvuosina, kunnes se lopetettiin virallisesti vuonna 1923 voimaan tulleen köyhäinhoitolain myötä. Tästä huolimatta viranomaiset järjestivät huutokauppoja vielä 1930-luvulla, koska lain valvonta oli lähes olematonta. Viimeinen varmuudella pidetty huutokauppa järjestettiin Suomessa vuonna 1935.

Arkistojen kaivelu paljasti, että Ylivieskassa järjestettiin lapsihuutokauppa vuonna 1865.

...turvattomat lapset päätettiin myytäväksi vähemmän vaativalle...
Kuva: Digitaaliarkisto

Kärsämäellä puolestaan oli Oulun Wiikko-Sanomien mukaan vuonna 1864 "rahalla elätettäviä lapsia" monta kymmentä.

Toisin kuin Wikipedia kertoo, köyhäinhuutokaupat järjestettiin ainakin Oulussa 29. joulukuuta. Lehti-ilmoituksen mukaan vuonna 1887 huutokauppa oli jo tavanmukainen.

Tavanmukainen köyhäinhuutokauppa pidettiin 29. joulukuuta Oulussa.
Kuva: Kansalliskirjasto / 8.1.1887 Helsingfors Dagblad no 6

Ja toki näin olikin, sillä jo vuonna 1866 pidetyssä köyhäinhuutokaupassa myytiin yhteensä
63 henkeä, joiden hoidosta seurakunta maksoi 4672 markkaa.

13.4.1867 Oulun Wiikko-Sanomia no 15
Kuva: Kansalliskirjasto

Lähteet:
Wikipedia
Digitaaliarkisto / Ylivieskan kirkon ja kappelikokousten pöytäkirjat 1854-1891
Kansalliskirjasto / Oulun Wiikko-Sanomia no 16 / 23.4.1864
Kansalliskirjasto / Helsingfors Dagblad no 6 / 8.1.1887
Kansalliskirjasto / Oulun Wiikko-Sanomia no 15 /13.4.1867

Lue lisää:
Jouko Halmekoski: Orjamarkkinat - Huutolaislasten kohtaloita Suomessa
Teuvo Pakkala: Elsa

Joulupäivän kinkunsulatusjumppaa

Ei ole maamme rikasta jaloista metalleista. Köyhää on niistä vuoriperämme, köyhiä muinaislöytömme naapurimaihin verraten. Mutta rahvas ei ole tyytynyt tähän kolkkoon todellisuuteen. Se arvelee maan kätkevän suuren määrän luoksepääsemättömiä aarteita, ja missä ikinä maaseudulla liikut, kertoo se sinulle tarinoita kätketyistä aarteista, hopealla ja kullalla täytetyistä, kattiloista joissa unissa joskus ilmoitetaan tahi joitten paikan juhannusöin palava sininen liekki - aarnivalkea - ilmaisee. Mielikuvituksellaan on se täyttänyt niillä tuhannet järvemme saarineen, kuohuvat koskemme ja vuoriemme rotkot, ja jos kaikki nämä aarteet joskus saataisiin päivän valoon, niin kohoaisi maamme varmasti Euroopan rikkaimpien joukkoon. Mutta toivoa sellaista on turhaa, sillä aarteet ovat milt'ei aina niin voimakkailla "kiroilla" tahi "uhreilla pantuja", että tavallisen kuolevaisen on mahdoton päästä niihin käsiksi.

Näin kirjoitti Kotiseutu-lehti vuonna 1909. Jos joulukinkku painaa vatsassa ja pieni sulattelujumppa tekisi terää, samaisesta Kotiseutu-lehdestä löytyy joulupäivälle hyvä vinkki, joka sopii varsinkin Haapavedellä asuville.

Haapaveden Mustikkamäellä on Pellikan talon kujan pielessä iso, terävähuippuinen kivi. Sen alle on kätketty aarre, jonka saapi se, joka alastonna seisoo päällään kiven huipulla joulusaarnan ajan.

Pellikan talo löytyy helposti Karttapaikasta. Sääennuste puolestaan lupaa Haapavedelle joulupäiväksi räntäsadetta ja kolmea lämpöastetta. Joulusaarnakin on nykyisin kohtuullinen kestoltaan, joten esimerkiksi päälläseisontaan harjaantunut joogaharrastaja voisi tällaisena kasvihuonetalvena hyvinkin selviytyä vaatimuksista ilman pahoja paleltumia.

Jos aarteenetsintä alkaa kiinnostaa enemmänkin, Yle uutisoi jokin aika sitten Kainuun alueen aarretarinoista laaditusta kartasta, jonka mukaan voi lähteä etsimään kattilallista hopeaa.

Itse lomailen joulunpyhät ja keskityn välipäivinä pankkiryöstöön. Urakan valmistuttua loppiaisen jälkeen palaan taas blogin pariin ja kirjoitan Ivalon kultaryntäyksestä.

Rauhallista joulua!

Joulukukka naapurin kukkapenkissä 19.12.

Lähteet ja lue lisää:
Sanomalehtiarkisto, Kotiseutu 1909
Ylä-Kainuun tarinakartasto
Yle: Kattilallinen hopeaa ja muita aarretarinoita

Varkaita Oulaisten kirkossa

Lokakuun lopulla illat ovat pitkiä ja pimeitä, päivä valkenee myöhään, eikä 1860-luvulla maalaispitäjän syksyisillä teillä ollut varmasti montakaan kulkijaa. Kukaan ei myöskään huomannut kirkkomaalla odottelevaa hevosta eikä kirkon ikkunoissa häilyvää valoa. Kun aamu valkeni ja suntio aloitti työpäivänsä, Oulaisten kirkossa odotti järkytys. Varkaat olivat yön aikana tyhjentäneet kirkosta lähes kaiken irtaimiston.

Lokakuun 21:nnen vastaisena yönä vuonna 1863 Oulaisten kirkkoon murtauduttiin. Ryöstösaalis oli melkoinen, ja se teki taatusti suuren loven köyhän seurakunnan tileihin. Saaliiksi ryöstäjät saivat

• kaksi messinkistä, kahdeksanhaaraista kynttiläkruunua, joista toinen painoi kaksi leiviskää ja toinen puolitoista leiviskää
• messinkisen, kaksihaaraisen kynttilänjalan, joka painoi kuusi naulaa
• messinkilevystä valmistetun kynttilänjalan, joka painoi kolme naulaa
• kaksi messinkilampettia, jotka molemmat painoivat kaksi naulaa
• tinasta valmistetun kastemaljan, joka painoi vajaat kaksi naulaa
• vanhahkon, neljä kyynärää pitkän kilpikankaisen alttariliinan
• kaksitoista kyynärää pitkän, hapsukoristeisen kambrikkiliinan
• kambrikista valmistetun messupaidan vuodelta 1836
• vanhahkon, kaksikymmentä kyynärää pitkän palttinaliinan
• uudenveroisen, kaksikymmentä kyynärää pitkän kambrikkiliinan sekä
• vanhan kambrikista valmistetun papin kaavun.

(Leiviskä ja naula ovat ennen metrijärjestelmää käytettyjä painomittoja. Nykyisen metrijärjestelmän mukaan leiviskä on 8,5 kiloa ja naula 425 grammaa. Kyynärä puolestaan on 59,4 senttiä.)

Luetteloa ryöstösaaliista
Kuva: Digitaaliarkisto

Kun rikosta päästiin päivänvalolla tutkimaan, kirkkomaalta löytyi hevoskärryjen jälkiä. Samana yönä oli nähty mustalaisjoukko matkaamassa kohti Haapajärven eli nykyisen Haapaveden kappelia. Näin ollen epäilyt oli helppo kohdistaa kiertolaisiin. Muistissa olivat vielä ajat, jolloin romanit määriteltiin irtolaisiksi ja heidät oli otettava kiinni, toimitettava kuulusteltavaksi ja passitettava pakkotyöhön.

Ryöstöä puitiin käräjillä pitkään, mutta ratkaisua ei syntynyt. Kirkonkokouksissa ryöstöä ei mainittu sen koommin sanallakaan, joten ilmeisesti asia jätettiin maallisen oikeuden hoidettavaksi. Toki seuraavina vuosina kirkon murheena alkoivat jo olla nälkävuosien jyvälainoihin ja lainamakasiiniin liittyvät huolet.

Ryöstösaalis oli ja pysyi kateissa. Vasta aikojen päästä Oulaisten ja Haapaveden väliltä, Mieluskylän metsistä löytyi kätkö, johon oli piilotettu kynttiläkruunun osia. Ehkä ryöstäjät olivat pilkkoneet kynttiläkruunun paloiksi, sulattaneet ja myyneet eteenpäin vähän kerrallaan. Pienellä paikkakunnalla yksittäisten henkilöiden rikastuminen tuskin olisi jäänyt huomaamatta, joten on oletettavaa, että varkaat olivat muualta tulleita. Koska saalis oli kätketty lähistölle, ryöstäjien oli kuitenkin säännöllisesti käytävä paikkakunnalla.

Uutinen Vasabladetissa 28.11.1863
Kuva: Sanomalehtiarkisto

Noihin aikoihin kirkkoja ryöstettiin aika yleisiseti. Seuraavana kesänä varkaat iskivät Kärsämäen kirkkoon, mutta siellä he tyytyivät syömään kirkon ehtoollisleivät ja juomaan ehtoollisviinit. Vaivaisukkoja ja keräystukkeja rikottiin ja ryöstettiin niin paljon, että ajan mittaan ne vähitellen katosivat. Oulaisten kirkon ryöstö oli kuitenkin harvinaisen törkeä, ja siitä uutisoitiin laajalti. Ensimmäisenä tiedon sai sanomalehti Vasabladet, jonka kautta uutinen levisi sen ajan vielä harvalukuisiin lehtiin Helsingfors Dagbladetia myöten.

Lue lisää ja lähteet:

Digitaaliarkisto: Oulaisten seurakunnen kalustoluettelo 1833-1895

Sanomalehtiarkisto: Vasabladet 28.11.1863 (nro 48)

Niilo Räsänen: Oulaisten pitäjän historia

Panu Pulma: Suomen romanien historia

Jean Sibelius ja Vihanti

Muutama päivä sitten liputettiin Jean Sibeliuksen kunniaksi. Vaikka Sibelius itse syntyi Hämeenlinnassa ja vietti siellä koko lapsuutensa, hämärä muistikuva kertoi, että Sibeliuksella olisi juuria myös Pohjois-Pohjanmaalla. Pikainen googletus tuotti lukuisia sukututkimuksia, jotka paljastivat muistikuvan oikeaksi.

Jean Sibeliuksen äiti Maria Charlotta oli omaa sukua Borg, jonka isä Gabriel Gabrielinpoika Borg syntyi Vihannissa 23.10.1797. Sibeliuksen isoisän, Gabrielin vanhemmat olivat puolestaan Gabriel Kaarlenpoika Borg, joka syntyi Pyhäjoen Pohjankylässä Kiiskilän tilalla 7.8.1758 ja Maria Gustava Chydenius Kokkolasta. Gabriel-isä toimi Vihannin kappalaisena vuodesta 1793, jolloin perhe asui Vihannin pappilassa, Pehkosen eli Pehkolan tilalla nro 13.

Jean Sibeliuksen isoisän isän kastemerkintä.
Carl Borgin ja Catharina Ruthin poika Gabriel syntynyt 7.8.1758 Pyhäjoella, kummeina Gabriel Stårck ja vaimo Anna Maria Wenander, Alexander Magnus Wång, Margareta Zimmerman, Tuomas Parlin ja vaimo Anna Matintytär.
Kuva: Digitaaliarkisto

Vaikka voisi kuvitella, että kappalaisen lapsen kummeiksi olisi valikoitunut ylempien säätyjen edustajia, Gabrielin kummit olivat kaikki talonpoikaisia. Kummien luettelo on pitkä, mutta kummit ovat lukkarin poikaa lukuun ottamatta todennäköisesti läheisiltä tiloilta. Tuskin Vihannissa edes oli papin lisäksi muita säätyläisiä 1700-luvun lopulla.

Jean Sibeliuksen isoisän kastemerkintä.
Gabriel Borgin ja Maria Gustava Chydeniuksen poika Gabriel syntynyt 23.10.1797. Kummeina Heikki Samulinpoika Junnila ja vaimo Riitta Samulintytär, Tapani Juhonpoika Alaperet ja vaimo Anna Matintytär, Taneli Juhonpoika Saarela ja vaimo Valpuri Antintytär, Juho Matinpoika Alaperet ja vaimo Maria Olavintytär, nuorukainen (lukkarin poika) Petter Johan Kiljander, Liisa Heikintytär Junttila, Kustaa Niilonpoika Mustakangas ja Beata Juhontytär Korsu.
Kuva: Digitaaliarkisto

Gabrielin syntymän aikaan perheessä oli seitsemän lasta, joista vanhin veli Karl Jakob oli jo ylioppilas. Vuonna 1807 Gabrielin äiti Maria Gustava Chydenius kuoli pilkkukuumeeseen, ja hänet haudattiin Vihannin kirkkomaalle. Isä meni uudelleen naimisiin, ja perheeseen syntyi vielä yksi poika. Vuonna 1819 Gabriel-isä siirtyi kirkkoherraksi Saloisiin, ja koko perhe muutti Vihannista Saloisten pappilaan. Tässä vaiheessa perheen vanhimmat lapset olivat jo ylioppilaita ja opiskelivat Turussa. Vihannin kappalaiseksi tuli vuorostaan perheen vanhin poika Karl Jakob Borg.

Borgin perhe Vihannin rippikirjassa 1794-1800.
Kuva: Digitaaliarkisto

Vaikka Borgin suvulla on vahvat juuret erityisesti Pyhäjoella, perheen pojat päätyivät yksi kerrallaan pappisuralle ja hajaantuivat eri puolille Suomea. Vielä nykyään sen jäsenet vaikuttavat kulttuurin eri aloilla.

Lähteet:

Jean Sibelius: Suku ja perhe

Digitaaliarkisto: Pyhäjoki, rippikirjat 1756-1763

Digitaaliarkisto: Vihanti, syntyneet 1797

Digitaaliarkisto: Vihanti, rippikirjat 1794-1800

Digitaaliarkisto: Vihanti, rippikirjat 1808-1822

Digitaaliarkisto: Vihanti, kuolleet ja haudatut 1807

Wikipedia: Borg (suku)

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Itsenäisyyspäivään kuuluu luonnollisesti sotahistoria, johon en ole erityisemmin perehtynyt. Uteliaisuudesta kuitenkin tilasin muutama vuosi sitten isoisieni kantakortit. Kantakorttien tilaamiseen löytyy selkeät ohjeet arkistolaitoksen nettisivuilta.

Kun kantakortti saapuu postissa, voi ryhtyä tulkitsemaan kantakortin merkintöjä ja selaamaan sotapäiväkirjoja. Ohjeet löytyvät täältä.

Äskettäin avatusta Sotasampo-portaalista voi kätevästi tutkia aikajanan avulla niin tapahtumia, henkilöitä kuin kuvia.

Tukkityömaa Uhtualla jatkosodassa

Pakolaisena omassa maassa

Kiivaana jatkuva keskustelu turvapaikanhakijoista ja pakolaisista palautti mieleeni esi-isäni Seppä-Jaakon, joka pakeni 1700-luvun alkupuolella isovihan kauhuja Ruotsiin, Pohjanlahden toiselle puolelle Bjärtrån pitäjään. Kolmisen vuotta kestäneen pakomatkan jälkeen Jaakko palasi Pyhäjoelle, asettui Maijalan tilalle ja sai näin sukunimekseen Maijalan. Suomeen paluuta edeltävissä lähteissä sukunimeksi on kirjattu vaihdellen niin Corren, Korle kuin Korre.

Venäläisjoukkojen kylväessä hävitystä Pohjanmaan rannikkopitäjissä Jaakko pärjäili Ruotsissa aluksi varsin mukavasti, sillä kirkkoherran mukaan hän "giör god förtienst". Tilanne kuitenkin muuttui, sillä vuonna 1721 kirkkoherra kirjasi muistiin, että Jaakolla oli mukanaan poika ja vaimo sekä viisi lasta, kaikki rutiköyhiä.

Sen parempi tilanne ei ollut vastarannalla Suomessa. Pyhäjoen kirkkoherra Nils Mathesius pakeni perheineen Ruotsiin. Vuosilta 1715-1721 Pyhäjoen seurakunnan kuolleiden luetteloon on merkitty lähinnä vain kirkkoherran oman perheen tietoja. Hudiksvallin lähelle suuntautuneen pakomatkan aikana kirkkoherra Mathesiuksen perheestä kuoli neljä lasta.

Kirkkoherra itse kuvaa kirkonkirjoissa isonvihan aikaa Pyhäjokilaaksossa seuraavasti:

"Ifrån A:o 1714 in til 1718 äro af Ryssen ihjälslagna, af somblige j siukdomen af een swår hunger förorsakad, döde blefne j Pyhäjoki pastorat utj een Summa 1697 personer Förutan dhem som uppe j Sochnet j synnerhet j Pyhäjerfwi äro Sootdöde. af Ryssen bortförde 429 Pers.

"Vuodesta 1714 vuoteen 1718 kuoli Pyhäjoen seurakunnassa venäläisten tappamina sekä pahan nälän aiheuttamien sairauksien näännyttäminä yhteensä 1697 henkeä. Heidän lisäkseen pitäjän itäosassa, varsinkin Pyhäjärvellä kuoli moni tauteihin. Venäläiset veivät mukanaan 429 henkeä."

Kuva: Digitaaliarkisto

Jaakon vaiheiden selvittely jatkuu edelleen.

Lähteet:

Digitaaliarkisto, Pyhäjoen seurakunnan syntyneiden luettelo 1692-1733

Johanna Aminoff, Finska flyktningar i Sverige under stora ofreden