keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Kadonnut Anna eli Lumijärven veljekset Norjassa

Sukupuuni yksi oksa pysyi viime syksyyn saakka tyhjillään ilman minkäänlaisia tietoja. Syynä ei suinkaan ole ollut sukututkijoiden yleisin ongelma - avioton lapsi - vaan Haapaveden kirkon mukana palaneet kirkonkirjat, jotka jättivät tutkimuksiini esiäidin kokoisen aukon.

Monen sukututkijan voimin tehtyjen tuloksettomien etsintöjen jälkeen esiäitini Annan salaisuus paljastui, kun aiempien tasakymmenien ja viisivuotislukujen lisäksi nettiin ilmestyivät Oulun läänin henkikirjat myös välivuosilta. Ja kun vuoden 1883 henkikirjassa Anna ei ollutkaan Klemettilä vaan Lumijärvi, alkoi uuden sukuhaaran selvittäminen.

Henkikirjasta löytyi Annan sukunimi

Vihannissa, Lumimetsän perukoilla, Oulaisten ja Haapaveden rajan tuntumassa on vielä tänäkin päivänä talo nimeltä Yritys. 1800-luvun puolivälin tienoilla torpassa asui Iisak Joosepinpoika ja Greta Simontytär perheineen. Kuten Länsi-Suomessa tapana oli, sukunimi vaihteli kirjasta toiseen. Välillä se oli Äijälä, välillä Lumijärvi, Westeri ja Yritys. Yhtä kaikki perheen lapset etsivät yksi kerrallaan palveluspaikan ja lähtivät kotoa.

Ensimmäisenä vuorossa oli Simon, joka vuonna 1836 muutti 18 vuoden iässä Raaheen. Muuttokirjaan päättyvätkin hänen tietonsa Suomessa. Seuraava havainto hänestä on Norjassa vuonna 1843, kun hän avioituu Caroline Sedeniusdatterin kanssa. Pian seurasivat Norjaan myös Jooseppi eli Joseph, Henrik, Elias ja Herman. Osa heistä kiersi Kemin kautta, osa Tornion kautta. Veljessarjasta lähti kohti pohjoista myös Erik, mutta hän jäi matkan varrelle Tervolaan. Tervolaan lähtivät lopulta myös perheen vanhemmat. Suomeen jäi ainoastaan isoisäni isoäidin, pitkään etsimäni Annan isä Juho.

Meri ja meren viljavuus ja sadat muistelukset ihmeellisestä Ruijasta ovat olleet suomalaisten saattelijoina Jäämerelle. Viestit merkillisestä maasta ja vielä merkillisemmästä merestä ovat toinen toisensa perästä vierineet Suomen erämaihin kehoittaen kansaa taipalelle. Ruijan rannoilta kuului erinomaisen hyvää. Siellä vasta rahaa saa, sanottiin, siellä tulee laiskakin rikkaaksi.

Kun Lumijärven veljekset saapuivat Jäämeren rannalle, suomalaisten muuttoliike pohjoiseen oli vielä edessä. Tulijat olivat ensimmäisten joukossa, ja tilaa riitti suomalaisille. Vaellusvuosina saapui suomalaisia saapui jo kymmenittäin, jopa sadoittain.

Se [Vesisaari] oli vain pieni kaukarannan kylä, josta oli kovin pitkä matka maailman keskimaille ja pääpaikkoihin. Pikkiriikkinen toriaukeama oli mantereesta saarta kohden ojentuvan niemen tyvellä, torin ympärillä muutamia harmaita taloja ja kauppapuoteja sekä laitapuolessa joku turvekömmäkkö. Kaupungin vierellä huokui harmaa rapainen jänkä.

Hammerfest vuonna 1880
Kuva: Nasjonalbiblioteket

Yllättävän hyvin suomalaiset kuivan maan asukkaat sopeutuivat merelliseen elämään. Monet ryhtyivät laivanrakentajiksi, kalastajiksi, harppuunamiehiksi ja lopulta kippareiksi. 1860-1870-luvuilla suurin osa, peräti 74 prosenttia Jäämeren kippareista oli jo suomalaisia. Vaikka he tulivat Suomen ja Pohjois-Ruotsin maalaispitäjistä, heillä oli kokemusta hylkeenpyynnistä.

Hammerfestin pyyntilaivoissa oli ennen norjalainen miehistö, mutta nyt ovat skipparit ja miehet kveenejä. He näyttävät alussa tottumattomilta, mutta perille he tulevat, ja redarit tahtovat heitä mielellään.

Päästäkseen kippariksi oli aloitettava miehistön alimmista tehtävistä. Monet aloittivat Jäämeren-uransa kokkina, eivätkä kokit useinkaan olleet 12-14 ikävuotta vanhempia. 1860-luvulla Lumijärven veljekset toimivat jo usean aluksen kippareina - Jooseppi ja Herman neljän, Elias yhden.

Nousevat sieltä ankarat aapamiehet, Vihannista lähteneet Lumijärven veljekset, rikas ja ylpeäluonteinen Juuseppi, joka hukkui Valkeanmeren suulle, ja toimekas Hermanni, joka aina piti laivoissaan sikoja syöttäen niitä hylkeenlihalla ja saaden syksyllä korvaukseksi sianpäkkiä.

Jooseppi Lumijärvi
Kuva: Hammerfest Historielag / kuvatietokanta

Saalista ja kysyntää Jäämeren tuotteille riitti. Hylkeen- ja valaanrasvan avulla saatiin purje- ja säkkikankaiden raaka-aineena käytetystä juuttikuidusta helpommin kehrättävää. Hylkeenrasva toimi myös kyllästysaineena. Mursunnahka puolestaan oli kysyttyä aseteollisuudessa, ja siitä valmistettiin rekyylinvaimentimia, repunhihnoja ja satuloita. Hetuloita käytettiin sateen- ja aurinkovarjoissa sekä naisten korseteissa. Se, mikä maitovalaista jäi nahan, traanin ja lihan jälkeen jäljelle, jauhettiin lannoitteeksi ja myytiin ympäri Eurooppaa. 1860-luvulla Jäämeren tuotteet olivat Pohjois-Norjan kolmanneksi suurin vientituoteryhmä kalastustuotteiden ja kaivannaisten jälkeen.

Joseph Lumijärven saalis vuonna 1881
Kuva: Nasjonalbiblioteket / Dagbladet 30.9.1881

Vaikka pyyntikausi kesti vain viisi kuukautta, saalista riitti. Ceres-laivan kipparina toiminut Herman Lumijärvi toi vuonna 1877 maihin 120 hyljettä, 23 mursua, 14 karhua, joista 4 elävää, 103 poroa ja lisäksi vielä haahkanuntuvaa. Jooseppi Lumijärvi puolestaan palasi 10.9.1881 Hammerfestiin saaliinaan 3 mursua, 78 isoa ja 17 pientä hyljettä, 2 jääkarhua, 20 poroa ja noin 35 kiloa haahkanuntuvaa.

Mutta monta muuta miestä meri otti [...] niin myös Juuseppi Lumijärvi joutui merenpohjaan. Myrskyn menossa ankkuroi useita aluksia Valkeanmeren suulla, jäärailon ääressä tuulensuojassa odotellen tien avautumista siitä eteenpäin Kolkohvinsaaren alle ja siitä Pitkällesaarelle. Mutta kun myrsky vain isännöi, Lumijärven ukko viimein äkämystyi, repäisi rievut mastoon ja huusi toisille:
- Mie lähen aaphan pakkaamhan... ja opettamhan lantalaisia!
Hermanni Lumijärvi, toisen laivan päämies ja velimies, hoilahdutti perään:
- Niinpä, s-na, olekkin sitten aapamies!
Hermanni ja muut jäivät laivoineen railon suojaan, mutta Juuseppi puski keikkuen ja heiluen aavalle merenselälle, vaikka oli hirmuinen sää. Omalla laivallaan kippari kyllä keikutteli ja oma, 14-vuotias Viljami-poika oli oppimassa sekä möystärissä käytetyt miehet mukana. Sinne öystän alle äijä kaatui ja katosi kaikkinen, ja siellä hän vieläkin poikineen ja miehineen harhailee iankaikkisila pyytömailla taikka makaa meren pohjassa niinkuin varajooni joukkoineen Punaisessa meressä.

Vähältä piti, ettei nuorempi veli Herman Lumijärvi kokenut samaa kohtaloa, sillä hänen Syttende Mai -kuunarinsa haaksirikkoutui Huippuvuorilla Daudmannenin lähellä. Alus oli juuri pyytämässä maitovalaita vuonon suulla, kun virta ja jäät ruhjoivat sen jäitä vasten. Onneksi paikalla oli toinen alus, joka poimi Syttende Main miehistön kyytiinsä.

Jääkarhu Huippuvuorilla
Kuva: Nasjonalbiblioteket

Aina ei kilpailijoihin suhtauduttu yhtä myötämielisesti. Hammerfest-alustaan kipparoidessaan Herman Lumijärvi kohtasi Huippuvuorilla kerran vaikeuksiin joutuneen aluksen. Neuvonpidon jälkeen Lumijärvi lupautui viemään pulassa olevan miehistön Hammerfestiin sillä ehdolla, että hän saisi aluksen varusteet, pyyntiveneet, mastot, takilat ja purjeet itselleen. Tähän toinen osapuoli suostui, vaikkakin vastahakoisesti. Seuraavana päivänä Lumijärvi muutti kuitenkin mielensä, sillä Hammerfestiin palaaminen olisi kestänyt liian kauan ja hän olisi menettänyt arvokasta pyyntiaikaa. Päätös ymmärrettävästi herätti miehistöjen välillä närää.

Jäämeren rannalle asetuttuaan Lumijärven veljekset eivät enää palanneet Suomeen. Sen sijaan sukua muutti Yhdysvaltoihin, missä he ottivat käyttöön sukunimen Snow. Myös Norjan sisällä sukua muutti etelän suuntaan. Vielä seuraavassa, Suomeen jääneessä sukupolvessa veri veti kohti pohjoista: isoisäni isoäidin Annan veli Matti Yritys muutti Vihannista Muonioon. Viimeiset havainnot Matista ovat vuodelta 1910, jolloin hän oli oleskellut Ruotsin puolella jo kymmenkunta vuotta.


Lähteitä ja lisää lukemista:

Samuli Paulaharju: Ruijan suomalaisia (kursivoidut sitaatit)
Kjaer, Kjell-G. 2016: Ishavsfarerne 1859-1909. Orkana forlag, Stamsund.

Oulun läänin henkikirjat - Henkikirja 1883-1883 (Ou:95), jakso 390
Vihannin seurakunnan arkisto - Rippikirja 1847-1854 (IAa:9), 
jakso 60, sivu 115: torp under 16 Westeri, Yritys
Vihannin seurakunnan arkisto - Rippikirja 1865-1874 (IAa:11a), jakso 89: 28 Kivioja torp. Yritys

Simon Lumijärvi: https://www.digitalarkivet.no/census/person/pf01038400001361
Joseph Lumijärvi: https://www.digitalarkivet.no/census/person/pf01038400001180
Matts Yritys: Folkräkning 1910 - Pajala med Munionalusta församling, Norrbottens län

Dagbladet, 30.9.1881
Bergens Adressecontoirs Efterretninger, 6.9.1877

Geni-profiilit:
Iisakki Joosepinpoika Lumijärvi
Simon Isaksen Lommijärve
Jooseppi Iisakinpoika Lumijärvi
Herman Isaksson Lumijärvi