Joulupäivän kinkunsulatusjumppaa

Ei ole maamme rikasta jaloista metalleista. Köyhää on niistä vuoriperämme, köyhiä muinaislöytömme naapurimaihin verraten. Mutta rahvas ei ole tyytynyt tähän kolkkoon todellisuuteen. Se arvelee maan kätkevän suuren määrän luoksepääsemättömiä aarteita, ja missä ikinä maaseudulla liikut, kertoo se sinulle tarinoita kätketyistä aarteista, hopealla ja kullalla täytetyistä, kattiloista joissa unissa joskus ilmoitetaan tahi joitten paikan juhannusöin palava sininen liekki - aarnivalkea - ilmaisee. Mielikuvituksellaan on se täyttänyt niillä tuhannet järvemme saarineen, kuohuvat koskemme ja vuoriemme rotkot, ja jos kaikki nämä aarteet joskus saataisiin päivän valoon, niin kohoaisi maamme varmasti Euroopan rikkaimpien joukkoon. Mutta toivoa sellaista on turhaa, sillä aarteet ovat milt'ei aina niin voimakkailla "kiroilla" tahi "uhreilla pantuja", että tavallisen kuolevaisen on mahdoton päästä niihin käsiksi.

Näin kirjoitti Kotiseutu-lehti vuonna 1909. Jos joulukinkku painaa vatsassa ja pieni sulattelujumppa tekisi terää, samaisesta Kotiseutu-lehdestä löytyy joulupäivälle hyvä vinkki, joka sopii varsinkin Haapavedellä asuville.

Haapaveden Mustikkamäellä on Pellikan talon kujan pielessä iso, terävähuippuinen kivi. Sen alle on kätketty aarre, jonka saapi se, joka alastonna seisoo päällään kiven huipulla joulusaarnan ajan.

Pellikan talo löytyy helposti Karttapaikasta. Sääennuste puolestaan lupaa Haapavedelle joulupäiväksi räntäsadetta ja kolmea lämpöastetta. Joulusaarnakin on nykyisin kohtuullinen kestoltaan, joten esimerkiksi päälläseisontaan harjaantunut joogaharrastaja voisi tällaisena kasvihuonetalvena hyvinkin selviytyä vaatimuksista ilman pahoja paleltumia.

Jos aarteenetsintä alkaa kiinnostaa enemmänkin, Yle uutisoi jokin aika sitten Kainuun alueen aarretarinoista laaditusta kartasta, jonka mukaan voi lähteä etsimään kattilallista hopeaa.

Itse lomailen joulunpyhät ja keskityn välipäivinä pankkiryöstöön. Urakan valmistuttua loppiaisen jälkeen palaan taas blogin pariin ja kirjoitan Ivalon kultaryntäyksestä.

Rauhallista joulua!

Joulukukka naapurin kukkapenkissä 19.12.

Lähteet ja lue lisää:
Sanomalehtiarkisto, Kotiseutu 1909
Ylä-Kainuun tarinakartasto
Yle: Kattilallinen hopeaa ja muita aarretarinoita

Hiihtokuninkaita ja suksiseppiä

1800-luvun loppuvuosina Suomen hiihtokuninkaat tulivat Haapavedeltä, tunnetuimmat heistä olivat Aappo Luomajoki ja Juho Ritola.

Aappo Luomajoki oli aikansa lehtikirjoitusten mukaan lyhyenläntä torpan ukko, leveäharteinen ja tyyniluontoinen. Hänellä oli miellyttävä näkö, ja hän hiihti kauniisti ja säännöllisesti eikä näyttänyt vähintäkään uupuneelta ponnistelun jälkeen. Hän oli linnustaja ja siinä toimessa tottunut hiihtäjäksi. Hän ei polttanut tupakkaa eikä viljellyt viinaa. Yli neljänkymmenen vuoden iästään huolimatta hän yhä vielä kunnialla kantoi Suomen hiihtokuninkaan nimeä.

Luomajoen sisarenpoika Juho Ritola oli puolestaan vanttera ja punakka nuori mies, ikäänsä nähden ihmeteltävä suksimies. Hänen hiihtotapansa oli samanmallista kuin Luomajoen, tyyntä ja säännöllistä. Hän oli tottunut hiihtäjäksi pienestä pitäen, kansakoulua käydessään hän oli kulkenut suksilla joka päivä koulun ja kodin välin, viiden virstan taipaleen.

Oulun hiihdot 1893, lähde: Wikimedia Commons

Aamukahdeksalta 14.3.1893 asettuivat Luomajoki ja Ritola sekä muut kilpailijat Oulussa Kiikelinsaaren edustalla lähtöviivalle. Kilpailijoita oli yhteensä 114, nuorta ja verevää joukkoa, nuorin heistä oli 18-vuotias ja vanhin 48-vuotias Luomajoki. Kun lähtömerkki annettiin ampumalla, rivi syöksyi liikkeelle niin että lumi savuna pyrysi. Siinä telmeessä muutamat sotkeutuivat suksiinsa ja kepertyivät hangelle, näyttivät jäävän kuin reestä pudonnut säkki. Kuin vihasen tuuliaispään käsistä vilisti kirjava joukko päivänpaisteisella jääkentällä.

Parin tunnin odotuksen jälkeen näkyviin tuli ensimmäinen hiihtäjä. Hän hiihti keveästi ja notkeasti, ja hyvä vauhti pysyi loppuun asti. Hiihtäjä näytti omituiselta valkoisessa puvussaan. Oli kuin lumivalkoinen vanhus, jota ei muusta kuin numerosta tunnistanut Ritolaksi. Toisena maaliin tuli Aitamurto, vanhastaan tunnettu hiihtäjä Muhokselta. Hänen perässään oli joukko aivan uusia urohia, joiden nimiä ei ennen ollut nähty Oulun kilpailussa. Luomajoki sen sijaan oli jäänyt kauas kärjestä, sillä hän oli jäänyt hoitelemaan korviaan, joita tuuli oli pureksimaan mielinyt. Viiden parhaan joukossa oli peräti neljä Haapaveden hiihtäjää, ja vain Aitamurto kiilasi haapavetisten väliin.

Oulun hiihtojen voittajat vuonna 1893, vasemmalta palkintojärjestyksessä
Juho Ritola, Juho Aitamurto, Esko Käräjäoja, Edvard Kääriä ja Heikki Erkkilä.
Kuva: Olavi Hankimo

Millaisilla varusteilla hiihtokuninkaat hiihtivät? 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alkupuolella suksia valmistivat paikalliset suksisepät. Hyvän hiihtäjän takana oli hyvä suksiseppä, ja moni hiihtäjä ryhtyi kilpauransa jälkeen suksisepäksi. Näin tekivät myös Luomajoki ja Ritola, jotka molemmat keräsivät työllään palkintoja. Suksisepät toimivat itsenäisesti omissa verstaissaan sivuilleen vilkuilematta. Suksissa oli vahva paikallinen leima, ja puhuttiin esimerkiksi Haapaveden suksimallista, joka erosi vastaavasti Kajaanin tai Muhoksen mallista. Luonnollisesti oman alueen suksia pidettiin muita parempina, ja hiihtäjien menestystä pyrkivät hyödyntämään myös muut paikalliset, muun muassa myymällä Haapaveden suksivoidetta.

Kuva: Helsingin Sanomat 16.3.1905

Yleisesti ottaen suomalaiset sukset olivat pitkiä ja painavia, sillä ne soveltuivat jokien, järvien ja meren jäällä hiihdettäviin kilpailuihin. Saman aikakauden norjalaiset sukset olivat lyhyempiä ja kevyempiä, sillä Norjassa hiihtokilpailut hiihdettiin maastossa. 1900-luvun mittaan hiihtokilpailut siirtyivät myös Suomessa meren jäältä maastoon, ja samalla suksimalli alkoi muuttua norjalaisen kaltaiseksi.

Kuva: Kaleva 14.11.1905

Helsingin Sanomien entinen toimittaja Timo Siukonen kerää parhaillaan talteen historian unohtamien suksiseppien tarinoita ja selvittää, keitä olivat nämä hiljaiset käsityötaiturit ja millaisissa oloissa he ammattiaan harjoittivat. Historiikki on tarkoitus julkistaa Lahden MM-kisoissa 2017.

Jos suvustasi löytyy vanhan ajan suksimestari, nyt on hyvä tilaisuus tallentaa historiaa.
Ota yhteyttä Timo Siukoseen:

timo.siukonen@sci.fi

0400 201480

Lähteet:

Louhi 11.3.1891

Louhi 15.3.1893

Kyläkirjaston kuvalehti nro 8, 1892

Lue lisää:

Markku Turunen: Pitkä latu - legenda suksesta

Lehtien palstoilta

Sanomalehtiarkistosta löytyy kaikenlaista. Aina työpaikkailmoituksista paikkakunnalla tapahtuneisiin rikoksiin. Hakusana Oulai* antoi arkistosta yli 16000 osumaa, joista tässä pari esimerkkiä.

23.10.1879 alkaen on haettavana Oulaisten kirkkoherran virka, sillä kappalainen Tenlen on valtuutettu kirkkoherraksi Kemiin.

Tapio 25.10.1879

Väinölästä voi tilata karjakoita.

Oulun ilmoituslehti 14.10.1898 no 117

10.4.1894 on tehty kamala veriteko.

Hangö 17.4.1894

Junamatka Kokkolasta Oulaisiin kestää nelisen tuntia.

17.4.1909 Tornion Lehti no 30

Suomen lyhyin sukunimi

Sanotaan, että lapsen kyselyikä alkaa parin kolmen vuoden tienoilla ja päättyy vähitellen kouluikään mennessä. Välillä tuntuu, että kyselyikä jatkuu jatkumistaan. Kysymykset vain muuttuvat entistä vaikeammiksi, ja kun yleistieto ei enää riitä, vanhempi joutuu turvautumaan kaikkitietävän Googlen apuun.

Lukemattomista vuosien varrella esitetyistä kysymyksistä yksi on jäänyt erityisesti mieleen. Ehkä siksi, että erikoisesta kysymyksestä huolimatta tiesin kerrankin vastauksen.

Mikä on Suomen lyhyin sukunimi?

Aikoinaan Oulaisten seurakunnan rippikirjoja selaillessani törmäsin sukunimeen Ö. Sukunimi on sinänsä on hauska, mutta silti siinä ei ole mitään kummallista. Ö on vanha sotilassukunimi, joka tarkoittaa saarta.

Ilpo Kojolan mukaan sotilasnimet olivat lähes poikkeuksetta ruotsinkielisiä, ja Pyhäjokilaaksossa nimet periytyivät sotilaalta toiselle, vaikka sotilailla ei välttämättä ollut minkäänlaista sukulaisuussuhdetta. Sotilasnimien joukosta voikin löytää hilpeyttä herättäviä kummallisuuksia, kuten Camel (kameli), Elephant (elefantti), Läderlapp (lepakko) tai Hwalfisk (valas). Ryhdikkäämpiä ja sotilaallisempia ovat muun muassa Canon (tykki), Krut (ruuti) ja Musquet (musketti). Näiden rinnalla Ö onkin varsin tavanomainen nimi.

Ilpo Kojolan mukaan Johan Ön (joissakin lähteissä Öö) alkuperäinen sukunimi oli Ollila. Ö, joka oli syntynyt vuonna 1775 jossakin päin Pohjanmaata, oli 173 cm pitkä, osallistui ilmeisesti Suomen sotaan ja asusti sen jälkeen rauhassa kotikylällään elämänsä loppuun asti. Johan Ö asui Mäntylän sotilastorpassa Oulaisten Piipsjärven kylällä. Maanmittauslaitoksen Karttapaikka-hakutoiminto löytää Piipsjärven suunnalta kaksikin Mäntylä-nimistä tilaa, joista todennäköisesti lähempänä Piipsjärveä sijaitseva on ollut sotilas Ön kotipaikka.

Kuvassa Johan Ön perhe vuosien 1818-1824 rippikirjassa.

Perheeseen kuului kymmenkunta lasta, joista osa kuoli jo nuorena ja osa muutti pois paikkakunnalta. Länsisuomalaisen tavan mukaan sukunimi Ö kuitenkin vaihtui tilan mukaan, joten nykyään nimeä ei tiettävästi Oulaisissa enää ole, vaikka sukua todennäköisesti on paikkakunnalle jäänyt. Väestörekisterikeskuksen mukaan sukunimi on kuitenkin edelleen käytössä. Nykyisenä nimenä se on 13 henkilöllä ja entisenä nimenä 17 henkilöllä.

Johanin pojan tyttären syntymä syntyneiden kirjassa.

Jos joku jostakin syystä haluaisi vaihtaa sukunimensä ja ottaa Ön uudeksi nimeksi, toivomus voisi herättää maistraatissa hieman hämmennystä. Nykyisen sukunimilain mukaan uusi sukunimi voidaan kuitenkin hyväksyä, jos hakija osoittaa, että hän tai hänen esivanhempansa ovat aikaisemmin laillisesti käyttäneet hakijan uudeksi sukunimeksi esittämää nimeä.


Lähteet:
Närhi, Eeva Maria: Suomalaista sukunimikäytäntöä. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Edita 1996.
Kojola, Ilpo: Ruotusotilaat Kala- ja Pyhäjokilaaksoissa 1733-1809. Kalajokilaakson Kotiseutuliitto ry ja Pyhäjokialueen Kotiseutuliitto ry. 2015
Sukunimilaki: http://www.genealogia.fi/nimet/nimi0694s.htm
Oulaisten seurakunta, rippikirja 1804-1810, Piipsjärvi, sotilaat, sivu 114
Oulaisten seurakunta, rippikirja 1818-1824, Piipsjärvi, itselliset, sivu 138
Oulaisten seurakunta, rippikirja 1825-1830, Piipsjärvi, itselliset, sivu 145
Oulainen, syntyneet-vihityt-kuolleet, 1842-1863, sivu 40

Dum Tacet Clamat

Oulaisten hautausmaalla, arvokkaimmalla paikalla kirkon kupeessa kohoaa komea, hieman jo vinoon kallistunut hautakivi, joka poikkeaa ympäröivästä maisemasta. Siinä missä muut muistomerkit ovat matalia kiviä tai rautaristejä, tämä vuosisadanvaihteen tienoilla pystytetty kivi kiinnittää satunnaisen hautausmaalla kävijän huomion.

Kuka on Mathew Hendrickson, jolle hautakivi on pystytetty? Mitä tarkoittaa kiven teksti Dum Tacet Clamat? Entä mikä on Woodman of the World? Miten 1900-luvun alun maatalousvaltaiselle pikkupaikkakunnalle on päätynyt tällainen hautamuistomerkki?

Oulaisten seurakunnan pitkäaikainen suntio Sakari Takalo-Eskola muistaa kuulleensa, että kiven alla on Oulaisten hautausmaan ainoa hautaholvi. Sen enempää tietoa hänelläkään ei ole haudasta, joten joudun turvautumaan internetin apuun.

Ensimmäinen arvaukseni on Amerikassa rikastunut paluumuuttaja, ja se myös osuu oikeaan. Kiven tekstien mukaan paikalle on haudattu Mathew Hendrickson, syntynyt 4.3.1864 ja kuollut 18.6.1904. Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen arkistoissa haku syntymäpäivän perusteella ei tuota tulosta, mutta kuolinpäivä paljastaa salaisuuden. Mathew Hendrickson on todellisuudessa keuhkotautiin Oulaisissa kuollut Matti Heikinpoika Mikkola, joka kiven teksteistä poiketen on syntynyt 4.4.1861 Piipsjärven kylässä, tilalla numero 13. Hänen vanhempansa olivat talollinen Heikki Jaakonpoika Mikkola ja Anna Liisa Samulintytär Pääckö.

Ajalle tyypilliseen tapaan Matti työskenteli kotikylällään Piipsjärvellä renkinä, mutta vuonna 1887 hän lähti Amerikkaan kaiketi paremman toimeentulon toivossa. Matin vaiheet Amerikassa jäävät hämärän peittoon, sillä häntä ei löydy Siirtolaisuusinstituutin tietokannoista, Ellis Islandin matkustajaluetteloista eikä Ancestry-tietokannasta. Selvää kuitenkin on, että Amerikan-vuosinaan Matti on liittynyt Woodmen of the World -järjestöön.

Woodmen of the World on vuonna 1890 perustettu, Yhdysvalloissa vielä tänäkin päivänä toimiva hyväntekeväisyysjärjestö ja vakuutusyhtiö, joka tarjoaa muun muassa henkivakuutuksia. Lisäksi se tunnetaan patrioottisesta kampanjastaan, jossa se lahjoittaa Yhdysvaltain lippuja esimerkiksi kouluille. Koska järjestön perustaja Joseph Cullen Root kuului muun muassa Vapaamuurareihin, myös Woodmen of the World -järjestöä on verrattu Vapaamuurareihin.

Varhaisina vuosina Woodmen of the Word -jäsenyyden etuna oli järjestön jäsenilleen maksama hautakivi, sillä järjestön tunnuslauseen mukaisesti "no Woodmen shall rest in an unmarked grave", yhdenkään jäsenen ei tule levätä haudassa, jolla ei ole kiveä. Woodmen of the World -hautakivet ovat erityisesti Yhdysvaltain pohjoisissa ja läntisissä osavaltioissa yleinen näky, ja niitä on lähes jokaisella hautausmaalla. Kivet ovat usein kaatuneen puun tai puun kappaleen muotoisia, vertauskuvana kesken jääneelle elämälle. Kiviin on kaiverrettu järjestön tunnuslause Dum Tacet Clamat, hiljaisuudesta huolimatta hän puhuu, järjestön tunnukset rauhankyyhky ja oliivipuun oksa sekä teksti Here rests a Woodman of the World, tässä lepää Woodman of the World.

Järjestö myi henkivakuutuksia varsinkin kaivostyöläisille ja puunhakkaajille, joiden työ oli erityisen vaarallista. Henkivakuutukset tekivät kauppansa, ja koska työturvallisuuden taso tuskin oli kovin erikoinen, onnettomuuksia sattui usein. Hautakiviä toimitettiin runsain määrin, ja kun kustannukset lopulta kävivät liian suuriksi, hautakivietu poistui 1920-luvulla vakuutusehdoista.

Woodmen of the World -hautakivet ovat hyvin näyttäviä, ja niitä on kuvattu paljon eri puolilla Yhdysvaltoja. Pitkistä Google-tutkimuksista huolimatta en ole onnistunut löytämään Yhdysvaltain ulkopuolelta yhtään Woodmen of the World -hautakiveä. Arvoitukseksi siis jäänee, onko Oulaisten hautakivi ainoa laatuaan koko Euroopassa.

Lähteet:
Oulaisten seurakunta, syntyneet 1855-1879, sivu 118, 1861
Oulaisten seurakunta, rippikirja 1882-1891, sivu 305, Piipsjärvi 1, Rautio
Oulaisten seurakunta, kuolleet ja haudatut 1891-1909, sivu 193, 1904
Wikipedia
Woodmen of the World

Lue lisää:
Googlen kuvahaku
http://www.colorado-cemeteries.com/headstone-woodman-of-the-world.html