tiistai 21. toukokuuta 2019

Suurlähettilään sukujuuret

Kevään työprojektina on ollut Patrik Berghällin kirjan Vaaran vuosien vakooja suomentaminen. Jo aiemmin sukututkimus on osoittanut, että sitkeästi etsimällä yhteyksiä voi löytää niin kirjailijoihin kuin kollegoihin. Ensimmäistä kertaa kuitenkin löysin kaukaisen sukulaisen kääntämäni kirjan sivuilta.

Vaaran vuosien vakooja on henkeäsalpaava historiallinen jännäri Suomesta suurvaltojen puristuksessa. Se kertoo vuosista, jotka ratkaisivat maan tulevaisuuden, ja ihmisistä, jotka vaaransivat elämänsä kylmän sodan keskellä.

"Hyvät herrat, Yhdysvaltain suurin ongelma on tällä hetkellä Neuvostoliitto. On selvää, että venäläiset haluavat levittää oppiaan muihin maihin. Baltia on kaatunut, ja Kreml aikoo jatkaa laajentumistaan. Saamiemme tietojen mukaan kommunistien toiminta on vilkastunut useissa Itä-Euroopan maissa. Emme kuitenkaan aio jäädä enää odottamaan vaan aktivoidumme kaikissa näissä maissa. Tässä on suunnitelma, joka hyväksytään piakkoin maavoimien, laivaston, merijalkaväen ja ilmavoimien valiokunnassa", Ylitalo kertoi ja laski pöydälle pinon kansioita.

Kirjan sivuhenkilö J. Raymond Ylitalo edustaa FBI:tä. Myöhemmin hän matkustaa Suomeen Yhdysvaltain asiamiehenä ja suurlähettiläänä. Myös todellisuudessa Ylitalo toimi Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläänä.

Ylitalo oli saapunut perheensä kanssa Suomeen marraskuussa 1946, ja kun hän oli pysähtynyt tankkaamaan autoaan bensa-asemalle, hän oli herättänyt melkoista huomiota. Turkulaiset olivat tulleet suurin joukoin ihailemaan amerikkalaista dollarihymyä. Matka Helsinkiin oli ollut pimeä ja kylmä, ja he olivat joutuneet ajamaan kiertotietä Porkkalan sotilastukikohdan ohi.

Jo pelkkä nimi riitti paljastamaan Ylitalon suomalaiset sukujuuret, joten päätin uhrata työaikaa selvittääkseni asiaa tarkemmin. Ensimmäisenä löytyi Wikipedian artikkeli, seuraavana Merkkihenkilöitä-blogi, joka yllättäen tunsi Ylitalon äidin yhteydet Oulaisiin. Ylitalon isän sukupuu löytyy Ancestrysta, mutta äidin sukupuuta ei ole laadittu. Julkaistakoon se Oulaisten osalta tässä.

J. Raymond Ylitalon äiti Saima Pihlaja syntyi Yhdysvalloissa, jonne hänen isänsä Otto Pihlajaoja oli vanhempiensa ja sisarustensa kanssa muuttanut Oulaisista vuonna 1881. Otto itse oli syntynyt Merijärvellä vuonna 1852. Hänen vanhempansa olivat Reisjärveltä Merijärvelle ruotusotilaaksi päätynyt Mikko Simonpoika Vattuniemi ja Anna Kaisa Pekantytär Tyngilä, jonka sukujuuret ovat tukevasti Pyhäjoella, Merijärvellä ja Oulaisissa. Vuonna 1873 perhe muutti Merijärveltä Oulaisiin, Matkanivan kylään. Ensimmäinen koti oli Ranta-Erkkilän tila joen pohjoispuolella. Muutamaa vuotta myöhemmin perhe muutti joen vastarannalle Pihlajaojan tilalle.

Pihlajaojan maisemia keväällä 2019


J. Raymond Ylitalo itse koki yhteenkuuluvuutta erityisesti isänsä suvun kanssa ja kertoi sukunsa olevan Kalajoelta. Suomen-vuosinaan hän myös lomaili perheineen Pohjanmaalla ja Kalajoen Hiekkasärkillä. Kävikö hän koskaan Oulaisissa? Ehkä. Ainakin hän oli tietoinen myös äitinsä sukujuurista, sillä muistelmissaan hän kirjoitti:

Juuri vuonna 1952 tapahtuneen Suomesta lähtömme jälkeen pidetyissä vaaleissa valittiin toinen pikkuserkkuni eduskuntaan: maalaisliiton Eeli Erkkilä isoisäni Otto Swenin syntymäpitäjästä Oulaisista, missä hän isännöi Rinteen tilaa Matkanivan kylässä.


Lähteitä ja lisää lukemista:

Berghäll, Patrik 2019: Vaaran vuosien vakooja. Suomentanut Anu Koivunen. Atena, Jyväskylä.

Ylitalo, J. Raymond 1982: Ylitalo, amerikkalainen. Suurlähettiläs J. Raymond Ylitalon muistelmat. Suomentanut Lauri Toiviainen. Otava, Helsinki.





Taulu 1
I  Otto Mikonpoika Pihlajaoja e. Kiiski,
s. 29.3.1861 Merijärvi.
Vanhemmat taulusta 2
Mikko Simonpoika Tyngilä, Pirttikoski, Kiiski, Pihlajaoja e. Vattuniemi, s. 27.9.1827 Reisjärvi ja Anna Kaisa Pekantytär Ojala, Kiiski, Pihlajaoja o.s. Tyngilä, s. 1.1.1824 Merijärvi.

Taulu 2
II  Mikko Simonpoika Tyngilä, Pirttikoski, Kiiski, Pihlajaoja e. Vattuniemi,
s. 27.9.1827 Reisjärvi.
Puoliso: 28.12.1852 Merijärvi Anna Kaisa Pekantytär Ojala, Kiiski, Pihlajaoja o.s. Tyngilä, Taulusta 1, s. 1.1.1824 Merijärvi.
Vanhemmat taulusta 3
Pekka Matinpoika Ojala e. Tyngilä, s. 3.4.1797 Merijärvi, k. 7.5.1867 Merijärvi ja
Maria Matintytär Tyngilä o.s. Ojala, s. 3.5.1799, k. 30.1.1877 Merijärvi.
      Lapset:
      Kaisa Lisa Kiiski, Pihlajaoja o.s. Tyngilä, s. 21.10.1853 Merijärvi
      Otto Pihlajaoja e. Kiiski, s. 29.3.1861 Merijärvi. Tauluun 1.
      Janika Kiiski, s. 29.3.1861 Merijärvi, k. 22.3.1862 Merijärvi
      Kustaava Pihlajaoja o.s. Kiiski, s. 17.12.1865 Merijärvi

Perhe asui ensin Merijärvellä ja muutti vuonna 1873 Oulaisiin, Matkanivan kylään Ranta-Erkkilän tilalle. Hieman myöhemmin he muuttivat joen vastarannalle Pihlajaojan tilalle. Koko perhe lähti Amerikkaan 15.12.1881.

Taulu 3
III  Pekka Matinpoika Ojala e. Tyngilä,
s. 3.4.1797 Merijärvi, k. 7.5.1867 Merijärvi.
Vanhemmat taulusta 4
Matti Pekanpoika Tyngilä, s. 27.9.1774 ja
Karin Pekantytär Tyngilä o.s. Typpö, s. 1773 Kalajoki, k. 15.10.1857 Merijärvi.

Puoliso: 22.12.1819 Merijärvi Maria Matintytär Tyngilä o.s. Ojala, Taulusta 2,
s. 3.5.1799, k. 30.1.1877 Merijärvi.
Vanhemmat taulusta 7
Matti Matinpoika Ojala, s. 12.6.1766 Oulainen, k. 27.7.1823 Merijärvi ja
Anna Erkintytär Ojala o.s. Eskola, s. 14.4.1763 Pyhäjoki, k. 10.2.1839 Merijärvi.
      Lapset:
      Hedvig Ojala e. Tyngilä, s. 18.9.1820 Merijärvi
      Anna Kaisa Ojala, Kiiski, Pihlajaoja e. Tyngilä, s. 1.1.1824 Merijärvi. Tauluun 2.
      Petrus Tyngilä, s. 22.4.1830 Merijärvi, k. 30.12.1830 Merijärvi
      Margaretha Elisabet Ojala e. Tyngilä, s. 8.3.1832 Merijärvi
      Maria Ojala e. Tyngilä, s. 6.11.1835 Merijärvi
      Matti Ojala, s. 10.4.1839 Merijärvi
      Karolina Ojala, s. 24.9.1842
      Matilda Ojala, s. 1.3.1846

Taulu 4
IV  Matti Pekanpoika Tyngilä,
s. 27.9.1774.
Vanhemmat taulusta 5
Pekka Pekanpoika Tyngilä, s. 13.5.1736 ja
Karin Yrjöntytär Mikkola, Tyngilä o.s. Vuoti, s. 22.2.1745 Pyhäjoki.

Puoliso: Karin Pekantytär Tyngilä o.s. Typpö, Taulusta 3, s. 1773 Kalajoki, k. 15.10.1857 Merijärvi.
      Lapset:
      Erkki Tyngilä, s. 28.8.1794
      Pekka Ojala e. Tyngilä, s. 3.4.1797 Merijärvi. Tauluun 3.
      Heikki Tyngilä, s. 3.5.1807
      Kaisa Lisa Tyngilä, s. 22.2.1811
      Matti Tyngilä, s. 13.8.1812
      Juho Tyngilä, s. 27.3.1815

Taulu 5
V  Pekka Pekanpoika Tyngilä,
s. 13.5.1736.
Vanhemmat taulusta 6
Pekka Erkinpoika Mikkola e. Pennanen, s. 21.9.1695 Pyhäjoki ja
Maria Matintytär Tyngilä o.s. Nykänen, s. 1702.

Puoliso: Karin Yrjöntytär Mikkola, Tyngilä o.s. Vuoti, Taulusta 4,
s. 22.2.1745 Pyhäjoki.
      Lapset:
      Maria Tyngilä, s. 24.4.1767
      Yrjö Tyngilä, s. 26.8.1768
      Karin Tyngilä, s. 8.8.1771
      Matti Tyngilä, s. 27.9.1774. Tauluun 4.
      Juho Tyngilä, s. 13.7.1776, k. 29.9.1791
      Beata Tyngilä, s. 7.10.1778

Taulu 6
VI  Pekka Erkinpoika Mikkola e. Pennanen,
s. 21.9.1695 Pyhäjoki.
Puoliso: Maria Matintytär Tyngilä o.s. Nykänen, Taulusta 5, s. 1702.
      Lapset:
      Pekka Tyngilä, s. 13.5.1736. Tauluun 5.

Taulu 7
IV  Matti Matinpoika Ojala,
s. 12.6.1766 Oulainen, k. 27.7.1823 Merijärvi.
Vanhemmat taulusta 8
Matti Heikinpoika Ojala, s. 14.4.1736 Oulainen, k. 21.10.1811 Merijärvi ja
Brita Matintytär Ojala o.s. Miekkonen, s. 9.1.1741 Oulainen.

Puoliso: Anna Erkintytär Ojala o.s. Eskola, Taulusta 3, s. 14.4.1763 Pyhäjoki, k. 10.2.1839 Merijärvi.
Vanhemmat taulusta 13
Erkki Erkinpoika Eskola, s. 10.1.1723 Pyhäjoki ja Karin Niilontytär Eskola o.s. Ojala, s. 16.7.1721 Oulainen.
      Lapset:
      Brita Tähjänsuu o.s. Ojala, s. 22.9.1787
      Erkki Ojala, s. 20.7.1790, k. 9.2.1793
      Matti Ojala, s. 8.2.1793
      Margeta Ojala, s. 14.4.1796
      Maria Tyngilä o.s. Ojala, s. 3.5.1799. Tauluun 3.

Taulu 8
V  Matti Heikinpoika Ojala,
s. 14.4.1736 Oulainen, k. 21.10.1811 Merijärvi.
Vanhemmat taulusta 9
Heikki Sipinpoika Ojala, s. 25.1.1692, k. 26.6.1782 Merijärvi ja
Rakel Matintytär Ojala o.s. Helakoski, s. 9.7.1703, k. 29.4.1781 Oulainen.

Puoliso: Brita Matintytär Ojala o.s. Miekkonen, Taulusta 7, s. 9.1.1741 Oulainen.
Vanhemmat taulusta 12
Matti Paulinpoika Miekkonen, s. 9.1709, k. 30.11.1766 ja Anna Heikintytär Miekkonen, s. 12.1707.
      Lapset:
      Matti Ojala, s. 12.6.1766 Oulainen. Tauluun 7.
      Brita Ojala, s. 9.12.1771 Oulainen

Taulu 9
VI  Heikki Sipinpoika Ojala,
s. 25.1.1692, k. 26.6.1782 Merijärvi.
Vanhemmat taulusta 10
Sipi Juhonpoika Ojala, s. 1663, k. 27.11.1734 Oulainen ja
Valborg Philipintytär Ojala, s. 1670, k. 15.3.1737 Oulainen.

Puoliso: Rakel Matintytär Ojala o.s. Helakoski, Taulusta 8, s. 9.7.1703, k. 29.4.1781 Oulainen.
      Lapset:
      Sipi Ojala, s. 29.5.1729 Oulainen
      Margeta Ojala, s. 8.5.1732 Oulainen
      Heikki Ojala, s. 19.12.1734 Oulainen, k. 30.4.1735 Oulainen
      Matti Ojala, s. 14.4.1736 Oulainen. Tauluun 8.
      Juho Ojala, s. 5.1.1739 Oulainen
      Heikki Ojala, s. 15.4.1742 Oulainen
      Antti Ojala, s. 7.12.1744 Oulainen
      Aaron Ojala, s. 21.9.1747 Oulainen
      Brita Ojala, s. 19.8.1750 Oulainen

Taulu 10
VII  Sipi Juhonpoika Ojala,
s. 1663, k. 27.11.1734 Oulainen.
Puoliso: Valborg Philipintytär Ojala, Taulusta 9, s. 1670, k. 15.3.1737 Oulainen.
      Lapset:
      Heikki Ojala, s. 25.1.1692. Tauluun 9.
      Susanna Kastari o.s. Ojala, s. 1693
      Liisa Ojala, s. noin 1709, k. 7.11.1722 Oulainen
      Margeta Ojala
      Maria Ojala
      Karin Ojala
      Juuso Aittamaa e. Ojala, s. 1.1712

Taulu 12
VI  Matti Paulinpoika Miekkonen,
s. 9.1709, k. 30.11.1766.
Puoliso: Anna Heikintytär Miekkonen, Taulusta 8, s. 12.1707.
      Lapset:
      Brita Ojala o.s. Miekkonen, s. 9.1.1741 Oulainen. Tauluun 8.

Taulu 13
V  Erkki Erkinpoika Eskola,
s. 10.1.1723 Pyhäjoki.
Puoliso: 15.12.1743 Oulainen Karin Niilontytär Eskola o.s. Ojala, Taulusta 7, s. 16.7.1721 Oulainen.
Vanhemmat taulusta 14 Niilo Ojala ja Karin Ojala.
      Lapset:
      Anna Ojala o.s. Eskola, s. 14.4.1763 Pyhäjoki. Tauluun 7.

Taulu 14
VI  Niilo Ojala.
Puoliso: Karin Ojala, Taulusta 13.
      Lapset:
      Heikki Ojala
      Karin Eskola o.s. Ojala, s. 16.7.1721 Oulainen. Tauluun 13.
      Beata Ojala





keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Kadonnut Anna eli Lumijärven veljekset Norjassa

Sukupuuni yksi oksa pysyi viime syksyyn saakka tyhjillään ilman minkäänlaisia tietoja. Syynä ei suinkaan ole ollut sukututkijoiden yleisin ongelma - avioton lapsi - vaan Haapaveden kirkon mukana palaneet kirkonkirjat, jotka jättivät tutkimuksiini esiäidin kokoisen aukon.

Monen sukututkijan voimin tehtyjen tuloksettomien etsintöjen jälkeen esiäitini Annan salaisuus paljastui, kun aiempien tasakymmenien ja viisivuotislukujen lisäksi nettiin ilmestyivät Oulun läänin henkikirjat myös välivuosilta. Ja kun vuoden 1883 henkikirjassa Anna ei ollutkaan Klemettilä vaan Lumijärvi, alkoi uuden sukuhaaran selvittäminen.

Henkikirjasta löytyi Annan sukunimi

Vihannissa, Lumimetsän perukoilla, Oulaisten ja Haapaveden rajan tuntumassa on vielä tänäkin päivänä talo nimeltä Yritys. 1800-luvun puolivälin tienoilla torpassa asui Iisak Joosepinpoika ja Greta Simontytär perheineen. Kuten Länsi-Suomessa tapana oli, sukunimi vaihteli kirjasta toiseen. Välillä se oli Äijälä, välillä Lumijärvi, Westeri ja Yritys. Yhtä kaikki perheen lapset etsivät yksi kerrallaan palveluspaikan ja lähtivät kotoa.

Ensimmäisenä vuorossa oli Simon, joka vuonna 1836 muutti 18 vuoden iässä Raaheen. Muuttokirjaan päättyvätkin hänen tietonsa Suomessa. Seuraava havainto hänestä on Norjassa vuonna 1843, kun hän avioituu Caroline Sedeniusdatterin kanssa. Pian seurasivat Norjaan myös Jooseppi eli Joseph, Henrik, Elias ja Herman. Osa heistä kiersi Kemin kautta, osa Tornion kautta. Veljessarjasta lähti kohti pohjoista myös Erik, mutta hän jäi matkan varrelle Tervolaan. Tervolaan lähtivät lopulta myös perheen vanhemmat. Suomeen jäi ainoastaan isoisäni isoäidin, pitkään etsimäni Annan isä Juho.

Meri ja meren viljavuus ja sadat muistelukset ihmeellisestä Ruijasta ovat olleet suomalaisten saattelijoina Jäämerelle. Viestit merkillisestä maasta ja vielä merkillisemmästä merestä ovat toinen toisensa perästä vierineet Suomen erämaihin kehoittaen kansaa taipalelle. Ruijan rannoilta kuului erinomaisen hyvää. Siellä vasta rahaa saa, sanottiin, siellä tulee laiskakin rikkaaksi.

Kun Lumijärven veljekset saapuivat Jäämeren rannalle, suomalaisten muuttoliike pohjoiseen oli vielä edessä. Tulijat olivat ensimmäisten joukossa, ja tilaa riitti suomalaisille. Vaellusvuosina saapui suomalaisia saapui jo kymmenittäin, jopa sadoittain.

Se [Vesisaari] oli vain pieni kaukarannan kylä, josta oli kovin pitkä matka maailman keskimaille ja pääpaikkoihin. Pikkiriikkinen toriaukeama oli mantereesta saarta kohden ojentuvan niemen tyvellä, torin ympärillä muutamia harmaita taloja ja kauppapuoteja sekä laitapuolessa joku turvekömmäkkö. Kaupungin vierellä huokui harmaa rapainen jänkä.

Hammerfest vuonna 1880
Kuva: Nasjonalbiblioteket

Yllättävän hyvin suomalaiset kuivan maan asukkaat sopeutuivat merelliseen elämään. Monet ryhtyivät laivanrakentajiksi, kalastajiksi, harppuunamiehiksi ja lopulta kippareiksi. 1860-1870-luvuilla suurin osa, peräti 74 prosenttia Jäämeren kippareista oli jo suomalaisia. Vaikka he tulivat Suomen ja Pohjois-Ruotsin maalaispitäjistä, heillä oli kokemusta hylkeenpyynnistä.

Hammerfestin pyyntilaivoissa oli ennen norjalainen miehistö, mutta nyt ovat skipparit ja miehet kveenejä. He näyttävät alussa tottumattomilta, mutta perille he tulevat, ja redarit tahtovat heitä mielellään.

Päästäkseen kippariksi oli aloitettava miehistön alimmista tehtävistä. Monet aloittivat Jäämeren-uransa kokkina, eivätkä kokit useinkaan olleet 12-14 ikävuotta vanhempia. 1860-luvulla Lumijärven veljekset toimivat jo usean aluksen kippareina - Jooseppi ja Herman neljän, Elias yhden.

Nousevat sieltä ankarat aapamiehet, Vihannista lähteneet Lumijärven veljekset, rikas ja ylpeäluonteinen Juuseppi, joka hukkui Valkeanmeren suulle, ja toimekas Hermanni, joka aina piti laivoissaan sikoja syöttäen niitä hylkeenlihalla ja saaden syksyllä korvaukseksi sianpäkkiä.

Jooseppi Lumijärvi
Kuva: Hammerfest Historielag / kuvatietokanta

Saalista ja kysyntää Jäämeren tuotteille riitti. Hylkeen- ja valaanrasvan avulla saatiin purje- ja säkkikankaiden raaka-aineena käytetystä juuttikuidusta helpommin kehrättävää. Hylkeenrasva toimi myös kyllästysaineena. Mursunnahka puolestaan oli kysyttyä aseteollisuudessa, ja siitä valmistettiin rekyylinvaimentimia, repunhihnoja ja satuloita. Hetuloita käytettiin sateen- ja aurinkovarjoissa sekä naisten korseteissa. Se, mikä maitovalaista jäi nahan, traanin ja lihan jälkeen jäljelle, jauhettiin lannoitteeksi ja myytiin ympäri Eurooppaa. 1860-luvulla Jäämeren tuotteet olivat Pohjois-Norjan kolmanneksi suurin vientituoteryhmä kalastustuotteiden ja kaivannaisten jälkeen.

Joseph Lumijärven saalis vuonna 1881
Kuva: Nasjonalbiblioteket / Dagbladet 30.9.1881

Vaikka pyyntikausi kesti vain viisi kuukautta, saalista riitti. Ceres-laivan kipparina toiminut Herman Lumijärvi toi vuonna 1877 maihin 120 hyljettä, 23 mursua, 14 karhua, joista 4 elävää, 103 poroa ja lisäksi vielä haahkanuntuvaa. Jooseppi Lumijärvi puolestaan palasi 10.9.1881 Hammerfestiin saaliinaan 3 mursua, 78 isoa ja 17 pientä hyljettä, 2 jääkarhua, 20 poroa ja noin 35 kiloa haahkanuntuvaa.

Mutta monta muuta miestä meri otti [...] niin myös Juuseppi Lumijärvi joutui merenpohjaan. Myrskyn menossa ankkuroi useita aluksia Valkeanmeren suulla, jäärailon ääressä tuulensuojassa odotellen tien avautumista siitä eteenpäin Kolkohvinsaaren alle ja siitä Pitkällesaarelle. Mutta kun myrsky vain isännöi, Lumijärven ukko viimein äkämystyi, repäisi rievut mastoon ja huusi toisille:
- Mie lähen aaphan pakkaamhan... ja opettamhan lantalaisia!
Hermanni Lumijärvi, toisen laivan päämies ja velimies, hoilahdutti perään:
- Niinpä, s-na, olekkin sitten aapamies!
Hermanni ja muut jäivät laivoineen railon suojaan, mutta Juuseppi puski keikkuen ja heiluen aavalle merenselälle, vaikka oli hirmuinen sää. Omalla laivallaan kippari kyllä keikutteli ja oma, 14-vuotias Viljami-poika oli oppimassa sekä möystärissä käytetyt miehet mukana. Sinne öystän alle äijä kaatui ja katosi kaikkinen, ja siellä hän vieläkin poikineen ja miehineen harhailee iankaikkisila pyytömailla taikka makaa meren pohjassa niinkuin varajooni joukkoineen Punaisessa meressä.

Vähältä piti, ettei nuorempi veli Herman Lumijärvi kokenut samaa kohtaloa, sillä hänen Syttende Mai -kuunarinsa haaksirikkoutui Huippuvuorilla Daudmannenin lähellä. Alus oli juuri pyytämässä maitovalaita vuonon suulla, kun virta ja jäät ruhjoivat sen jäitä vasten. Onneksi paikalla oli toinen alus, joka poimi Syttende Main miehistön kyytiinsä.

Jääkarhu Huippuvuorilla
Kuva: Nasjonalbiblioteket

Aina ei kilpailijoihin suhtauduttu yhtä myötämielisesti. Hammerfest-alustaan kipparoidessaan Herman Lumijärvi kohtasi Huippuvuorilla kerran vaikeuksiin joutuneen aluksen. Neuvonpidon jälkeen Lumijärvi lupautui viemään pulassa olevan miehistön Hammerfestiin sillä ehdolla, että hän saisi aluksen varusteet, pyyntiveneet, mastot, takilat ja purjeet itselleen. Tähän toinen osapuoli suostui, vaikkakin vastahakoisesti. Seuraavana päivänä Lumijärvi muutti kuitenkin mielensä, sillä Hammerfestiin palaaminen olisi kestänyt liian kauan ja hän olisi menettänyt arvokasta pyyntiaikaa. Päätös ymmärrettävästi herätti miehistöjen välillä närää.

Jäämeren rannalle asetuttuaan Lumijärven veljekset eivät enää palanneet Suomeen. Sen sijaan sukua muutti Yhdysvaltoihin, missä he ottivat käyttöön sukunimen Snow. Myös Norjan sisällä sukua muutti etelän suuntaan. Vielä seuraavassa, Suomeen jääneessä sukupolvessa veri veti kohti pohjoista: isoisäni isoäidin Annan veli Matti Yritys muutti Vihannista Muonioon. Viimeiset havainnot Matista ovat vuodelta 1910, jolloin hän oli oleskellut Ruotsin puolella jo kymmenkunta vuotta.


Lähteitä ja lisää lukemista:

Samuli Paulaharju: Ruijan suomalaisia (kursivoidut sitaatit)
Kjaer, Kjell-G. 2016: Ishavsfarerne 1859-1909. Orkana forlag, Stamsund.

Oulun läänin henkikirjat - Henkikirja 1883-1883 (Ou:95), jakso 390
Vihannin seurakunnan arkisto - Rippikirja 1847-1854 (IAa:9), 
jakso 60, sivu 115: torp under 16 Westeri, Yritys
Vihannin seurakunnan arkisto - Rippikirja 1865-1874 (IAa:11a), jakso 89: 28 Kivioja torp. Yritys

Simon Lumijärvi: https://www.digitalarkivet.no/census/person/pf01038400001361
Joseph Lumijärvi: https://www.digitalarkivet.no/census/person/pf01038400001180
Matts Yritys: Folkräkning 1910 - Pajala med Munionalusta församling, Norrbottens län

Dagbladet, 30.9.1881
Bergens Adressecontoirs Efterretninger, 6.9.1877

Geni-profiilit:
Iisakki Joosepinpoika Lumijärvi
Simon Isaksen Lommijärve
Jooseppi Iisakinpoika Lumijärvi
Herman Isaksson Lumijärvi



torstai 14. helmikuuta 2019

Oulaisten hautausmaalla, osa 4

Aarne Koskinen ja hänen isänsä Abram Koskinen ovat olleet olennainen osa Oulaisten kauppiaskuntaa, ja heistä on kirjoitettu ennenkin. Kuten KirjastoVirman esittelyistä käy ilmi, Rosa Elinda Pekuri oli Aarne Koskisen puoliso, mutta mitä muuta hänestä voisi saada selville? Entä keitä olivat samaan hautakiveen merkityt Elisabet Koskinen ja Maria Ahl?



Syyslomalla Oulaisten kotiseutuarkistossa selaamani valokuva-albumit osoittautuivat jälleen kerran todellisiksi aarteiksi, sillä ne antoivat kasvot kaikille kolmelle naiselle - niin Rosa Pekurille, Elisabet Koskiselle kuin Maria Ahlille.

Rosa eli Ruusa Elinda Pekuri syntyi vuonna 1887 Raahessa. Hänen isänsä Antti August Pekuri oli merimies jo toisessa polvessa, ja merimies oli myös hänen äitinsä Rosa Emilia Kytölän isä Henrik. Kuten isän ammatista voi päätellä, Rosa varttui merimiesten asuttamassa toisessa kaupunginosassa, talossa, joka sijaitsi tontilla numero 10. Kartoista päätellen tonttia reunustava katu on nykyinen Kauppakatu. Rosan ollessa viisivuotias Antti-isä jäi pysyvästi maihin ja ryhtyi Raahen seurakunnan suntioksi. Suntion tehtävissä hän toimikin siitä lähtien kolmisenkymmentä vuotta "hoitaen tehtävänsä säännöllisesti ja mitä huomattavimmalla tarkkuudella". Rosan nuoruusvuosista ei arkistolähteistä löydy lisätietoa - ei edes vahvistusta sille, oliko vuonna 1908 Raahesta Hankoon muuttanut Rosa Pekuri etsimäni Rosa itse vai hänen täyskaimansa.

Rosa Pekuri tuntemattoman Gurlin seurassa

Kun Rosa vuoden 1912 tienoilla avioitui Aarne Koskisen kanssa, kauppiaantaloa emännöi leskeksi jäänyt Liisa Koskinen, omaa sukua Ahl. Lisäksi talouteen kuului sekalainen joukko palvelusväkeä, kaupan työntekijöitä ja lesken sisar Maria Ahl. Elisabet eli Liisa ja Maria Ahl olivat Rosan tavoin kotoisin Raahesta, neljännestä kaupunginosasta, aivan torin tuntumasta. Myöhemmin perhe muutti ensimmäiseen kaupunginosaan, mutta vaikka perhe asui kaupungissa, rippikirjoissa työmieheksi merkitty perheen isä Johan Petter Ahl tuskin liikkui kotinurkilla ainakaan kevättalvella, sillä se oli pikikokkina työskenneelle miehelle kiireistä aikaa.

Kolmekin vuorokautta kesti korventaminen, ja pikimestarin piti tuon tuostakin tutkia keitoksensa kypsyyttä. Pikinen äijä pisti kattilasta pikimällin poskeensa: jos pureskellessa mälli tarttui hampaisiin, täytyi lisätä tulta, mutta jos se ei enää tarttunut, oli keitos kypsä. (Samuli Paulaharju: Wanha Raahe) 

Elisabet Koskinen, os. Ahl


Maria Ahl

Ahlin perheessä aikuisiälle varttui viisi lasta - Johan Erik s. 1838, Elisabet s. 1845, Katrina s. 1848, Anna Greta s. 1850 ja Maria s. 1853. Vanhempien kuoltua Elisabet lähti puotineidiksi Oulaisiin Koskisen kauppaan ja jäi sille tielleen. Monien raahelaisnuorukaisten tavoin Johan lähti merille, avioitui ja perusti perheen. Katrina, Anna Greta ja Maria hankkivat palveluspaikan. Heistä Anna Greta avioitui paikkakunnalla, Maria muutti Liisan perheeseen Oulaisiin ja Katrina löytyy rippikirjoista palvelusväen joukosta niin pitkään kuin digitoituja rippikirjoja löytyy. Myös Johanin poika ryhtyi merimieheksi, ja hänen kohtalokseen koitui matka norjalaisella Alabama-purjelaivalla, joka haaksirikkoutui Atlantilla matkalla Pensacolasta Rotterdamiin.

Oulun ilmoituslehti 22.10.1899

Valitettavan usein arkistoja selatessa käy niin, että osa kysymyksistä jää ilman vastausta. Niin tälläkin kertaa. Kuka oli se pieni tyttö, jonka kuvan alle oli kirjoitettu "Ahl Raahe"? Kenties Liisan ja Marian sisarusten lapsia tai lapsenlapsia?




Lähteitä ja lisää lukemista:

Kuvat: Oulaisten kotiseutuyhdistys

Samuli Paulaharju: Wanha Raahe

Raahen seurakunta, lastenkirja 1891-1900, SSHY:n kuva 41
Oulun läänin henkikirjat, Oulainen 1913

Raahen seurakunta, rippikirja 1840-1846, digitaaliarkiston kuva 87
Raahen seurakunta, rippikirja 1847-1853, digitaaliarkiston kuva 32
Raahen seurakunta, rippikirja 1854-1863, digitaaliarkiston kuva 37
Raahen seurakunta, rippikirja 1865-1874, digitaaliarkiston kuva 58
Raahen seurakunta, rippikirja, 1875-1884, SSHY:n kuva 145
Raahen seurakunta, rippikirja 1871-1881, SSHY:n kuva 2

Pohjalainen 12.4.1892
Oulun ilmoituslehti 22.10.1899
Kotimaa 9.5.1922
Raahe 25.11.1908