Haapaveden opiston synty

Tilasin Oulusta pinon papereita luettavaksi kansallisarkistoon, ja jotta painoraja täyttyisi, tilasin saman tien ison erän. Papereiden joukossa oli Haapaveden opiston opiskelijoiden kirjoittamia aineita. Ilmeisesti opiston vastaanotto ei ollut järin sydämellinen, sillä eräs vuosina 1899-1900 ja 1909-1910 opistolla opiskellut henkilö kirjoittaa seuraavasti:

Kotimökissä poikaressuna. Kunnankokouksesta tulee naapureita kertoen siellä olleen kysymyksessä jonkun koulun perustaminen. Sitä varten kuului "Relanteri" talonsakin lahjoittaneen. Kovastihan sitä oli vastaanpantu, mutta kuitenkin se oli päätetty perustaa. Sitten siellä oli joku maisteri latissut sivistyksestä ja koulujen tarpeellisuudesta. Niin kuin mokomia ei ennestään olisi. Silloin oli näet kaksi kansakoulua, niistäkin toinen yksityinen. Naiskäsityökoulu myös taisi olla.

Kirjoitusten joukossa oli mielenkiintoisia tarinoita, joita lisäilen aina välillä myös tänne blogiin.

Lähde: Haapaveden kansanopiston arkisto, oppilaiden keräämä kansantieteellinen arkisto (1915-1915)

The Fourth of July

Vuonna 1776 Pohjois-Amerikassa oli pitkin talvea ja kevättä keskusteltu kolmentoista englantilaisen siirtokunnan irrottautumisesta emämaasta Britanniasta. Kanta itsenäistymiseen oli kaikkea muuta kuin selvä, mutta tavoitteena oli, että itsenäisyysäänestys olisi yksimielinen. Vielä äänestyspäivänä tilanne oli kuitenkin täpärä. Kun kaikkien siirtokuntien edustajat olivat äänestäneet, Pennsylvanian viisihenkinen delegaatio odotti vielä yhden jäsenensä, John Mortonin päätöstä.

John Mortonin terveydentila ei enää ollut vakaa, joten oikeuden annettiin käydä armosta ja Morton sai antaa äänensä. Äänet itsenäistymisen puolesta ja vastaan olivat jakautuneet 2-2, joten John Mortonin kanta olisi ratkaiseva. Itsenäistyisivätkö siirtokunnat? Morton tiesi, että valinta johtaisi hänet joko kunniaan tai hirsipuuhun. Siitä huolimatta hän oli varma päätöksestään - 4. heinäkuuta 1776 syntyi Amerikan Yhdysvallat.

Vain vähän aikaa äänestyksen jälkeen John Morton sairastui ankaraan kuumetautiin. Huhtikuussa 1777 hän kuoli.

John Mortonin allekirjoitus Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa.
Yläpuolella Benjamin Franklin, alapuolella George Clymer.
Kuva: Wikimedia Commons

Kuka oli John Morton ja miten hän liittyy blogin aihepiiriin? John Mortonin isoisän isä oli savolainen kaskitalonpoika Martti Marttinen. Martti Marttisen kotipaikasta ei ole täyttä selvyyttä, mutta sitkeän käsityksen mukaan se olisi ollut Rautalampi. Siirtolaisuusinstituutin tietokanta tarjoaa vaihtoehdoksi Koikkalan kylää Juvalla. Olipa paikka mikä tahansa, Martti Marttinen siirtyi Savosta ensin Pohjanlahden toiselle puolelle Ruotsiin Värmlantiin ja sieltä kolmekymppisenä Uuteen Ruotsiin, Delawaren siirtokuntaan. Mukana seurasivat vaimo ja 8-vuotias poika Martti Marttinen nuorempi. Martti Marttinen nuorempi vartttui ja raivasi itselleen oman tilan. Hän avioitui suomalaissyntyisen naisen kanssa ja sai kymmenen lasta. Yksi heistä oli Johan Marttinen eli John Morton, josta sittemmin tuli itsenäisyysjulistuksen allekirjoittaneen, neljännen polven amerikkalaisen John Morton nuoremman isä.

Samaan aikaan Suomessa Marttisen suku pakeni jatkuvia venäläisten tihutöitä ja ryöstelyjä. Tarvittiin myös lisää elintilaa - kaskea raivattiin ja parempia metsästys- ja kalastusmaita etsittiin. Suku levittäytyi kohti pohjoista. Tälle ajalle kirkonkirjat eivät ulotu, mutta moderni geneettinen sukututkimus auttaa selvitystyössä.

1700-luvulla Marttisen suku päätyi Rantsilaan Lungin tilalle ja sieltä vuoden 1740 tienoilla Haapavedelle. Haapavedellä perheen isä, vuonna 1677 syntynyt Martti Martinpoika eli Mårten Mårtensson asettui perheineen asumaan Haapajärven kylään Alatalon tilalle. Hänen vaimonsa oli vuonna 1684 syntynyt Maria Niilontytär eli Maria Nilsdotter.

Martti Martinpoika eli Mårten Mårtensson Alatalo Haapaveden rippikirjassa 1754-1761.
Kuva: Digitaaliarkisto

Haapavedellä Alatalon tiloja 19 ja 26 asuttaneet perheen pojat Martti ja Niilo jatkoivat sukua. Perheet olivat suuria - Martilla lapsia oli seitsemäntoista ja Niilolla kolmetoista. Suurta oli myös lapsikuolleisuus, joka kuritti varsinkin Niilon perhettä. Kolmentoista lapsen joukossa oli peräti kolmet kolmoset, mutta koko katraasta selvisi aikuisikään vain kolme lasta. Siitä huolimatta näiden kahden pojan jälkeläisiä on tähän päivään mennessä kertynyt satoja, jopa tuhansia. Jo kolmannessa sukupolvessa tulevat mukaan tyypilliset Haapaveden ja ja Pyhäjokialueen sukunimet, kuten Haapakoski, Laukka ja Koskenkorva.

Sukututkimusohjelma Geni osaa kertoa, että vuonna 1677 syntynyt Martti Martinpoika Lungi eli Alatalo on isoisäni kahdeksan sukupolven takaa. Koska jälkeläisiä on näinkin paljon, jostakin epäilemättä löytyy läheisempiäkin sukulaisia ja vieläpä suoraan alenevassa mieslinjassa.


Lähteitä ja lisää lukemista:
Riitta Maria Heino: John Morton - suomalaiset juuret
Olavi Koivukangas:
John Morton - suomalaisen siirtolaisen jälkeläinen ratkaisi Yhdysvaltain itsenäistymisen
The John Morton project

Digitaaliarkiston lähteet:
Haapaveden seurakunta, rippikirja 1754-1761, sivu 39
Haapaveden seurakunta, rippikirja 1754-1761, sivu 40

Wanhaa woimaa

Weteraanimoottorikerho Wanhan Woiman järjestämät valtakunnalliset veteraanikonepäivät on vuosittainen kesätapahtuma entisessä kotikaupungissani Oulaisissa.

Kotiseutuyhdistys ja sukututkijat ovat perinteisesti olleet mukana tapahtumassa, ja erinäisten sattumusten kautta päädyin kokoamaan sukututkijoiden osastolle videoesityksen Oulaisista ja lähiseuduilta Amerikkaan suuntautuneesta siirtolaisuudesta.

Tässä blogissa joudun tyytymään hieman riisuttuun versioon alkuperäisestä, sillä tekijänoikeussyistä ei esitykseen voi blogissa liittää musiikkia. Kokosin kuitenkin esitykseen kuuluvasta musiikista Youtube-soittolistan, joka on kuunneltavissa täällä. Käynnistä siis soittolista ja palaa mainosten päätyttyä blogiin. Myöskään alkuperäinen ajastus ei toimi, joten diat kannattaa itse vaihtaa nuolinäppäintä klikkaamalla.

Lisäys: Sain kuulla, että Explorer-selaimessa diat vaihtuvat vain itse diaa klikkaamalla. Chrome-selaimessa dian voi vaihtaa sekä nuolinäppäintä että diaa klikkaamalla.

Historiallinen kuvaus Kajaanin läänistä, osa 2

Keväällä aloitin suomentamaan Eric Castrénin maisterintyötä Historisk och oeconomisk beskrifning öfver Cajanaborgs-län eli Historiallinen kuvaus Kajaanin läänistä. Tarina jatkuu jälleen muutaman sivun verran, suoraan siitä mihin edellinen osa päättyi. Työssä mainitusta talonpoikien johtajasta Vesaisesta voi lukea muun muassa täältä. Suuren suuresta Daniel Cajanuksesta puolestaan löytyy artikkeli Wikipediasta.

Daniel Cajanus
Wikimedia Commons

Tämän läänin talonpojat ovat enimmäkseen työteliäitä ja ahkeria toimissaan. Sama koskee karjalaisia talonpoikia ja savolaisia, ei pelkästään elannon vaan myös melko läheisesti suomen kielen murteen ja lausunnan osalta. Myös vaateparsi on samankaltainen sillä erotuksella, että Kajaanin talonpojat käyttävät kaulaliinaa, toiset taas eivät. Tällä seudulla talonpojat käyttävät karjalaisten tapaan tavallisia suku- ja lisänimiä sukupolvesta toiseen. Toisin paikoin he kuitenkin eroavat savolaisista ja karjalaisista ja muistuttavat enemmän muita pohjalaisia. Talot ovat sieviä ja puhtaita, ruoka ja vaatteet kohtuullisia. Lisäksi ovat he viattomia, rakastavia, rehellisiä ja kohteliaita toisilleen, suopeita, hyviä ja vieraanvaraisia tuntemattomille. He ovat aina olleet uskollisia ja kunnioittaneet esivaltaa ja osoittaneet rakkautta sielunpaimenilleen.

Kooltaan he ovat kohtalaisia (a) mutta silti vahvoja ja erityisen kepeitä ja ketteriä, minkä voi nähdä varsinkin siitä, miten vaivattomasti he liikkuvat suksilla.

Vihan vuosina, jolloin he joutuivat kurittomien naapureittensa häirinnän kohteeksi, ovat varsinkin rajaseutujen talonpojat monituisia kertoja todistaneet miehuutensa ja taistelukykynsä tunkeutumalla useita kertoja rajan yli Venäjälle. Todisteena tästä voidaan esittää yhdeksänkymmenen talonpojan merkillinen sotaretki, kun he Pietarin päivän vastaisena yönä vuonna 1589 hyökkäsivät Venäjälle ja suurella voimalla valloittivat Kantalahden kaupungin eli Kuolan. Tämä oli kuningas Juhana III:lle niin suuresti mieleen, että kirjoitti hän talonpoikien johtajalle Vesaiselle, joka oli vahva ja riuska mies, ja pyysi, että saisi nähdä tämän ja jollakin tavoin osoittaa kunnioitustaan. Ja kun Vesainen vuotta myöhemmin lyötiin Venäjällä, hänen korkea-arvoisin kuninkaallinen majesteettinsa lähetti leskelle lahjoituksen sekä myönsi tälle verovapauden tilastaan. Vesaisen jälkeen suomalaisten päällikkönä toimi Clemens Erichsson tästä läänistä. Hänet on kuningas Kaarle IX maininnut ja palkinnoksi väsymättömästä uskollisuudesta ja miehuudesta on hänelle kunnianosoituksia lahjoittanut. Samassa yhteydessä hänen kuninkaallinen majesteettinsa kuuli päällikön mitä nöyrimmän pyynnön ja antoi suostumuksensa Kajaanin linnan perustamiselle (b). Vuonna 1656 nämä Kajaanin asukkaat myös kolmesti löivät kappaleen venäläisten tuhatsatapäisestä joukosta ja ryöstivät kaksi lippua, jotka vuonna 1659 lähetettiin Göteborgiin ja siellä valtiopäivillä mitä kunniakkaimmin esitettiin kuningas Kaarle Kustaalle muistoksi (c). Ei myöskään näiden seutujen naisväki ole vanhoina aikoina antanut vihollisen julmuuksien pelottaa itseään, vaan miehenpuolten tavoin ovat he osallistuneet sotaretkille, joista kansan keskuudessa vieläkin kerrotaan.

Ryöstöistä ei näillä main paljon kuule ja ovat aitat ja varastot varsinkin syrjäseuduilla lähes yksinomaan vailla minkäänlaisia lukkoja. Ei kansa myöskään ole toisen tavaralle erityisen persoa.

Osa rahvaasta hallitsee runon loihdinnan ja laulannan, ja näitä nokkelia ja uskomattoman taidokkaita sekä kekseliäitä runoja, joita kansa aika ajoin laulaa, voisi tässä todistaa, elleivät nämä sivut olisi muuhun aiottu. Pakanuuden ajalta on kansaan juurtunut myös monennäköistä taikauskoa ja tapaa, joiden jäänteitä on vielä paikoin nähtävissä ja joista tässä työssä tuonnempana kerrotaan.

***

(a) Paltamon entinen kirkkoherra JOHAN CAJANUS kertoo käsikirjoituksessa säilyneessä läänin kuvauksessa, että täällä on ennen muinoin elänyt kookas kansa, joiden hän katsoo olleen suuren Kaleva-jättiläisen jälkeläisiä. Cajanus kuitenkin todistaa, etteivät tuon kansan lapset ja lasten lapset ole sellaisiin mittoihin yltäneet. Myöskään uudemmilta ajoilta ei ole tiedossa, että seudulla olisi erikoisen suuria, muita kuin suunnattoman suuri Daniel Cajanus, joka jokunen vuosi sitten on Hollannissa kuollut. Hänen sanotaan olleen 3 kyynärää ja 3 ½ korttelia pitkä. Cajanuksen vanhemmat olivat vain kohtalaisia kooltaan, eikä muukaan suku ole ollut poikkeuksellisen suurta. Ja mitä kasvatukseen tulee, ei se millään tapaa ollut erikoista tai muusta poikkeavaa.

(b) Vertaa mainittua kirkkoherra Cajanuksen käsikirjoitusta.

(c) Tästä kerrotaan edellä mainitun kirkkoherra J. Cajanuksen tarkastuksessa, Marian ilmestymispäivänä vuonna 1701, jota säilytetään Turussa tuomiokapitulin arkistossa ja jonka yhdessä muiden samassa paikassa säilytettyjen sekä tässä työssä käytettyjen asiakirjojen ohella on minulle suosiollisesti noutanut konsistorin notaari, herra maisteri ABR. FROSTERUS.

Hätämaan tietäjän esipolvet

Lupaamani tiedot Hätämaan tietäjän esipolvista ovat valitettavasti jääneet työkiireissä taka-alalle. Kun työn alla oleva urakka valmistuu pian vuodenvaihteen jälkeen, riittää aikaa jälleen myös blogille.

Vaikka Hätämaan tietäjä eli Juho Aaponpoika Luomajoki yhdistetään Piippolan Leskelään, hänen sukujuurensa ovat suurelta osin Haapavedellä, erityisesti Ainalin kylässä. Toki esivanhempien joukosta löytyy myös poikkeuksia - Luomajoen äidinäiti oli lähtöisin Paavolasta, isänisä Pulkkilasta ja isänäidinpuoleinen isoisoisä oli paljon maailmaa nähnyt ruotusotilas, joka oli siirtynyt Haapavedelle Savosta.

Koska Juho Luomajoen perheessä oli yhteensä kaksitoista lasta, sukua epäilemättä on sisarusten kautta Haapavedellä vielä nykypäivänäkin.

***

Vanhemmat:

Aappo Heikinpoika Tuomaala 
(myöh. Leppioja, Savikoski, Luomajoki)

s. 21.4.1818 Haapavesi.

Fredrica Juhontytär Luomajoki o.s. Junno

s. 10.2.1821 Haapavesi.

      Lapset:

      Heikki, s. 21.6.1842 Haapavesi

      Juho, s. 11.12.1843 Haapavesi.

      Aappo, s. 1.12.1845 Haapavesi

      Jaakko, s. 15.11.1847 Haapavesi

      Fredrika, s. 6.11.1849 Kärsämäki

      Maria Lovisa, s. 4.1.1852 Kärsämäki

      Anna Kaisa, s. 21.5.1854 Kärsämäki

      Greta Liisa, s. 5.7.1856 Kärsämäki

      Matti, s. 24.10.1858 Kärsämäki

      Kaisa, s. 29.10.1860 Kärsämäki

      Maria, s. 12.10.1862 Kärsämäki

      Antti, s. 4.12.1864 Haapavesi

Juho Aaponpoika Luomajoen vanhemmat Aappo Heikinpoika ja Fredrica Juhontytär olivat molemmat Haapavedeltä Ainalin kylästä. Heidän kotinsa olivat vain viitisen kilometrin päässä toisistaan – isän koti oli Leppiojan tilaan nro 19 kuuluvassa Tuomaalassa, äidin koti Junnon tilalla nro 6, Korkattijärven rannalla.

***

Isän vanhemmat:

Heikki Heikinpoika, s. 7.10.1779 Pulkkila

Maria Juhontytär, s. 25.10.1785 Haapavesi 

Isänisän Heikki Heikinpojan juuret johtavat Pulkkilaan, mistä hän siirtyy Haapaveden rippikirjaan 1812–1818. Sopiva perhe löytyy Pulkkilasta Sipolan kylältä, Isoahon torpasta.

Isänäiti Maria Juhontytär puolestaan asui koko ikänsä Haapavedellä. Hän syntyi vuonna 1785 Ainalin kylässä Pahojan eli Karitsanmaan tilalla. Hänen vanhempansa olivat Juho Ristonpoika Pahoja, s. 25.12.1755, ja Regina Matintytär, s. 15.5.1757. Myös he olivat molemmat syntyisin Haapavedeltä - Juho Ahonvieren sotilastorpasta Haapajärven kylästä ja Regina Haapajärven kylästä Nevalanmäeltä, Pietilän tilalta. Juhon isä Risto eli Christer Wijkman oli Savosta Haapavedelle siirtynyt ruotusotilas, joka oli osallistunut rykmenttinsä kanssa Ruotsin-retkelle, linnoitustöihin Helsingissä ja Espoossa sekä Pommerin sotaan.

***

Äidin vanhemmat:

Juho Jaakonpoika Junno, s. 23.7.1784 Haapavesi

Maria Juhontytär Junno o.s. Moisa, s. 3.2.1792

Äidinisä Juho Jaakonpoika Junno vietti lapsuutensa Ainalissa Korkattijärven rannalla, Junnon tilalla nro 6. Hänen vanhempansa olivat Jaakko Juhonpoika, s. 14.3.1763, ja Carin Matintytär Kääriä, s. 30.4.1761, jotka molemmat olivat kotoisin Ainalin kylästä Karhukankaan suunnalta. Äidinäiti Maria Juhontytär muutti Haapavedelle vuonna 1812 Paavolasta, Luohualta, Moisan tilalta nro 20. Tietoja Marian aiemmista vaiheista en löytänyt.

Äidinpuoleiset sukujuuret johtavat myös Karhukankaan Koskela-sukuun, joka on teettänyt Hätämaan tietäjä -kirjasta uuden painoksen. Sukuseuran kautta tilattavissa olevaan kirjaan on koottu paljon aikalaisten muistelmia Luomajoesta sekä hänen näyistään ja parannuskeinoistaan. 

Hätämaan tietäjä

Hätämaan tietäjä ei juuri esittelyjä kaipaa. Haapaveden, Pulkkilan ja Piippolan seudulla tietäjän tarina on tuttu lähes kaikille. Siltä varalta, että blogiin eksyy lukijoita myös muualta Suomesta, voi alkajaisiksi lukea artikkelin Wikipediasta.

Kerätessäni aineistoa nälkävuosiesitykseen hankin antikvariaatista pohjois-pohjalaisen osakunnan kotiseutujulkaisun, johon sisältyi myös L. Merikallion artikkeli Hätämaan tietäjä. Myös sanomalehtiarkistosta löytyi useita lehtijuttuja aiheesta. Koska suuri osa sukujuuristani on Haapavedellä ja muualla Pyhäjokilaaksossa, ryhdyin selvittämään, olisiko minulla ja maineikkaalla tietäjällä yhteisiä esivanhempia. Ei ollut, mutta yllättäen netistä ei löytynyt yhtään julkista sukupuuta. Lisäksi halusin tietää, mitä kirkonkirjat kertovat tästä kansanparantajasta ja tietäjästä - löytyisikö rippikirjoista merkintöjä sakoista tai käräjistä vai oliko tietäjä tavallinen seurakuntalainen muiden joukossa. Esipolvitauluineen kirjoitus olisi venynyt turhan pitkäksi, joten tarkemmat sukutiedot joskus lähiaikoina.

Hätämaan Jussin lääkepulloja
Kuva: L. Merikallion artikkelista Hätämaan tietäjä

Juho Aaponpoika Luomajoki syntyi Haapavedellä 11.12.1843. Perhe asui Ainalin kylässä, Leppiojan tilalla nro 19. Tilalla asui kolme sukupolvea - Juhon isän isä, isän sisaruksia ja näiden lapsia. Juho oli perheen toinen lapsi, sillä isoveli Heikki oli syntynyt vuotta aiemmin.

Juhon ollessa vielä lapsi perhe muutti Kärsämäelle, Sydänmaankylälle, Luomajoen tilalle nro 45, missä perheen sukunimeksi vakiintui Luomajoki. Juhon isoveli Heikki kuoli, mutta perheeseen syntyi nuorempia sisaruksia - neljä poikaa ja kuusi tyttöä.

Kastemerkintä Haapaveden kirkonkirjoissa
Kuva: Digitaaliarkisto

Vajaan seitsemäntoista vuoden iässä, vuonna 1860 Juho oli jo riittävän vanha pärjätäkseen omillaan, ja hän muutti yksin, ilman vanhempiaan ja perhettään takaisin Haapavedelle. Rippikirjan mukaan hän oli hyvämaineinen, mutta kristinopin tuntemus oli puutteellinen, eikä hän vielä ollut päässyt ripille. Muu perhe palasi torppareiksi Haapavedelle neljä vuotta myöhemmin.

Hätämaan tietäjä kansan kertomana -kirjan mukaan Juho muutti Haapavedeltä Pulkkilaan, Hätämaan tilalle vuonna 1869. Pulkkilan kirkonkirjojen mukaan muuttovuosi oli kuitenkin 1871. Vuoden 1871 heinäkuussa uudistilallinen Juho Aaponpoika Luomajoki solmi avioliiton itsellisen lesken Saara Greta Antintytär Savikosken kanssa. Itse Hätämaan tila oli kokenut kovia äskettäisten nälkävuosien aikana, sillä pahimman nälkätalven kääntyessä kesäksi, noin puolet talonväestä oli kuollut vain parin kuukauden sisällä. Nyt tilalle asettuivat Juho ja Saara sekä Saaran edellisen avioliiton poika ja tytär. Saara-vaimo oli syntynyt paikkakunnalla, mutta hän oli asunut edellisen miehensä kanssa Haapaveden Ojakylällä.

Juho Luomajoki ja Saara Greta Savikoski vihittiin Pulkkilan pappilassa kesällä 1871
Kuva: Digitaaliarkisto

Ensimmäinen merkintä Juhon tavallisuudesta poikkeavasta elämäntyylistä löytyy Pulkkilan rippikirjasta 1867-1880, jossa pappi on kirjoittanut nimen yläpuolelle trollkarl, poppamies. Lukutaito ja kristinopin osaaminen näyttää kuitenkin sujuneen kohtalaisesti, ja ehtoollisellakin Juho on käynyt likimain vuoden välein. Mikään ei viittaa siihen, että kirkko olisi erityisemmin moittinut Juhon toimia.

Tavallinen kansa ei vielä ollut tottunut turvautumaan lääkäreihin. Vuonna 1881 Kestilässä oli liikkeellä rokkotautia, mutta kunnassa ei ollut lääkäriä, apteekkia eikä rokonistuttajaa. Haapavedellä olisi kyllä ollut piirilääkäri ja apteekkari, mutta koska ihmisillä ei juuri ollut asiaa Haapaveden suunnalle, he mieluummin turvautuivat Hätämaan apuun. Ei ihme, että vuonna 1882 Hätämaan tietäjän sokeutuminen herätti huolta:

Tuo mainio tietäjä, joka asuu Haapaweden ja Pulkkilan rajamailla Juho Hätämaa, jonka tykönä on kulkenut paljo taikauskosia awun hakijoita

On itse tullut turmioon
Silmät päässä pilautunut
Tuskan kanssa tuntuwaisen
Eikä tullut helpotusta
Kotikonstista kowista
Täytyi anoa apua
Noita-akan ammatista
Waan kun ei akka apua saanut
Tuli turwa tohtorihin.

Mihinkä wain nyt taikauskoset warsin osaa, jos Hätämainen tulee aiwan sokiaksi niinkuin ihmiset luulottelewat.

Vuosien 1881-1890 rippikirjasta ei Juhon kohdalta enää löydy merkintöjä vuosittaisesta ehtoollisesta. Saara-vaimo sen sijaan on vielä ehtoollisella käynyt. Mielenkiintoista on, että Juhon kohdalle on ilmestynyt maininta rikoskirjan merkinnästä nro 583. Löytyisikö rikoskirjasta seikkaperäisiä selvityksiä poppakonsteista?

Digitaaliarkisto katsoo rikosluetteloiden olevan käyttörajoitettua aineistoa, jota voi tarkastella ainoastaan arkistolaitoksen sisäverkossa. Sukuhistoriallinen yhdistys sen sijaan pelastaa - Pulkkilan seurakunnan rikoskirjat löytyvät Asikirjoja-otsikon alta, ja ne ovat yhdistyksen jäsenmaksun maksaneille vapaasti tutkittavissa.

Pulkkilan pappia eivät parantajantaidot, taikuus tai poppakonstit näytä kiinnostaneen, sillä yllättäen Juho Hätämaan rikokseksi paljastuu tuiki tavallinen metsänhaaskuu:

Talollinen Juho Aaponpoika Hätämaa eli Luomajoki. Syytetty s.k. (=syyskäräjillä) 1885 Pyhäjoella metsänhaaskuusta (skogsåverkan), mutta päätöksellä Lokak. 14. p. vapautettu syytöksestä.

Vaikka moni sai avun Hätämaan tietäjältä, monelle käynti oli yhtä tyhjän kanssa. Joskus Hätämaassa vierailu jopa pahensi tilannetta entisestään:

Mielivikaiseksi tuli Hätämaan luona eräs talonpoika Työkkö eli Räinä nimeltä, kotoisin Lumijoelta. Miestä oli waiwannut hermoheikkoisuus ja sentähden oli hän neuwottu tuon kuuluisan "poppamiehen" Hätämaan luo. Siellä oli hän parannuksilla 8 wiikkoa, mutta tuo parantuminen onnistui niin huonosti, että mies mieliwikaisena sieltä kotiansa palautettiin. Suotawa olisi että moisten poppamiesten ammatti ajoissa ehkäistäisiin, jott'eiwät he wahingollisilla lääkkeillään ja parantumiskeinoillaan saisi yhä useampia tuhotöitä tehdä. Mainittu poppamies on ylt'yleensäkin täällä Pohjan perukoilla tunnettu ja wirtailee hänen luoksensa alituisesti taikauskoista kansaa idästä ja lännestä.

Siinä missä tietäjä keräsi kansalta kiitosta, lehdistöstä kuului soraääniä. Ehkä taikauskon aika alkoi olla ohi ja nykyaikainen lääketiede vallata sijaa:

Se waan on suuresti kummastuttawaa, että tuommoisten puoskarien annetaan aiwan rauhassa harjoittaa ammattiansa; siitä waan kerrotaan aiwan tyynesti ikäänkuin huwin wuoksi, ja luwallisesta elinkeinosta ainakin, josta kansan epäuskoinen luulo warmistuu ja pitää tätä aiwan oikeana ja oikeutettuna. Ja waikka tästä on ihan selwän selwä lakikin woimassaan, niin hywin tietäjälle kuin tietäjän etsijällekin, niin sitä ei täytetä tuskin milloinkaan!

Lähteitä ja lisää lukemista:
Merikallio L.: Hätämaan tietäjä. Teoksessa Jouko - Pohjois-pohjalaisen osakunnan kotiseutujulkaisu. Helsinki, 1914.
Koskela et al.: Hätämaan tietäjä kansan kertomana. Oulu, 1975.
Kaiku 8.7.1882, nro 27
Oulun Ilmoituslehti 15.4.1891, nro 41
Kaiku 4.6.1881, nro 22

Digitaaliarkisto:
Haapaveden seurakunta, syntyneet ja kastetut 1828-1850
Pulkkilan seurakunta, vihittyjen luettelo 1819-1879

Suomen sukuhistoriallinen yhdistys ry:
Haapaveden seurakunta, rippikirja 1833-1839, 19 Leppioja
Kärsämäen seurakunta, rippikirja 1847-1854, 45 Luomajoki
Kärsämäen seurakunta, rippikirja 1854-1864, 45 Luomajoki
Kärsämäen seurakunta, muuttaneet 1840-1872
Haapaveden seurakunta, rippikirja 1862-1869, sivu 536
Pulkkilan seurakunta, muuttaneet 1822-1876
Pulkkilan seurakunta, rippikirja 1867-1880, Leskelän kylä, Hätämaa (vain jäsenille)
Pulkkilan seurakunta, rippikirja 1881-1890, Leskelän kylä, Hätämaa (vain jäsenille)
Pulkkilan seurakunta, rippikirja 1891-1900, Leskelän kylä, Hätämaa (vain jäsenille)
Pulkkilan seurakunta, asiakirjoja 1883-1940 (vain jäsenille)

Höyryvaunu liikkeelle

8.8.1861 Helsingistä lähti kohti Pasilaa Suomen ensimmäinen höyryveturi. Porin Kaupungin Sanomia uutisoi tapauksesta seuraavasti:

Ensimmäinen höyrywaunu Suomessa lähti wiime torstaina iltapuolella ensikerran liikkeelle, kulkien Helsingin kaupungista Fredriksber'in majapaikkaan ja walmistettua rautatietä, joka taipale on noin 3 suomen wirstaa. Useampia kertoja kulettiin edestakasin, joka kerta aina paremmalla kyydillä, ja wihdoin lastiwaunuilla, joissa oli radan tasoittamiseen tarwittawaa hiekkaa ja soraa. Tämä koetus-ajo oli kaikin puolin tyydyttäwäinen. Lähestulleet katsojat kaikesta säädystä kohottiwat, innostettuna nähdessänsä tätä uutta arwollista tapausta, ilo-ääniänsä terwetuliaisiksi tälle höyryä puhaltawalle Ilmariselle. - Tästä juohtuu mieleemme, että ensimmäinen, 30 wuotta sitten Suomenmaan eli nimenomaan Saimaan wesiä poleskelewa, hra Arpin rakennuttama, höyrylaiwaki oli nimeltänsä Ilmarinen.

Kesti kuitenkin vielä yli kymmenen vuotta, ennen kuin Pohjanmaalla oli aika ryhtyä valmistaviin toimiin aiotun rautatien vuoksi. Vuonna 1873 kuntakokoukset saivat tehtäväkseen miettiä, miten kunnat osallistuisivat rautatien kustannuksiin.

Suomen ensimmäinen höyryveturi Ilmarinen.
Kuva: Suomen rautatiemuseo, O. Lehtonen.
Finna / Creative Commons.

Ylivieskan kuntalaiset lupautuivat maksutta luovuttamaan kaiken rautatielle tarvittavan viljelemättömän maan. Lisäksi kaikki työhön kykenevät 18-50-vuotiaat miehet osallistuisivat rautatien rakentamiseen kolmen päivän ajan. Tämän arvioitiin tekevän yhteensä 3000 päivätyötä.

Oulaisissa rautatielle luvattiin kaikki tarpeellinen metsämaa, mutta viljelysmaasta oulaistelaiset halusivat korvauksen valtion varoista. Päivätöihin oulaistelaiset eivät sen sijaan suostuneet, sillä katovuodet olivat rasittaneet kuntalaisia.

Koska tulevan rautatien linjaus ei ollut selvä, asiaan otettiin kantaa myös Haapavedellä. Köyhyyteensä vedoten haapavetiset kieltäytyivät antamasta hankkeelle minkäänlaista apua ja luovuttamasta muuta kuin viljelemätöntä maata. Yleinen suhtautuminen rautatiehen oli torjuva, sillä ilman rautatietä oli tultu toimeen tähänkin asti, eikä sitä näin ollen tarvittaisi jatkossakaan. Rautatie olisi kunnalle yhtä vahingollinen kuin kuntaan perustettu kansakoulu, joka opetti lapset laiskoiksi. Linjasta poikkesi vain komissionimaanmittari Claudelin, joka lupasi sata päivätyötä manttaaliosuutensa mukaan.

Parinkymmenen vuoden aikana haapavetisten mielipide ehti muuttua, sillä kun vuonna 1896 ryhdyttiin suunnittelemaan ratalinjaa Kajaanista Kestilän, Pulkkilan ja Haapaveden kautta Oulaisiin, rautatietä ei enää vastustettu lainkaan. Vaikka hanke kaatui, Haapavedellä ei luovutettu. Keski-Pohjanmaan radan linjausta suunniteltaessa oli Haapavesi innokkaasti ajamassa rautatietä kuntaan. Sanomalehti Louhen mielipidekirjoituksessa syytettiinkin haapavetisiä "rautatiekiihkosta" ja "rähinästä" sekä siitä, että he pitivät Haapavettä maailman napana. Rähinästä ei ollut apua, vaan rata rakennettiin Ylivieskasta Nivalan ja Haapajärven kautta Iisalmelle.

Kuulutus Oulun rautatien avaamisesta
Kokkolan Lehti, nro 44, 2.11.1886

Rautatie toi Oulaisiin tuulahduksen suuresta maailmasta. Juhlajuna Helsingistä lähti kohti pohjoista 29.10.1886 mukanaan joukko Suomen johtohenkilöitä aina Mechelinistä Topeliukseen. Sievistä kyytiin nousi maakauppias Haikola, Ylivieskasta entinen valtiopäivämies Päivärinta ja Oulaisista kauppias Brander. Juhlajunaa oli vetämässä kaksi veturia, ja siinä oli viisitoista vaunua, joista kaksi oli salonkivaunuja, neljä ensimmäisen luokan vaunua ja viisi toisen luokan vaunua. Kullakin matkustajalla oli oma, määrätty paikkansa junassa. Kokkolan asemalla asemahuone oli koristeltu köynnöksin ja lipuin. Kymmenen minuutin pysähdyksen aikana soittokunta ehti soittaa muun muassa Vaasan marssin. Kannuksessa juhlavieraat söivät päivällistä. Ylivieskassa juna pysähtyi sen verran, että väki ehti ihailla Kalajoen ylittävää, 110 jalan pituista siltaa. Oulaisiin saavuttaessa ilta alkoi jo hämärtää, mutta asema oli komeasti valaistu ja väkijoukko tervehti junaa riemu- ja eläköön-huudoin.

On sanottu, että radanrakentajien ansiosta Pyhäjoesta kehittyi huomattava rapujoki, mutta toivatpa rautatien paikkakunnalle kuljettamat työmiehet mukanaan myös uuden juoman, vaarin kaljan, jota Kaiku-lehdessä kuvattiin seuraavasti:

Hyi ruokotonta!
Ja vielä se tenhoksi tekeepi,
iloiseksi innostaapi,
saapi naiset naurusuulle,
miehet mielelle hyvälle.

Lähteitä ja lisää lukemista:
Turunen, Harri: Oulaisten historia 1860-luvulta 1980-luvulle. Oulainen, 1986.
Ruokonen, K. A.: Haapavesi ennen ja nyt I. Lahti, 1948.
Porin Kaupungin Sanomia, nro 33, 17.7.1861
Oulun Wiikko-Sanomia, nro 36, 6.9.1873
Oulun Wiikko-Sanomia, nro 38, 20.9.1873
Louhi, nro 75, 24.6.1896
Louhi, nro 1, 3.1.1905
Waasan Lehti, nro 88, 3.11.1886
Kokkolan Lehti, nro 44, 2.11.1886
Kaiku nro 42, 27.5.1885