keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Suomen lyhyin sukunimi


Sanotaan, että lapsen kyselyikä alkaa parin kolmen vuoden tienoilla ja päättyy vähitellen kouluikään mennessä. Välillä tuntuu, että kyselyikä jatkuu jatkumistaan. Kysymykset vain muuttuvat entistä vaikeammiksi, ja kun yleistieto ei enää riitä, vanhempi joutuu turvautumaan kaikkitietävän Googlen apuun.

Lukemattomista vuosien varrella esitetyistä kysymyksistä yksi on jäänyt erityisesti mieleen. Ehkä siksi, että erikoisesta kysymyksestä huolimatta tiesin kerrankin vastauksen.

Mikä on Suomen lyhyin sukunimi?

Aikoinaan Oulaisten seurakunnan rippikirjoja selaillessani törmäsin sukunimeen Ö. Sukunimi on sinänsä on hauska, mutta silti siinä ei ole mitään kummallista. Ö on vanha sotilassukunimi, joka tarkoittaa saarta.

Ilpo Kojolan mukaan sotilasnimet olivat lähes poikkeuksetta ruotsinkielisiä, ja Pyhäjokilaaksossa nimet periytyivät sotilaalta toiselle, vaikka sotilailla ei välttämättä ollut minkäänlaista sukulaisuussuhdetta. Sotilasnimien joukosta voikin löytää hilpeyttä herättäviä kummallisuuksia, kuten Camel (kameli), Elephant (elefantti), Läderlapp (lepakko) tai Hwalfisk (valas). Ryhdikkäämpiä ja sotilaallisempia ovat muun muassa Canon (tykki), Krut (ruuti) ja Musquet (musketti). Näiden rinnalla Ö onkin varsin tavanomainen nimi.

Ilpo Kojolan mukaan Johan Ön (joissakin lähteissä Öö) alkuperäinen sukunimi oli Ollila. Ö, joka oli syntynyt vuonna 1775 jossakin päin Pohjanmaata, oli 173 cm pitkä, osallistui ilmeisesti Suomen sotaan ja asusti sen jälkeen rauhassa kotikylällään elämänsä loppuun asti. Johan Ö asui Mäntylän sotilastorpassa Oulaisten Piipsjärven kylällä. Maanmittauslaitoksen Karttapaikka-hakutoiminto löytää Piipsjärven suunnalta kaksikin Mäntylä-nimistä tilaa, joista todennäköisesti lähempänä Piipsjärveä sijaitseva on ollut sotilas Ön kotipaikka.


Kuvassa Johan Ön perhe vuosien 1818-1824 rippikirjassa.

Perheeseen kuului kymmenkunta lasta, joista osa kuoli jo nuorena ja osa muutti pois paikkakunnalta. Länsisuomalaisen tavan mukaan sukunimi Ö kuitenkin vaihtui tilan mukaan, joten nykyään nimeä ei tiettävästi Oulaisissa enää ole, vaikka sukua todennäköisesti on paikkakunnalle jäänyt. Väestörekisterikeskuksen mukaan sukunimi on kuitenkin edelleen käytössä. Nykyisenä nimenä se on 13 henkilöllä ja entisenä nimenä 17 henkilöllä.

Johanin pojan tyttären syntymä syntyneiden kirjassa.

Jos joku jostakin syystä haluaisi vaihtaa sukunimensä ja ottaa Ön uudeksi nimeksi, toivomus voisi herättää maistraatissa hieman hämmennystä. Nykyisen sukunimilain mukaan uusi sukunimi voidaan kuitenkin hyväksyä, jos hakija osoittaa, että hän tai hänen esivanhempansa ovat aikaisemmin laillisesti käyttäneet hakijan uudeksi sukunimeksi esittämää nimeä.


Lähteet:
Närhi, Eeva Maria: Suomalaista sukunimikäytäntöä. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Edita 1996.
Kojola, Ilpo: Ruotusotilaat Kala- ja Pyhäjokilaaksoissa 1733-1809. Kalajokilaakson Kotiseutuliitto ry ja Pyhäjokialueen Kotiseutuliitto ry. 2015
Sukunimilaki: http://www.genealogia.fi/nimet/nimi0694s.htm
Oulaisten seurakunta, rippikirja 1804-1810, Piipsjärvi, sotilaat, sivu 114
Oulaisten seurakunta, rippikirja 1818-1824, Piipsjärvi, itselliset, sivu 138
Oulaisten seurakunta, rippikirja 1825-1830, Piipsjärvi, itselliset, sivu 145
Oulainen, syntyneet-vihityt-kuolleet, 1842-1863, sivu 40


4 kommenttia:

  1. Mun sukunimi on Ö.Olipa mukava kun löyty tietoa ja tän tapaisen tarinan olinki kuullut nimestä mistä se on lähtöisin.

    VastaaPoista
  2. Mummoni oli Impi Ö ja eno Aaro Ö

    VastaaPoista
  3. Minunkin mummoni oli Ö ja eno Aaro Ö, selvästi samaa sukua ollaan, en päässyt katsomaan brofiilejanne.

    VastaaPoista