Suurlähettilään sukujuuret

Kevään työprojektina on ollut Patrik Berghällin kirjan Vaaran vuosien vakooja suomentaminen. Jo aiemmin sukututkimus on osoittanut, että sitkeästi etsimällä yhteyksiä voi löytää niin kirjailijoihin kuin kollegoihin. Ensimmäistä kertaa kuitenkin löysin kaukaisen sukulaisen kääntämäni kirjan sivuilta.

Vaaran vuosien vakooja on henkeäsalpaava historiallinen jännäri Suomesta suurvaltojen puristuksessa. Se kertoo vuosista, jotka ratkaisivat maan tulevaisuuden, ja ihmisistä, jotka vaaransivat elämänsä kylmän sodan keskellä.

"Hyvät herrat, Yhdysvaltain suurin ongelma on tällä hetkellä Neuvostoliitto. On selvää, että venäläiset haluavat levittää oppiaan muihin maihin. Baltia on kaatunut, ja Kreml aikoo jatkaa laajentumistaan. Saamiemme tietojen mukaan kommunistien toiminta on vilkastunut useissa Itä-Euroopan maissa. Emme kuitenkaan aio jäädä enää odottamaan vaan aktivoidumme kaikissa näissä maissa. Tässä on suunnitelma, joka hyväksytään piakkoin maavoimien, laivaston, merijalkaväen ja ilmavoimien valiokunnassa", Ylitalo kertoi ja laski pöydälle pinon kansioita.

Kirjan sivuhenkilö J. Raymond Ylitalo edustaa FBI:tä. Myöhemmin hän matkustaa Suomeen Yhdysvaltain asiamiehenä ja suurlähettiläänä. Myös todellisuudessa Ylitalo toimi Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläänä.

Ylitalo oli saapunut perheensä kanssa Suomeen marraskuussa 1946, ja kun hän oli pysähtynyt tankkaamaan autoaan bensa-asemalle, hän oli herättänyt melkoista huomiota. Turkulaiset olivat tulleet suurin joukoin ihailemaan amerikkalaista dollarihymyä. Matka Helsinkiin oli ollut pimeä ja kylmä, ja he olivat joutuneet ajamaan kiertotietä Porkkalan sotilastukikohdan ohi.

Jo pelkkä nimi riitti paljastamaan Ylitalon suomalaiset sukujuuret, joten päätin uhrata työaikaa selvittääkseni asiaa tarkemmin. Ensimmäisenä löytyi Wikipedian artikkeli, seuraavana Merkkihenkilöitä-blogi, joka yllättäen tunsi Ylitalon äidin yhteydet Oulaisiin. Ylitalon isän sukupuu löytyy Ancestrysta, mutta äidin sukupuuta ei ole laadittu. Julkaistakoon se Oulaisten osalta tässä.

J. Raymond Ylitalon äiti Saima Pihlaja syntyi Yhdysvalloissa, jonne hänen isänsä Otto Pihlajaoja oli vanhempiensa ja sisarustensa kanssa muuttanut Oulaisista vuonna 1881. Otto itse oli syntynyt Merijärvellä vuonna 1852. Hänen vanhempansa olivat Reisjärveltä Merijärvelle ruotusotilaaksi päätynyt Mikko Simonpoika Vattuniemi ja Anna Kaisa Pekantytär Tyngilä, jonka sukujuuret ovat tukevasti Pyhäjoella, Merijärvellä ja Oulaisissa. Vuonna 1873 perhe muutti Merijärveltä Oulaisiin, Matkanivan kylään. Ensimmäinen koti oli Ranta-Erkkilän tila joen pohjoispuolella. Muutamaa vuotta myöhemmin perhe muutti joen vastarannalle Pihlajaojan tilalle.

Pihlajaojan maisemia keväällä 2019

J. Raymond Ylitalo itse koki yhteenkuuluvuutta erityisesti isänsä suvun kanssa ja kertoi sukunsa olevan Kalajoelta. Suomen-vuosinaan hän myös lomaili perheineen Pohjanmaalla ja Kalajoen Hiekkasärkillä. Kävikö hän koskaan Oulaisissa? Ehkä. Ainakin hän oli tietoinen myös äitinsä sukujuurista, sillä muistelmissaan hän kirjoitti:

Juuri vuonna 1952 tapahtuneen Suomesta lähtömme jälkeen pidetyissä vaaleissa valittiin toinen pikkuserkkuni eduskuntaan: maalaisliiton Eeli Erkkilä isoisäni Otto Swenin syntymäpitäjästä Oulaisista, missä hän isännöi Rinteen tilaa Matkanivan kylässä.

Lähteitä ja lisää lukemista:

Berghäll, Patrik 2019: Vaaran vuosien vakooja. Suomentanut Anu Koivunen. Atena, Jyväskylä.

Ylitalo, J. Raymond 1982: Ylitalo, amerikkalainen. Suurlähettiläs J. Raymond Ylitalon muistelmat. Suomentanut Lauri Toiviainen. Otava, Helsinki.

Taulu 1

I  Otto Mikonpoika Pihlajaoja e. Kiiski,
s. 29.3.1861 Merijärvi.

Vanhemmat taulusta 2
Mikko Simonpoika Tyngilä, Pirttikoski, Kiiski, Pihlajaoja e. Vattuniemi, s. 27.9.1827 Reisjärvi ja Anna Kaisa Pekantytär Ojala, Kiiski, Pihlajaoja o.s. Tyngilä, s. 1.1.1824 Merijärvi.

Taulu 2

II  Mikko Simonpoika Tyngilä, Pirttikoski, Kiiski, Pihlajaoja e. Vattuniemi,
s. 27.9.1827 Reisjärvi.

Puoliso: 28.12.1852 Merijärvi Anna Kaisa Pekantytär Ojala, Kiiski, Pihlajaoja o.s. Tyngilä, Taulusta 1, s. 1.1.1824 Merijärvi.

Vanhemmat taulusta 3
Pekka Matinpoika Ojala e. Tyngilä, s. 3.4.1797 Merijärvi, k. 7.5.1867 Merijärvi ja
Maria Matintytär Tyngilä o.s. Ojala, s. 3.5.1799, k. 30.1.1877 Merijärvi.

      Lapset:

      Kaisa Lisa Kiiski, Pihlajaoja o.s. Tyngilä, s. 21.10.1853 Merijärvi

      Otto Pihlajaoja e. Kiiski, s. 29.3.1861 Merijärvi. Tauluun 1.

      Janika Kiiski, s. 29.3.1861 Merijärvi, k. 22.3.1862 Merijärvi

      Kustaava Pihlajaoja o.s. Kiiski, s. 17.12.1865 Merijärvi

Perhe asui ensin Merijärvellä ja muutti vuonna 1873 Oulaisiin, Matkanivan kylään Ranta-Erkkilän tilalle. Hieman myöhemmin he muuttivat joen vastarannalle Pihlajaojan tilalle. Koko perhe lähti Amerikkaan 15.12.1881.

Taulu 3

III  Pekka Matinpoika Ojala e. Tyngilä,
s. 3.4.1797 Merijärvi, k. 7.5.1867 Merijärvi.

Vanhemmat taulusta 4
Matti Pekanpoika Tyngilä, s. 27.9.1774 ja
Karin Pekantytär Tyngilä o.s. Typpö, s. 1773 Kalajoki, k. 15.10.1857 Merijärvi.

Puoliso: 22.12.1819 Merijärvi Maria Matintytär Tyngilä o.s. Ojala, Taulusta 2,
s. 3.5.1799, k. 30.1.1877 Merijärvi.

Vanhemmat taulusta 7
Matti Matinpoika Ojala, s. 12.6.1766 Oulainen, k. 27.7.1823 Merijärvi ja
Anna Erkintytär Ojala o.s. Eskola, s. 14.4.1763 Pyhäjoki, k. 10.2.1839 Merijärvi.

      Lapset:

      Hedvig Ojala e. Tyngilä, s. 18.9.1820 Merijärvi

      Anna Kaisa Ojala, Kiiski, Pihlajaoja e. Tyngilä, s. 1.1.1824 Merijärvi. Tauluun 2.

      Petrus Tyngilä, s. 22.4.1830 Merijärvi, k. 30.12.1830 Merijärvi

      Margaretha Elisabet Ojala e. Tyngilä, s. 8.3.1832 Merijärvi

      Maria Ojala e. Tyngilä, s. 6.11.1835 Merijärvi

      Matti Ojala, s. 10.4.1839 Merijärvi

      Karolina Ojala, s. 24.9.1842

      Matilda Ojala, s. 1.3.1846

Taulu 4

IV  Matti Pekanpoika Tyngilä,
s. 27.9.1774.

Vanhemmat taulusta 5
Pekka Pekanpoika Tyngilä, s. 13.5.1736 ja
Karin Yrjöntytär Mikkola, Tyngilä o.s. Vuoti, s. 22.2.1745 Pyhäjoki.

Puoliso: Karin Pekantytär Tyngilä o.s. Typpö, Taulusta 3, s. 1773 Kalajoki, k. 15.10.1857 Merijärvi.

      Lapset:

      Erkki Tyngilä, s. 28.8.1794

      Pekka Ojala e. Tyngilä, s. 3.4.1797 Merijärvi. Tauluun 3.

      Heikki Tyngilä, s. 3.5.1807

      Kaisa Lisa Tyngilä, s. 22.2.1811

      Matti Tyngilä, s. 13.8.1812

      Juho Tyngilä, s. 27.3.1815

Taulu 5

V  Pekka Pekanpoika Tyngilä,
s. 13.5.1736.

Vanhemmat taulusta 6
Pekka Erkinpoika Mikkola e. Pennanen, s. 21.9.1695 Pyhäjoki ja
Maria Matintytär Tyngilä o.s. Nykänen, s. 1702.

Puoliso: Karin Yrjöntytär Mikkola, Tyngilä o.s. Vuoti, Taulusta 4,
s. 22.2.1745 Pyhäjoki.

      Lapset:

      Maria Tyngilä, s. 24.4.1767

      Yrjö Tyngilä, s. 26.8.1768

      Karin Tyngilä, s. 8.8.1771

      Matti Tyngilä, s. 27.9.1774. Tauluun 4.

      Juho Tyngilä, s. 13.7.1776, k. 29.9.1791

      Beata Tyngilä, s. 7.10.1778

Taulu 6

VI  Pekka Erkinpoika Mikkola e. Pennanen,
s. 21.9.1695 Pyhäjoki.

Puoliso: Maria Matintytär Tyngilä o.s. Nykänen, Taulusta 5, s. 1702.

      Lapset:

      Pekka Tyngilä, s. 13.5.1736. Tauluun 5.

Taulu 7

IV  Matti Matinpoika Ojala,
s. 12.6.1766 Oulainen, k. 27.7.1823 Merijärvi.

Vanhemmat taulusta 8
Matti Heikinpoika Ojala, s. 14.4.1736 Oulainen, k. 21.10.1811 Merijärvi ja
Brita Matintytär Ojala o.s. Miekkonen, s. 9.1.1741 Oulainen.

Puoliso: Anna Erkintytär Ojala o.s. Eskola, Taulusta 3, s. 14.4.1763 Pyhäjoki, k. 10.2.1839 Merijärvi.

Vanhemmat taulusta 13
Erkki Erkinpoika Eskola, s. 10.1.1723 Pyhäjoki ja Karin Niilontytär Eskola o.s. Ojala, s. 16.7.1721 Oulainen.

      Lapset:

      Brita Tähjänsuu o.s. Ojala, s. 22.9.1787

      Erkki Ojala, s. 20.7.1790, k. 9.2.1793

      Matti Ojala, s. 8.2.1793

      Margeta Ojala, s. 14.4.1796

      Maria Tyngilä o.s. Ojala, s. 3.5.1799. Tauluun 3.

Taulu 8

V  Matti Heikinpoika Ojala,
s. 14.4.1736 Oulainen, k. 21.10.1811 Merijärvi.

Vanhemmat taulusta 9
Heikki Sipinpoika Ojala, s. 25.1.1692, k. 26.6.1782 Merijärvi ja
Rakel Matintytär Ojala o.s. Helakoski, s. 9.7.1703, k. 29.4.1781 Oulainen.

Puoliso: Brita Matintytär Ojala o.s. Miekkonen, Taulusta 7, s. 9.1.1741 Oulainen.

Vanhemmat taulusta 12
Matti Paulinpoika Miekkonen, s. 9.1709, k. 30.11.1766 ja Anna Heikintytär Miekkonen, s. 12.1707.

      Lapset:

      Matti Ojala, s. 12.6.1766 Oulainen. Tauluun 7.

      Brita Ojala, s. 9.12.1771 Oulainen

Taulu 9

VI  Heikki Sipinpoika Ojala,
s. 25.1.1692, k. 26.6.1782 Merijärvi.

Vanhemmat taulusta 10
Sipi Juhonpoika Ojala, s. 1663, k. 27.11.1734 Oulainen ja
Valborg Philipintytär Ojala, s. 1670, k. 15.3.1737 Oulainen.

Puoliso: Rakel Matintytär Ojala o.s. Helakoski, Taulusta 8, s. 9.7.1703, k. 29.4.1781 Oulainen.

      Lapset:

      Sipi Ojala, s. 29.5.1729 Oulainen

      Margeta Ojala, s. 8.5.1732 Oulainen

      Heikki Ojala, s. 19.12.1734 Oulainen, k. 30.4.1735 Oulainen

      Matti Ojala, s. 14.4.1736 Oulainen. Tauluun 8.

      Juho Ojala, s. 5.1.1739 Oulainen

      Heikki Ojala, s. 15.4.1742 Oulainen

      Antti Ojala, s. 7.12.1744 Oulainen

      Aaron Ojala, s. 21.9.1747 Oulainen

      Brita Ojala, s. 19.8.1750 Oulainen

Taulu 10

VII  Sipi Juhonpoika Ojala,
s. 1663, k. 27.11.1734 Oulainen.

Puoliso: Valborg Philipintytär Ojala, Taulusta 9, s. 1670, k. 15.3.1737 Oulainen.

      Lapset:

      Heikki Ojala, s. 25.1.1692. Tauluun 9.

      Susanna Kastari o.s. Ojala, s. 1693

      Liisa Ojala, s. noin 1709, k. 7.11.1722 Oulainen

      Margeta Ojala

      Maria Ojala

      Karin Ojala

      Juuso Aittamaa e. Ojala, s. 1.1712

Taulu 12

VI  Matti Paulinpoika Miekkonen,
s. 9.1709, k. 30.11.1766.

Puoliso: Anna Heikintytär Miekkonen, Taulusta 8, s. 12.1707.

      Lapset:

      Brita Ojala o.s. Miekkonen, s. 9.1.1741 Oulainen. Tauluun 8.

Taulu 13

V  Erkki Erkinpoika Eskola,
s. 10.1.1723 Pyhäjoki.

Puoliso: 15.12.1743 Oulainen Karin Niilontytär Eskola o.s. Ojala, Taulusta 7, s. 16.7.1721 Oulainen.

Vanhemmat taulusta 14 Niilo Ojala ja Karin Ojala.

      Lapset:

      Anna Ojala o.s. Eskola, s. 14.4.1763 Pyhäjoki. Tauluun 7.

Taulu 14

VI  Niilo Ojala.

Puoliso: Karin Ojala, Taulusta 13.

      Lapset:

      Heikki Ojala

      Karin Eskola o.s. Ojala, s. 16.7.1721 Oulainen. Tauluun 13.

      Beata Ojala

Kadonnut Anna eli Lumijärven veljekset Norjassa

Sukupuuni yksi oksa pysyi viime syksyyn saakka tyhjillään ilman minkäänlaisia tietoja. Syynä ei suinkaan ole ollut sukututkijoiden yleisin ongelma - avioton lapsi - vaan Haapaveden kirkon mukana palaneet kirkonkirjat, jotka jättivät tutkimuksiini esiäidin kokoisen aukon.

Monen sukututkijan voimin tehtyjen tuloksettomien etsintöjen jälkeen esiäitini Annan salaisuus paljastui, kun aiempien tasakymmenien ja viisivuotislukujen lisäksi nettiin ilmestyivät Oulun läänin henkikirjat myös välivuosilta. Ja kun vuoden 1883 henkikirjassa Anna ei ollutkaan Klemettilä vaan Lumijärvi, alkoi uuden sukuhaaran selvittäminen.

Henkikirjasta löytyi Annan sukunimi

Vihannissa, Lumimetsän perukoilla, Oulaisten ja Haapaveden rajan tuntumassa on vielä tänäkin päivänä talo nimeltä Yritys. 1800-luvun puolivälin tienoilla torpassa asui Iisak Joosepinpoika ja Greta Simontytär perheineen. Kuten Länsi-Suomessa tapana oli, sukunimi vaihteli kirjasta toiseen. Välillä se oli Äijälä, välillä Lumijärvi, Westeri ja Yritys. Yhtä kaikki perheen lapset etsivät yksi kerrallaan palveluspaikan ja lähtivät kotoa.

Ensimmäisenä vuorossa oli Simon, joka vuonna 1836 muutti 18 vuoden iässä Raaheen. Muuttokirjaan päättyvätkin hänen tietonsa Suomessa. Seuraava havainto hänestä on Norjassa vuonna 1843, kun hän avioituu Caroline Sedeniusdatterin kanssa. Pian seurasivat Norjaan myös Jooseppi eli Joseph, Henrik, Elias ja Herman. Osa heistä kiersi Kemin kautta, osa Tornion kautta. Veljessarjasta lähti kohti pohjoista myös Erik, mutta hän jäi matkan varrelle Tervolaan. Tervolaan lähtivät lopulta myös perheen vanhemmat. Suomeen jäi ainoastaan isoisäni isoäidin, pitkään etsimäni Annan isä Juho.

Meri ja meren viljavuus ja sadat muistelukset ihmeellisestä Ruijasta ovat olleet suomalaisten saattelijoina Jäämerelle. Viestit merkillisestä maasta ja vielä merkillisemmästä merestä ovat toinen toisensa perästä vierineet Suomen erämaihin kehoittaen kansaa taipalelle. Ruijan rannoilta kuului erinomaisen hyvää. Siellä vasta rahaa saa, sanottiin, siellä tulee laiskakin rikkaaksi.

Kun Lumijärven veljekset saapuivat Jäämeren rannalle, suomalaisten muuttoliike pohjoiseen oli vielä edessä. Tulijat olivat ensimmäisten joukossa, ja tilaa riitti suomalaisille. Vaellusvuosina saapui suomalaisia saapui jo kymmenittäin, jopa sadoittain.

Se [Vesisaari] oli vain pieni kaukarannan kylä, josta oli kovin pitkä matka maailman keskimaille ja pääpaikkoihin. Pikkiriikkinen toriaukeama oli mantereesta saarta kohden ojentuvan niemen tyvellä, torin ympärillä muutamia harmaita taloja ja kauppapuoteja sekä laitapuolessa joku turvekömmäkkö. Kaupungin vierellä huokui harmaa rapainen jänkä.

Hammerfest vuonna 1880
Kuva: Nasjonalbiblioteket

Yllättävän hyvin suomalaiset kuivan maan asukkaat sopeutuivat merelliseen elämään. Monet ryhtyivät laivanrakentajiksi, kalastajiksi, harppuunamiehiksi ja lopulta kippareiksi. 1860-1870-luvuilla suurin osa, peräti 74 prosenttia Jäämeren kippareista oli jo suomalaisia. Vaikka he tulivat Suomen ja Pohjois-Ruotsin maalaispitäjistä, heillä oli kokemusta hylkeenpyynnistä.

Hammerfestin pyyntilaivoissa oli ennen norjalainen miehistö, mutta nyt ovat skipparit ja miehet kveenejä. He näyttävät alussa tottumattomilta, mutta perille he tulevat, ja redarit tahtovat heitä mielellään.

Päästäkseen kippariksi oli aloitettava miehistön alimmista tehtävistä. Monet aloittivat Jäämeren-uransa kokkina, eivätkä kokit useinkaan olleet 12-14 ikävuotta vanhempia. 1860-luvulla Lumijärven veljekset toimivat jo usean aluksen kippareina - Jooseppi ja Herman neljän, Elias yhden.

Nousevat sieltä ankarat aapamiehet, Vihannista lähteneet Lumijärven veljekset, rikas ja ylpeäluonteinen Juuseppi, joka hukkui Valkeanmeren suulle, ja toimekas Hermanni, joka aina piti laivoissaan sikoja syöttäen niitä hylkeenlihalla ja saaden syksyllä korvaukseksi sianpäkkiä.

Jooseppi Lumijärvi
Kuva: Hammerfest Historielag / kuvatietokanta

Saalista ja kysyntää Jäämeren tuotteille riitti. Hylkeen- ja valaanrasvan avulla saatiin purje- ja säkkikankaiden raaka-aineena käytetystä juuttikuidusta helpommin kehrättävää. Hylkeenrasva toimi myös kyllästysaineena. Mursunnahka puolestaan oli kysyttyä aseteollisuudessa, ja siitä valmistettiin rekyylinvaimentimia, repunhihnoja ja satuloita. Hetuloita käytettiin sateen- ja aurinkovarjoissa sekä naisten korseteissa. Se, mikä maitovalaista jäi nahan, traanin ja lihan jälkeen jäljelle, jauhettiin lannoitteeksi ja myytiin ympäri Eurooppaa. 1860-luvulla Jäämeren tuotteet olivat Pohjois-Norjan kolmanneksi suurin vientituoteryhmä kalastustuotteiden ja kaivannaisten jälkeen.

Joseph Lumijärven saalis vuonna 1881
Kuva: Nasjonalbiblioteket / Dagbladet 30.9.1881

Vaikka pyyntikausi kesti vain viisi kuukautta, saalista riitti. Ceres-laivan kipparina toiminut Herman Lumijärvi toi vuonna 1877 maihin 120 hyljettä, 23 mursua, 14 karhua, joista 4 elävää, 103 poroa ja lisäksi vielä haahkanuntuvaa. Jooseppi Lumijärvi puolestaan palasi 10.9.1881 Hammerfestiin saaliinaan 3 mursua, 78 isoa ja 17 pientä hyljettä, 2 jääkarhua, 20 poroa ja noin 35 kiloa haahkanuntuvaa.

Mutta monta muuta miestä meri otti [...] niin myös Juuseppi Lumijärvi joutui merenpohjaan. Myrskyn menossa ankkuroi useita aluksia Valkeanmeren suulla, jäärailon ääressä tuulensuojassa odotellen tien avautumista siitä eteenpäin Kolkohvinsaaren alle ja siitä Pitkällesaarelle. Mutta kun myrsky vain isännöi, Lumijärven ukko viimein äkämystyi, repäisi rievut mastoon ja huusi toisille:
- Mie lähen aaphan pakkaamhan... ja opettamhan lantalaisia!
Hermanni Lumijärvi, toisen laivan päämies ja velimies, hoilahdutti perään:
- Niinpä, s-na, olekkin sitten aapamies!
Hermanni ja muut jäivät laivoineen railon suojaan, mutta Juuseppi puski keikkuen ja heiluen aavalle merenselälle, vaikka oli hirmuinen sää. Omalla laivallaan kippari kyllä keikutteli ja oma, 14-vuotias Viljami-poika oli oppimassa sekä möystärissä käytetyt miehet mukana. Sinne öystän alle äijä kaatui ja katosi kaikkinen, ja siellä hän vieläkin poikineen ja miehineen harhailee iankaikkisila pyytömailla taikka makaa meren pohjassa niinkuin varajooni joukkoineen Punaisessa meressä.

Vähältä piti, ettei nuorempi veli Herman Lumijärvi kokenut samaa kohtaloa, sillä hänen Syttende Mai -kuunarinsa haaksirikkoutui Huippuvuorilla Daudmannenin lähellä. Alus oli juuri pyytämässä maitovalaita vuonon suulla, kun virta ja jäät ruhjoivat sen jäitä vasten. Onneksi paikalla oli toinen alus, joka poimi Syttende Main miehistön kyytiinsä.

Jääkarhu Huippuvuorilla
Kuva: Nasjonalbiblioteket

Aina ei kilpailijoihin suhtauduttu yhtä myötämielisesti. Hammerfest-alustaan kipparoidessaan Herman Lumijärvi kohtasi Huippuvuorilla kerran vaikeuksiin joutuneen aluksen. Neuvonpidon jälkeen Lumijärvi lupautui viemään pulassa olevan miehistön Hammerfestiin sillä ehdolla, että hän saisi aluksen varusteet, pyyntiveneet, mastot, takilat ja purjeet itselleen. Tähän toinen osapuoli suostui, vaikkakin vastahakoisesti. Seuraavana päivänä Lumijärvi muutti kuitenkin mielensä, sillä Hammerfestiin palaaminen olisi kestänyt liian kauan ja hän olisi menettänyt arvokasta pyyntiaikaa. Päätös ymmärrettävästi herätti miehistöjen välillä närää.

Jäämeren rannalle asetuttuaan Lumijärven veljekset eivät enää palanneet Suomeen. Sen sijaan sukua muutti Yhdysvaltoihin, missä he ottivat käyttöön sukunimen Snow. Myös Norjan sisällä sukua muutti etelän suuntaan. Vielä seuraavassa, Suomeen jääneessä sukupolvessa veri veti kohti pohjoista: isoisäni isoäidin Annan veli Matti Yritys muutti Vihannista Muonioon. Viimeiset havainnot Matista ovat vuodelta 1910, jolloin hän oli oleskellut Ruotsin puolella jo kymmenkunta vuotta.


Lähteitä ja lisää lukemista:

Samuli Paulaharju: Ruijan suomalaisia (kursivoidut sitaatit)
Kjaer, Kjell-G. 2016: Ishavsfarerne 1859-1909. Orkana forlag, Stamsund.

Oulun läänin henkikirjat - Henkikirja 1883-1883 (Ou:95), jakso 390
Vihannin seurakunnan arkisto - Rippikirja 1847-1854 (IAa:9), 
jakso 60, sivu 115: torp under 16 Westeri, Yritys
Vihannin seurakunnan arkisto - Rippikirja 1865-1874 (IAa:11a), jakso 89: 28 Kivioja torp. Yritys

Simon Lumijärvi: https://www.digitalarkivet.no/census/person/pf01038400001361
Joseph Lumijärvi: https://www.digitalarkivet.no/census/person/pf01038400001180
Matts Yritys: Folkräkning 1910 - Pajala med Munionalusta församling, Norrbottens län

Dagbladet, 30.9.1881
Bergens Adressecontoirs Efterretninger, 6.9.1877

Geni-profiilit:
Iisakki Joosepinpoika Lumijärvi
Simon Isaksen Lommijärve
Jooseppi Iisakinpoika Lumijärvi
Herman Isaksson Lumijärvi

Oulaisten hautausmaalla, osa 4

Aarne Koskinen ja hänen isänsä Abram Koskinen ovat olleet olennainen osa Oulaisten kauppiaskuntaa, ja heistä on kirjoitettu ennenkin. Kuten KirjastoVirman esittelyistä käy ilmi, Rosa Elinda Pekuri oli Aarne Koskisen puoliso, mutta mitä muuta hänestä voisi saada selville? Entä keitä olivat samaan hautakiveen merkityt Elisabet Koskinen ja Maria Ahl?

Syyslomalla Oulaisten kotiseutuarkistossa selaamani valokuva-albumit osoittautuivat jälleen kerran todellisiksi aarteiksi, sillä ne antoivat kasvot kaikille kolmelle naiselle - niin Rosa Pekurille, Elisabet Koskiselle kuin Maria Ahlille.

Rosa eli Ruusa Elinda Pekuri syntyi vuonna 1887 Raahessa. Hänen isänsä Antti August Pekuri oli merimies jo toisessa polvessa, ja merimies oli myös hänen äitinsä Rosa Emilia Kytölän isä Henrik. Kuten isän ammatista voi päätellä, Rosa varttui merimiesten asuttamassa toisessa kaupunginosassa, talossa, joka sijaitsi tontilla numero 10. Kartoista päätellen tonttia reunustava katu on nykyinen Kauppakatu. Rosan ollessa viisivuotias Antti-isä jäi pysyvästi maihin ja ryhtyi Raahen seurakunnan suntioksi. Suntion tehtävissä hän toimikin siitä lähtien kolmisenkymmentä vuotta "hoitaen tehtävänsä säännöllisesti ja mitä huomattavimmalla tarkkuudella". Rosan nuoruusvuosista ei arkistolähteistä löydy lisätietoa - ei edes vahvistusta sille, oliko vuonna 1908 Raahesta Hankoon muuttanut Rosa Pekuri etsimäni Rosa itse vai hänen täyskaimansa.

Rosa Pekuri tuntemattoman Gurlin seurassa

Kun Rosa vuoden 1912 tienoilla avioitui Aarne Koskisen kanssa, kauppiaantaloa emännöi leskeksi jäänyt Liisa Koskinen, omaa sukua Ahl. Lisäksi talouteen kuului sekalainen joukko palvelusväkeä, kaupan työntekijöitä ja lesken sisar Maria Ahl. Elisabet eli Liisa ja Maria Ahl olivat Rosan tavoin kotoisin Raahesta, neljännestä kaupunginosasta, aivan torin tuntumasta. Myöhemmin perhe muutti ensimmäiseen kaupunginosaan, mutta vaikka perhe asui kaupungissa, rippikirjoissa työmieheksi merkitty perheen isä Johan Petter Ahl tuskin liikkui kotinurkilla ainakaan kevättalvella, sillä se oli pikikokkina työskenneelle miehelle kiireistä aikaa.

Kolmekin vuorokautta kesti korventaminen, ja pikimestarin piti tuon tuostakin tutkia keitoksensa kypsyyttä. Pikinen äijä pisti kattilasta pikimällin poskeensa: jos pureskellessa mälli tarttui hampaisiin, täytyi lisätä tulta, mutta jos se ei enää tarttunut, oli keitos kypsä. (Samuli Paulaharju: Wanha Raahe) 

Elisabet Koskinen, os. Ahl

Maria Ahl

Ahlin perheessä aikuisiälle varttui viisi lasta - Johan Erik s. 1838, Elisabet s. 1845, Katrina s. 1848, Anna Greta s. 1850 ja Maria s. 1853. Vanhempien kuoltua Elisabet lähti puotineidiksi Oulaisiin Koskisen kauppaan ja jäi sille tielleen. Monien raahelaisnuorukaisten tavoin Johan lähti merille, avioitui ja perusti perheen. Katrina, Anna Greta ja Maria hankkivat palveluspaikan. Heistä Anna Greta avioitui paikkakunnalla, Maria muutti Liisan perheeseen Oulaisiin ja Katrina löytyy rippikirjoista palvelusväen joukosta niin pitkään kuin digitoituja rippikirjoja löytyy. Myös Johanin poika ryhtyi merimieheksi, ja hänen kohtalokseen koitui matka norjalaisella Alabama-purjelaivalla, joka haaksirikkoutui Atlantilla matkalla Pensacolasta Rotterdamiin.

Oulun ilmoituslehti 22.10.1899

Valitettavan usein arkistoja selatessa käy niin, että osa kysymyksistä jää ilman vastausta. Niin tälläkin kertaa. Kuka oli se pieni tyttö, jonka kuvan alle oli kirjoitettu "Ahl Raahe"? Kenties Liisan ja Marian sisarusten lapsia tai lapsenlapsia?

Lähteitä ja lisää lukemista:

Kuvat: Oulaisten kotiseutuyhdistys

Samuli Paulaharju: Wanha Raahe

Raahen seurakunta, lastenkirja 1891-1900, SSHY:n kuva 41
Oulun läänin henkikirjat, Oulainen 1913

Raahen seurakunta, rippikirja 1840-1846, digitaaliarkiston kuva 87
Raahen seurakunta, rippikirja 1847-1853, digitaaliarkiston kuva 32
Raahen seurakunta, rippikirja 1854-1863, digitaaliarkiston kuva 37
Raahen seurakunta, rippikirja 1865-1874, digitaaliarkiston kuva 58
Raahen seurakunta, rippikirja, 1875-1884, SSHY:n kuva 145
Raahen seurakunta, rippikirja 1871-1881, SSHY:n kuva 2

Pohjalainen 12.4.1892
Oulun ilmoituslehti 22.10.1899
Kotimaa 9.5.1922
Raahe 25.11.1908

Oulaisten hautausmaalla, osa 3

T. k. 1 päiwänä kuoli Oulaisissa kauppias M L Widnäs 37 wuoden iässä. Wainaja alkoi liikealansa kauppa-apulaisena Kokkolassa ja perusti sittemmin oman kauppapuodin Haapawedellä. Tämä kumminkaan ei kannattanut, jonka tähden W läksi merelle. Waan ei täälläkään onni ollut hänelle suosiollinen, sillä laiva joutui haaksirikkoon. Widnäsin palattua kotiin, hoiti hän useampaa kauppaliikettä. Wainaja, jota lähinnä suree puoliso ja yksi lapsi, oli tunnettu hywäsydämmiseksi ja ystäwälliseksi mieheksi.

Oulun Ilmoituslehti 13.3.1895

Matti Leander Widnäs (s. 27.2.1858 Kaarlela) kuului Oulaisten muualta tulleeseen kauppiaskuntaan. Häntä suremaan jäivät puoliso Ida Maria Zefaniaantytär os. Laukka (s. 2.1.1868 Haapavesi) sekä tytär Jenny Maria. Puolisen vuotta myöhemmin leski synnytti vielä pojan, Matti Williamin.

Vainaja oli syntynyt Kaarlelassa eli Kokkolan maaseurakunnassa 27.2.1858 Närvilän kylässä. Widnäs nro 5, joka aikoinaan oli täyttä maaseutua kaupungin kupeessa, on nykyään yhtenäistä kaupunkialuetta. Perheen seitsemästä lapsesta viisi kuoli lapsena. Myös perheen isä Jacob Ericsson kuoli Matti Leanderin ollessa vain neljän kuukauden ikäinen, jolloin äiti jäi kahden pienen pojan huoltajaksi.

Isän kuolema ei pojan elämää juuri muuttanut. Vaikka äiti avioitui uudelleen ja muutti naapuritilalle, Matts Leander jäi veljensä kanssa asumaan kotitilalle vanhemman velipuolensa Anders Widnäsin perheeseen. Tämä epäilemättä antoi hyvät lähtökohdat tulevaisuudelle. Sen lisäksi että nahkurimestarina ja maakauppiaana toiminut velipuoli Anders oli varakas, Närvilän kylän suurin veronmaksaja, perheessä arvostettiin koulutusta. Velipuolen omista lapsista kaikki pojat saivat mahdollisuuden opiskella. Heistä Bernhard Otto Widnäs kohosi sittemmin kenraalimajuriksi ja toimi Vaasan läänin kuvernöörinä. Rippikirjojen mukaan myös Matti Leander kävi koulua.

Velipuoli Anders Widnäs oli nahkurimestari ja kauppias
Norra Posten no 77, 26.9.1888

Velipuolen esimerkin mukaan oli epäilemättä helppoa hakeutua kauppiasuralle, ja suhteet varmasti auttoivat alkuun. Matts Leander pääsikin kauppa-apulaiseksi kokkolalaisen A. Damströmin kauppaliikkeeseen.

Vuonna 1880 Matts Leander Widnäs muutti Kokkolasta Haapavedelle. Hän osti kirkonkylän keskeltä komean Onnelan talon irtaimistoineen ja tiluksineen 20 000 markan hintaan. Onnelan sivurakennukseen hän perusti kaupan, jota paikkakuntalaiset kutsuivat Viinästen tai Viineksen kaupaksi.

Kaupan pito Haapavedellä ei ollut kannattavaa, ja neljän toimintavuoden jälkeen Viineksen kauppa suljettiin. Meriltä palattuaan Widnäs aloitti Pyhäjoella kauppa-apulaisena kokkolalaisen Axel Haglundin liikkeessä. Kauppapuoti luultavasti oli Widnäsille ennestään tuttu, sillä liike oli hänen velipuolensa Andersin ja Axel Haglundin perustama. Sittemmin velipuoli oli luopunut omasta osuudestaan, ja liike oli jäänyt kokonaan Haglundille. Kahden vuoden jälkeen Widnäs siirtyi Oulaisiin Väinölään kauppias Branderin kaupanhoitajaksi.

Oulaisista lähetettiin rautateitse tervaa, myyntiin tuotiin muun muassa heinänsiementä.
Matts Leanderin tilikirja vuodelta 1890 Oulaisten kotiseutuarkistossa. 

Oulaisten pestin jälkeen Widnäs toimi kauppamatkustajana. Hänen kohtalokseen koituivat Oulun markkinat, joiden jäljiltä hän sairastui ja joutui vuodepotilaaksi. Omaisilleen hän jätti perinnöksi tukholmalaisesta henkivakuutusyhtiö Victoriasta otetun 10 000 markan vakuutuskorvauksen.


Lähteitä ja lisää lukemista:

Kaarlelan seurakunta
Syntyneiden ja kastettujen luettelo 1842-1859
Rippikirja 1852-1859
Rippikirja 1859-1866
Rippikirja 1866-1872 (vain SSHY:n jäsenmaksun maksaneille)
Rippikirja 1873-1882 (vain SSHY:n jäsenmaksun maksaneille)

Pyhäjoen seurakunta
Rippikirja 1885-1891 (vain SSHY:n jäsenmaksun maksaneille)

Oulaisten seurakunta
Rippikirja 1892-1895 (vain SSHY:n jäsenmaksun maksaneille)
Rippikirja 1891-1900 (vain SSHY:n jäsenmaksun maksaneille)
Kuolleet 1891-1909 (vain SSHY:n jäsenmaksun maksaneille)

Wähä-Tuisku, Juhani (toim.) 2015: Rytkyn sukua Haapavedeltä 1700-luvulta alkaen. Rytkyn sukuseura.

Oulun ilmoituslehti no 29, s. 2, 13.3.1895
Österbottningen no 100, 29.12.1899
Österbottningen no 16, 23.2.1923
Gamlakarleby Tidning no 18, 5.3.1895
Norra Posten no 23, 20.3.1895

KirjastoVirma, Onnela vaihtaa omistajaa (23.11.2018)
SKS, Biografiakeskus, Kenraalit ja amiraalit, Widnäs, Bernhard Otto (23.11.2018)

Kotiseutuarkiston aarteet

Syyslomalla pääsin käymään Oulaisten kotiseutuarkistossa. Vaikka vierailun varsinainen tarkoitus oli tutkia seuraavaan kirjoitukseen liittyvää tilikirjaa, arkistosta löytyi kaksi todellista aarretta.

Kaatopaikkakuormasta arkistoon oli pelastettu kaksi valokuva-albumia. Toinen albumeista sisälsi oulaistelaisen kauppiaan Nikolai Ojajärven kuvia Amerikasta - sekä omista perheenjäsenistä että muista suomalaissiirtolaisista. Toisessa albumissa puolestaan oli useita visiittikorttikuvia Oulaisten ylimpään yhteiskuntaluokkaan kuuluneista henkilöistä. Koska visiittikorttikuvat olivat oman aikansa käyntikortteja, mukaan mahtui paikkakuntalaisten lisäksi myös muita henkilöitä, jotka albumin tuntematon omistaja oli kaiketi joskus tavannut.

Useimmat albumin kuvista olivat nimeämättömiä, mutta joukossa oli myös nimettyjä kuvia. Erityisen mukava yllätys oli albumin löytynyt kuvapari, aiemman kirjoitukseni isä ja poika Björklund.

Kauppaneuvos Björklund
Kuva: Oulaisten kotiseutuarkisto

Eugen Björklund
Kuva: Oulaisten kotiseutuarkisto

Nähtäväksi jää, säilyykö Eugen Björklundin hautakivi Oulaisten hautausmaalla ensi kesän jälkeen. Seurakunta on merkinnyt hoitamattomat haudat, ja ellei niitä kunnosteta, hautaoikeus menetetään (ks. kirkkoneuvoston pöytäkirja 20.9.2018).

Lisää:

Kuvassa ry

Kuvassa ry:n henkilökuvasto

Oulaisten hautausmaalla, osa 2

Bergströmin kiinteistö on olennainen osa Oulaisten kaupunkikuvaa. Tosin nykyisellä Bergströmin kiinteistöllä ei ole alkuperäisen kanssa mitään muuta yhteistä kuin paikka, sillä samalla paikalla sijaitsi vuosisadan alussa leipomo, jonka omisti - yllätys, yllätys - Bergström-niminen leipuri.

Vaikka Elin Bergströmillä on Oulaisten hautausmaalla kaksi hautamuistomerkkiä, häntä ei löydy Oulaisten kirkonkirjoista. Muu perhe kylläkin. Ehkä pikkuinen Elin kuoli muuttomatkalla, sillä juuri Elinin kuolinvuonna perhe muutti Oulusta Oulaisiin.

Elinin vanhemmat olivat leipuri Juho Bergström ja Anna Sofia Tuohino. Anna Sofia syntyi vuonna 12.2.1844 Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa. Hänen vanhempansa olivat Muhokselta Ouluun muuttanut työmies Henrik Tuohino ja Raahessa syntynyt, Siikajoen kautta Ouluun päätynyt merimiehen tytär Anna Greta Holmelin. Merimiehen ammatti oli selvä valinta myös Anna Sofian perheessä, sillä hänen neljä vanhinta veljeään lähtivät merille heti tilaisuuden tullen. Vuonna 1867 Anna Sofia vihittiin Oulussa avioliittoon paakarinkisälli Johan Bergströmin kanssa.

Johan eli Juho Bergström syntyi 27.1.1837 Oulussa Margareta Bergströmin aviottomana lapsena. Margareta itse oli kotoisin Torniosta, ja hänen vanhempansa olivat merimies Carl Mickkelsson Bergström ja Greta Lisa Packalin. Pienen pojan äiti vietti liikkuvaista elämää - Johan oli viiden vuoden ikäinen, kun äiti ja poika muuttivat Oulusta Helsinkiin. Tosin jo seuraavassa rippikirjassa Johan oli jälleen Oulussa, mutta yksin ilman äitiään. Heti rippikoulun jälkeen vuonna 1852 myös Johan jätti Oulun ja muutti Helsinkiin.

Margret s. 1803 (todennäköisesti Margareta Bergström s. 31.5.1812 Torniossa)
Johanna Elisabeth s. 22.9.1870 k. 1935
Elin Maria s. 16.5.1878 k. 1889

Elämänuraa ei ilmeisesti tarvinnut kauan etsiä, sillä joulukuussa 1853 Helsingin leipurien ammattikunta otti Oulussa syntyneen kauppiaanpojan (!) Johan Bergströmin kolmen vuoden oppiin leipurimestari Holmille. Oppipoika oli arvoasteikon alimpana ja sai tehtäväkseen ikävimmät ja raskaimmat työt. Työ leipuri Holmin suojissa Hallituskadulla, Senaatintorin nurkilla, tuotti kuitenkin tulosta, ja vuonna 1856 Johan Bergström sai muuttotodistuksen Pietariin.

Johan Bergström pääsi kolmeksi vuodeksi leipurimestari Holmin oppiin.
Kuva: Digitaaliarkisto

Pietari houkutteli 1800-luvulla runsain määrin suomalaisia. Erityisesti se oli käsityöläisten suosiossa, ja kaupungissa kävivät opissa niin Fredrik Ekberg kuin Karl Fazer. Niin myös Johan Bergström. Pietarin-vuosista ei arkistoista löydy tietoa, mutta leipomoita Pietarissa riitti. Leipomoala oli Pietarissa hyvin ankara, sillä suomalaisten rinnalla kilpailivat niin saksalaiset, venäläiset kuin ylivoimaisina pidetyt ranskalaiset. Viipurinrinkeleiden leipojina suomalaiset olivat kuitenkin voittamattomia. Ja yhtä lailla suomalainen leipurinkisälli saattoi pestautua vaikkapa ranskalaisen mestarin oppiin.

Ehkä alan ankara kilpailu vaikutti siihen, että Bergström palasi Suomeen ja Ouluun. Epäilemättä hän oli kerännyt kokemusta ja vaurastunutkin, sillä pian hän kohosi kisällistä leipurimestariksi ja avasi oman puodin Ouluun Pakkahuoneentorin laidalle Petrellin eli Uuden Seurahuoneen taloon. Vuosien ajan hän toimitti oululaisille asiakkailleen perinteistä nisua sekä vapun aikaan struuvia ja mesijuomaa eli tippaleipää ja simaa. Välillä ilmeisesti myös olutta, sillä kaikkitietäviltä papeilta ei laiton oluenmyynti jäänyt kirjaamatta rippikirjoihin.

28.4.1886 Kaiku nro 34

Lähtikö Johan Bergström viettämään "eläkepäiviä" Oulaisiin? Oliko hänellä siteitä paikkakunnalle? Ehkä, vastausta ei kirkonkirjoista löydy. Ainakin vuonna 1886, jo kolme vuotta ennen virallista muuttoa, Oulaisten uusi kirkkoherra Joel Lindholm kastoi perheen pojan Birger Bernhardin.

Joka tapauksessa leipuri Bergström toi mukanaan Oulaisiin aivan uudenlaisen herkun, näkkileivän, vaivasi raskaimmat taikinat käsien sijasta jaloillaan, ja jätti jälkeensä kiinteistön, jonka nimen alkuperää harva enää muistaa.

10.5.1917 Kaleva nro 104

Lähteitä ja lisää lukemista:

Engman, Max 2004: Pietarinsuomalaiset. WSOY, Juva.

Pyhäjokiseutu 12.11. ja 24.12.1969 sekä 31.1. ja 4.2.1970 "Vanhaa Oulaista" (Bruno Manner)

Oulun seurakunnan arkisto:

Syntyneiden luettelo 1832-1838

Syntyneiden luettelo 1828-1848

Helsingin leipurien ammattikunnan arkisto, 

ammattikuntaan kuuluvien luettelo 1839-1867

Oulaisten seurakunnan arkisto:

Rippikirjat 1882-1891 (SSHY) ja 1891-1900 (SSHY)

Lastenkirjat 1882-1891 (SSHY) ja 1891-1900 (SSHY)

Oulaisten hautausmaalla

Jo vuosi sitten syksyllä kiersin Oulaisten hautausmaalla kuvaamassa vanhimpia hautamuistomerkkejä. Kuvia on paljon, ja tässä vasta kaksi ensimmäistä.

Kuvauskohteet on valittu täysin sattumanvaraisesti. Joukossa on vanhimpia löytämiäni hautakiviä, kiviä joiden tiedot ovat kuluneet mutta joita olen silti yrittänyt selvittää, nimiä jotka eivät vaikuta paikallisilta, titteleitä ja ammattinimikkeitä jotka ovat jotakin muuta kuin paikkakunnan perinteisiä talonisäntiä ja -emäntiä, kivenveistäjien ja seppien taidonnäytteitä sekä muistomerkkejä jotka muuten olen katsonut kuvaamisen arvoisiksi.

Abram (Abraham) Pekuri, k. 11.9.1916

Maaliskuussa 1872 Oulaisten seurakunta sai uuden lukkarin. Abraham eli Abram Pekuri oli 23-vuotias, mutta hänellä oli jo pitkä kokemus lukkarin tehtävistä. Hän oli aloittanut jo kuudentoista vuoden iässä avustamalla isäänsä, silloista Kempeleen lukkaria Isaac Pekuria. Lisäksi hän oli ehtinyt toimia lukkarina myös Saloisten seurakunnassa.

Oulaisiin Pekuri saapui vasta vuosi lukkarinvaalien jälkeen, maaliskuussa 1873. Tätä ennen lukkarin puuställiä Kukkalaa oli remontoitu perusteellisesti. Pekurin toiveesta porstuasta oli tehty ovi tupakammariin, joka oli muutettu köökiksi. Toinen vanha talli oli muutettu navetaksi, toisesta tallista oli tehty lato. Sauna ja kaivo oli korjattu, ja talliin oli laitettu katto ja välikatto.

Pekurin tulo Oulaisiin oli todellinen onnenpotku. Kirjoitustaitoinen ja valistunut mies ehti mukaan moniin tehtäviin. Hän oli mukana lainakirjaston ja kunnan ensimmäisen kansakoulun perustamisessa, toimi kirjurina Piipsjärven kuivatushankkeessa, kunnan rahastonhoitajana ja kunnallislautakunnan varaesimiehenä.

Pekurilla oli "suloinen ja nouseva ääni", jonka hän vanhoilla päivillään kuitenkin menetti.

14.9.1916 Kaleva nro 211

Eugen Björklund, k. 22.1.1908

Johan Gottfrid Eugen Björklund oli 20-vuotias, kun keuhkotauti vei hänet Oulaisten hautausmaalle.

Eugen Björklund syntyi vuonna 1887 Kalmarissa, Ruotsissa. Hänen vanhempansa olivat mylläri Frans Johan Theodor Björklund (s. 13.7.1860 Tukholma) ja Maria Kristina Johansson (s. 25.11.1863 Åby).

Myllärin työ oli ilmeisesti hyvin vaihtelevaa, sillä Eugenin lapsuudessa perhe vaihtoi asuinpaikkaa useita kertoja Kalmarin kaupungin sisällä, asui välillä Oskarshamnissa ja muutti lopulta Västervikiin. Vuonna 1890 perheen isä muutti Suomeen. Muutaman vuoden kuluttua muu perhe seurasi perässä mutta palasi ilmeisesti takaisin Ruotsiin. Vuonna 1895 perheen isä Theodor Björklund osti Oulaisten parhaan, myös ulkopaikkakuntailaisille viljaa jauhaneen Väinölän myllyn, joka nykyisin tunnetaan Maunulan myllynä. Oulaisiin perhe muutti Ruotsista vuonna 1897, jolloin perheenjäsenet saivat Suomen kansalaisuuden.

Eugen Björklund aloitti vuonna 1900 opinnot Oulun lyseossa, missä hänen luokkatoverinaan oli kirjallisuuden suomentajaksi päätynyt Väinö Jaakkola. Björklund ei kuitenkaan suorittanut ylioppilastutkintoa. Vaikka hänet on kuolleiden luettelossa merkitty lyseolaiseksi, hän oli päättänyt opintonsa jo vuonna 1905 ja siirtynyt rautatievirkamieheksi.

Isä Theodor Björklund kuului myllärin toimensa ohella Oulaisten varhaiseen kauppiaskuntaan sekä tarjosi kestikievari- ja kyydityspalvelua. Vastoinkäymisiltä ei säästytty, sillä vuonna 1905 kevään suurtulva vei mukanaan koko myllyn. Björklund ei jäänyt miettimään vaan rakensi uuden, entistä ehomman myllyn. Uuden myllyn varustukseen kuului dynamokone, josta vedettiin toista kilometriä pitkä sähköjohtoverkosto. Verkostoon ilmoittivat liittyvänsä Oulaisten apteekki, postikonttori, rautatieasema, Hemmilän majatalo ja useat yksityistaloudet. Sähkövalon tuloa kuitenkin vieroksuttiin, sillä sen pelättiin houkuttelevan nuorisoa kokoontumaan ja aiheuttamaan harmia lähitaloille.

1910-luvun alkuvuosina Björklund jatkoi matkaansa ja muutti Oulaisista Pispalan kylään, Tampereen naapuriin. Myllärin huvila sijaitsi kauniilla paikalla Pyynikin rinteessä, ja siinä oli kymmenen tulisijalla varustettua huonetta. Vuonna 1912 Pispalan mylly teki konkurssin, ja mylläri Björklund  sai syytteen konkurssirikoksesta, jota käsiteltiin useaan otteeseen eri paikallislehdissä.

Björklundin mylly tunnetaan nykyään Maunulan myllynä.
Kuva: Oulaisten kotiseutuarkisto

Lähteitä ja lisää lukemista:
Turunen, Harri 2007: Risti ja ikuisuus punoutuvat toisiinsa. Oulaisten seurakunnan 325-vuotishistoria. Oulaisten seurakunta, Oulainen.
Turunen, Harri 1986: Oulaisten historia 1860-luvulta 1980-luvulle. Oulaisten kaupunki ja seurakunta, Oulainen.

Oulaisten seurakunnan arkisto, pitäjänkokousten pöytäkirjat 1854-1895 (11.8.1872)
Kaleva nro 210, 13.9.1916
Kaleva nro 211, 14.9.1916

Oulaisten seurakunnan arkistot:
Kuolleet ja haudatut, 1891-1909 (SSHY)
Rippikirja 1891-1900, Oulainen B (SSHY)
Lastenkirja 1891-1909, Oulainen B (SSHY)

Louhi nro 34, 23.3.1900
Kaiku nro 76B, 31.3.1912
Suomen Wirallinen lehti nro 225, 30.9.1913
Aamulehti nro 153, 8.7.1913




 

Oulaisten kirkkoa rakentamassa

Oulaisten nykyinen kirkko valmistui vuonna 1753. Kuinka kauan sen rakentaminen kesti? Mikä oli kirkon hinta? Ja vielä knoppikysymyksenä - montako naulaa kirkon rakentamiseen tarvittiin? Kaikkiin näihin kysymyksiin löytyy vastaus Oulaisten seurakunnan tileistä vuodelta 1753. Kirkon rakentaminen kesti noin 69 työpäivää.  Hinta oli pyöristettynä 1405 kuparitaalaria. Nauloja tarvittiin 36 500.

Oulaisten kirkko 1970-luvulla.

10. joulukuuta 1750 pidettiin Pyhäjoen emäseurakunnan ja Oulaisten kappeliseurakunnan pitäjänkokous, jossa todettiin, että Oulaisten silloinen kirkko oli käynyt ahtaaksi. Pohjoinen pilari oli mädäntynyt, samoin alin kerros koko kirkon alla. Lisäksi kirkkomaa olisi kaivannut kunnon kerroksen täytemaata, jotta petoeläimet eivät pääsisi kaivamaan ja raahaamaan kuolleiden lahoamattomia ruumiita. Oulaisten seurakuntaa edusti kokouksessa 17 miestä, paikkakunnan vanhojen sukujen kantaisiä, omista esivanhemmistani ainakin Tuomas Tuomaanpoika Tirinen, Yrjö Luukkaanpoika Kalapudas eli Kastari ja Juuso Juusonpoika Häkkinen.

Uusi kirkko katsottiin tarpeelliseksi, ja työhön päätettiin ryhtyä heti, kun saataisiin tieto Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa kaikkein armollisimmin myöntämästä kolehdista. Ilman sitä seurakunnan köyhät jäsenet eivät suoriutuisi kalliista rakennushankkeesta. Kolehti myönnettiin, ja varainkeruu uuteen kirkkoon alkoi.

Päätös kolehdista saatiin, ja rakennusmestariksi valittiin Kokkolan Vitsarista Matti Juhonpoika Honka (Matts Johansson Hånga tai Matts Johansson Lillhånga). Joulukuussa 1752 hänelle maksettiin 65 kuparitaalarin korvaus osallistumisesta uuden kirkon rakennuspuiden kaatamiseen ja perustusten laskemiseen. Työ oli tosin tehty jo lokakuussa.

Tammikuussa 1753 kirkon tileihin kirjattiin ensimmäiset varsinaisesti kirkon rakentamiseen liittyvät kustannukset. Tuolloin Uudenkaarlepyyn raatimies Lars Wessler toimitti rakennustyömaalle yhteensä 32 000 kappaletta neljän tuuman nauloja, 300 kappaletta kuuden tuuman nauloja ja 200 kappaletta kahdeksan tuuman nauloja. Lisäksi hänen kauttaan saatiin puoli kippuntaa eli vajaat sata kiloa rautalevyä. Lars Wessler oli toinen Orisbergin ruukin omistajista, joten on mahdollista, että kirkon naulat kuljetettiin Oulaisiin muutaman sadan kilometrin päästä Vaasan seudulta. Kaupat toivat Wesslerille noin 664 kuparitaalarin tulot.

Erittely Lars Wesslerille maksetusta laskusta.
Kuva: Digitaaliarkisto

Wesslerin toimittamat naulat eivät vielä riittäneet. Kokkolalainen raatimies Petter Stenhagen hankki puolestaan 4000 kappaletta kolmen tuuman nauloja. Ikkunalaseja tarvittiin 16, ja ne toimitti raahelainen kauppias ja raatimies Johan Sovelius. Lasien nouto satamasta laivalta annettiin tehtäväksi unilukkari Matti Erkinpojalle (Matts Erichsson) ja suutari Juho Antinpojalle (Johan Andersson). Kaiken kaikkiaan hankinnat olivat hyvin vähäisiä - väkipyörä, tahko, kalkkitynnyreitä ja liitua.

Kolme vuotta rakentamispäätöksen ja viisi kuukautta ensimmäisten hankintojen jälkeen,

Pyhän Kolminaisuuden päivänä 17. kesäkuuta 1753

Juni 17 Hel. trefaldighets söndagen.
Kuva: Digitaaliarkisto

työ katsottiin valmiiksi, ja Oulaisten kirkko vihittiin käyttöön. Vain Heikki Ollinpoika Kilpuan (Henrich Olofsson Kilpua) ja Matti Huttusen tehtäväksi saama kirkontornin tervaus oli vielä hoitamatta.

Juhlapäivänä kirkolle sateli lahjoituksia. Kirkkoherra, herra maisteri Petrus Nicolaus Mathesius, hänen puolisonsa Brita Kiemmer sekä maanmittari herra Jacob Wikar lahjoittivat uudelle kirkolle yhteensä 66 kuparitaalaria, jotka oli kohdistettu edellä mainittujen ikkunoiden hankintaan.

Juhlallisuuksiin oletettavasti osallistui koko joukko arvovaltaista väkeä lähiseudulta. Ainakin he tekivät runsaskätiset lahjoitukset, joista kirkon kassaan kertyi yli 216 kuparitaalaria. Lahjoittajiin kuuluivat muun muassa maanmittari Ernst Gutzén ja hänen Turun seudulla toiminut kollegansa Carl Manneberg, Raahen raatimies Johan Sovelius äitinsä Christina Waldingin kanssa sekä raahelaiset kauppiaat Baltzar Freitag ja Olof Schytte.

Epäilemättä kaikkein arvokkain lisä kassaan oli 354 kuparitaalarin vapaaehtoinen lahjoitus, jonka oltermannit olivat keränneet seurakunnan jäsenten keskuudesta. Vielä juhlapäivänä rahvas antoi kirkolle vähästään, heidän joukossaan esimerkiksi piikatyttö Kaisa Ollintytär Mattila (Carin Olofsdotter Mattila).

Entä rakennusmestari Matti Honka? Oliko kirkon rakentaminen hänelle taloudellinen onnenpotku? Kyllä ja ei. Kirkon tilien mukaan Matti Hongan palkkio työ- ja matkapäivistä sekä kyydeistä oli 288 kuparitaalaria. Eikä rakennusurakkaan kulunut kuin käsittämättömän vähäiset 69 kokonaista työpäivää ja viisi matkapäivää. Siihen nähden, että nauloista maksettiin yli kaksi kertaa enemmän, palkkio vaikuttaa pieneltä. Toki kirkkoväärtin 6 kuparitaalarin vuosipalkkaan verrattuna palkkio oli melkoinen.

Matti Hongan palkkio.
Kuva: Digitaaliarkisto

Kun kirkon tilit selvitettiin vuoden 1753 lopussa, voitiin todeta, että kuluneen vuoden menot olivat 1405 kuparitaalaria. Suurista kuluista huolimatta vuodelle 1754 jäi säästöön vielä 141 kuparitaalaria. Mittavan hankkeen jälkeen seurakunta vietti seuraavat vuodet hiljaiseloa, eikä uusia investointeja muutamaan vuoteen juuri tehty.



Lähteitä ja lisää lukemista:
Turunen, Harri 2007: Risti ja ikuisuus punoutuvat toisiinsa. Oulaisten seurakunnan 325-vuotishistoria. Oulaisten seurakunta, Oulainen.
Peura, Einari 1953: Oulaisten kirkko 200-vuotias. Kirjola Oy, Oulu.

Digitaaliarkisto
Oulaisten seurakunnan arkisto, kirkon tilikirja 1747-1776 (vuosi 1753)

Neljän nobelistin suomentaja Oulaisista

Muutaman vuoden takaisella kesälomamatkalla Oulaisissa minulta kysyttiin, olenko perehtynyt neljän nobelistin suomentajan Väinö Jaakkolan uraan. Häpeäkseni jouduin myöntämään, etten ollut koskaan kuullutkaan oman ammattini uranuurtajasta.

Asiasta oli otettava selvää. Kansallisarkistosta löytyi nippu Jaakkolan ja WSOY:n kirjeitä, jotka kertoivat kirjallisuuden suomentajan työstä sata vuotta sitten. Jaakkolan kotitalosta Oulaisista löytyi toinen nippu kirjeitä, perheenjäsenille lähetettyjä viestejä, jotka toivat esiin Jaakkolan ajatuksia työstään, Oulaisten asioista ja kasvavasta Helsingistä. Todellisia aarteita olivat vanhat valokuva-albumit, sillä Jaakkola harrasti valokuvausta ja tallensi kuviin arkielämän ohella myös kustantamon ja sen kirjapainon työtä.

Kirjeiden ja kuvien pohjalta syntyi kirjoitus suomentajan työstä sata vuotta sitten. Kirjoitus on julkaistu Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton Kääntäjä+-verkkolehdessä, ja se on luettavissa täällä.

WSOY:n kirjapaino Porvoossa.
Kuvat: Väinö Jaakkolan arkisto

Lue myös: Wikipedia, KirjastoVirman esittely Väinö Jaakkolasta

Äitien päivä

Naistenpäivän kunniaksi asiaa kaikista äideistäni.

Kirkon mukana palaneet Haapaveden seurakunnan paperit jättävät sukututkimukseen välillä melkoisia aukkoja. Niin myös äitilinjani tutkimisessa, sillä en ole esimerkiksi saanut selville isoäitini syntymäpaikkaa. Vielä vuosi ennen isoäitini syntymää isoisoäitini Maria Manni, s. 10.1.1892, asui miehensä, anoppinsa ja 2-vuotiaan tyttärensä kanssa huonekuntalaisena Haapavedellä, Ainalin kylässä, Junnon tilalla nro 6 (kartalla nro 1). Vuonna 1918 ympäri maailman levisi espanjantauti, joka tiettävästi vei mukanaan myös Marian ja hänen kolmesta lapsestaan vanhimman. Aviomiehelle jäi hoidettavakseen kaksi nuorempaa lasta, joista toinen oli vain parin viikon ikäinen.

Myös Marian  ja hänen äitinsä Agneta eli Neeta Henricsdotter Mannin, s. 16.1.1871, syntymäpaikat jäävät ilman lopullista varmuutta. Ennen Marian syntymää Neeta oli piikana Mieluskosken kylässä, Yrtin tilalla nro 40, mutta Marian syntymän jälkeen vuoden 1893 henkikirjasta häntä ei enää löydy Yrtistä. Neeta puolestaan on todennäköisesti syntynyt Haapajärven kylässä, Takkusen tilaan kuuluvassa Pennalan torpassa (kartalla nro 2).

Neetasta taaksepäin voidaan kaikki esiäitini merkitä karttaan yhdellä ainoalla pisteellä (kartalla nrot 3-6), sillä niin pitkälle kuin kirkonkirjoja riittää, kaikki äitini ovat Mieluskosken kylästä joko Laukan tilalta tai siitä halotuilta naapuritiloilta.

Isoäitini viiden sukupolven takaa, Neeta Mannin äiti Anna Nilsdotter Laukka, s. 18.6.1837, oli syntyisin Mieluskosken kylältä Laukka-Kupiaisen tilalta. Kyseessä oli oman aikansa uusperhe, jossa yhteisten lasten lisäksi molemmilla vanhemmilla oli myös omia lapsia.

Annan äiti Kaisa Greta Pehrsdotter, isoäiti Carin Johansdotter ja isoisoäiti Valborg Olofsdotter olivat kaikki aivan samoilta nurkilta - kuka varsinaiselta Laukan tilalta, kuka naapurista Ala-Laukkalasta. Varhaisin esiäitini, jonka tarkka syntymäaika ja -paikka on tiedossa, on Valborg Mattsdotter Laukka, s. 13.1.1732.

Myös Valborg Mattsdotterin eli Valpuri Matintyttären äiti on tiedossa: Valborg Larsdotter eli Valpuri Laurintytär, syntynyt syyskuussa 1700. Kuka hän oli? Mistä hän tuli? Entä mitä hänestä ylipäänsä tiedetään?

Valpuri Laurintytär vihittiin avioon Matti Matinpoika Laukan kanssa 22.5.1726, ja heidän ensimmäinen yhteinen lapsensa syntyi vuonna 1727. Avioliitto oli Valpurin toinen, sillä hänen ensimmäinen aviomiehensä Matti Ruhala oli kuollut vuotta aiemmin 1725. Ensimmäisen aviomiehen Ruhala-sukunimi viittaa Kärsämäen suuntaan, mutta Valpuria ei löydy Haapavedeltä eikä Kärsämäeltä.

Riippumatta siitä mistä Valpuri tuli, täysin rutiköyhä hän ei ollut. Perukirjan mukaan hänellä oli kuollessaan neljä kappaletta erilaisia hopeisia juoma-astioita. Rahaa oli ainakin 15 enckla caroliner, 11 dubbla caroliner, 7 riikintaaleria ja 3 plootua. Lehmiä jäi perillisille kuusi, hiehoja kaksi, yksi härkä, muutama hevonen ja viisitoista lammasta.

Tähän päättyvät kirjalliset lähteet Valpurin elämästä. Dna-tutkimus sen sijaan osaa kertoa, että Valpurin äidiltä tyttärelle periytyvä haploryhmä H on Suomen yleisin. Läheisiä äitilinjan sukulaisia ei FTDNA:n testin tehneiden joukosta löydy, vaikka Valpurin tyttäriä on itseni lisäksi lukuisia muitakin. Läheisimmät dna-osumat Suomessa sijoittuvat Urjalaan, Anjalaan, Kuhmoisiin, Hausjärvelle ja Rantasalmelle. Kaikki nämä ovat kuitenkin niin kaukaisia, että yhteistä esiäitiä on mahdotonta selvittää. Vieläkin läheisimpiä osumia löytyy yllättäen Saksasta Münchenin lähistöltä ja Yhdysvalloista Georgian osavaltiosta.

Äitilinjan osumat Suomessa

Mitä tästä voidaan päätellä? Ehkä ainakin se, että vaikka huomattava osa Haapaveden varhaisista asukkaista saapui Savo-Karjalan suunnasta, uudisasutusta levisi Haapavedelle myös Hämeestä. Ehkä äitilinja selittää myös sen, miksi äitini dna-testituloksissa näkyy pieni häivähdys sukujuuria Keski-Euroopassa Saksan ja Sveitsin rajaseuduilla.

Äitilinjan osumat Euroopassa

Lähteitä ja lisää lukemista:
Pirttivaara, Marja 2017: Juuresi näkyvät - geneettisen sukututkimuksen ABC. Siltala, Helsinki.